Eileen Favorite: Sankarittaret

 Todellinen lukutoukka innostuu hirmuisesti kahdenlaisista kirjoista; kirjoista, jotka kertovat kirjoista ja kirjoista, joka on täynä intertekstuaalisia viittauksia muihin teoksiin ja sen sankareihin. Sankarittaret kuuluu tähän viimeiseen kategoriaan.

Penny Entwhistle on 13-vuotias tyttö, jonka murrosikä tekee tuloaa räiskyvästi. Hän asuu äitinsä sekä heidän taloudenhoitajansa kanssa täysihoitolassa, jonka tärkeimpiä vieraita ovat sankarittaret, jotka ovat tulleet lomailemaan uuvuttuaan kirjansa juonenkäänteistä. Sankarittaret ovat tarkoin vartioitu perhesalaisuus, eikä romaanien juonenkulkua koskaan saa paljastaa sankarittarille, eikä sitä saa missään nimessä mennä muuttamaan. Mitä tapahtuu, kun romaanin sankari tuleekin hakemaan sankaritartaan takaisin? Asiat mutkistuvat, varsinkin kun Pennyn puberteetti hyrrää ja suhteet äitiin kiristyy. Kaikki ihmiset kun eivät osaa suhtautua yhtä avomielisesti sankarittariin, muista se saattaa kuulostaa jopa hivenen hullulta.

Jos alkuperäiset teokset eivät ole tuttuja entuudestaa, saa tästä ainakin mahtavia lukuvinkkejä tulevaisuutta varten. Itse ainakin lisäsin lukulistalle Rouva Bovaryn, Viettelysten vaunun ja Tulipunaisen kirjaimen. Kaikkein suurimman lukunautinnon tästä olisi saanut, jos kaikki sankarittaret ja sankarit olisivat olleet entuudestaan tuttuja. Heidän persoonansa toivat ihanan mausteen juonenkulkuun, mutta heitä olisi ollut helpompi ymmärtää, jos he olisivat olleet tuttuja hahmoja. Mutta ainakin Scarlett O'Hara ja Catherine Earnshaw olivat juuri sellaisia tässäkin romaanissa, kuin omissaankin. 

Juoni oli jännittävä, lämminhenkinen ja helppolukuinen, hieman ns. hömpähtävä. Minua itseäni kuitenkin kiinnosti enemmän sankarittarien vierailut täsyihoitolassa, kuin itse varsinainen juonenkulku. Ei siinä että juonessa olisi ollut mitään vikaa. Se oli hyvä, hieman erillainen millaiseen olin osannut varautua, varsinkin kun takakannessa kuvailtiin kirjaa hassuksi ja helläksi romaaniksi. Ei juonenkulkua voi luonehtia minun mielestäni mitenkään helläksi tai hauskaksi, kun päähenkilö suljetaan Osastolle ja syötetään lääkkeitä täyteen. Kuitenkin idea muiden romaanien sankarittarista 1970-luvun Amerikan täysihoitolassa oli ideana niin hauska, että olisin kaivannut juuri sitä enemmän!

Yllättävät juonenkäänteet olivat viihdyttäviä ja minun oli pakko ahmia tämä romaani mahdollisimman nopeasti. Janosin lisää ja harmistuin kun sivut loppuivat kesken. Olen viimeaikoina lukenut ns. raskasta kirjallisuutta, ja tämmöinen kevyt kirjallisuus palautti nukuksissa olleen lukuinnon. Joskus kesken koulupäivän mietiskelin, että kun pääsen kotiin, voin jatkaa lukemista. Yleensä vain arkikiireet vei voiton ja lukeminen jäi harmikseni vähemmälle. Yksi ilta ihan suutahdin, kun nukahdin samantien alkaessani lukemaan illalla uupuneena sänkyyn kerettyäni. Olisikohan lienet reaktiossa ollut osuutta raskaushormooneilla, mutta harmitti se kovasti! Onneksi on olemassa viikonloput, jolloin viimeistään on aikaa lukea aamusta asti.

Annan arvosanaksi 4,5 / 5, oli niin ihanan viihdyttävää luettavaa!

-Aletheia