"Eräänä kesäaamuna makaa George Glenn, irlantilainen lammaspaimen, kasteisella ruohikolla hengettömänä, lapio rinnassaan. Lammaslauma on aluksi poissa tolaltaan, mutta neiti Maple, Glenkillin ja ehkä koko maailman viisain lammas, ryhtyy pohtimaan tapausta. Onneksi Georgella oli tapana lukea elikoilleen ääneen kaikenlaisia kertomuksia, ja niinpä hänen lampaansa ovatkin jo kohtalaisen perillä ihmisten aivoituksista ja rikosten selvittelyn peruspulmista.
Murhaaja palaa aina rikospaikalle, sanotaan, mutta ongelmaksi osoittautuu, kun kohta kaikki epäillyt käyskentelevät murhaniityllä. Pienen takapajulan asukkaat ovat huolissaan lähinnä kylänsä katastrofaalisista matkailunäkymistä, mutta lampaita mietityttää myös, kuka veisi ne Eurooppaan. Sen George oli eläimilleen ehtinyt jo luvata. Kun neiti Maplen älykkölampaat ryhtyvät ratkomaan murha-arvoitusta ja vaatimaan oikeutta, ei puolivillainen totuus riitä."
Murhaaja palaa aina rikospaikalle, sanotaan, mutta ongelmaksi osoittautuu, kun kohta kaikki epäillyt käyskentelevät murhaniityllä. Pienen takapajulan asukkaat ovat huolissaan lähinnä kylänsä katastrofaalisista matkailunäkymistä, mutta lampaita mietityttää myös, kuka veisi ne Eurooppaan. Sen George oli eläimilleen ehtinyt jo luvata. Kun neiti Maplen älykkölampaat ryhtyvät ratkomaan murha-arvoitusta ja vaatimaan oikeutta, ei puolivillainen totuus riitä."
Voi kuinka virkistävää lukea dekkaria välillä niin, ettei kertojana ole kukaan tehokas poliisi tai nokkela etsivä. Murha laitumella antaa aivan uudenlaisen suunnan perusdekkarille, kun murhan ratkaisijana ovatkin murhatun omat lampaat. Nuo määkivät suloiset untuvapallot! Uskottavuutta kerronnalle toi vielä se, ettei lukija saanut tietoonsa mitään sen enempää kuin lampaat, ja jokaista johtolankaa käsiteltiin lammasmaisesti lampaiden logiikalla. Lukija sai tehdä sitten itse omat johtopäätöksensä, mitä ajattelee ja ketä epäilee. Johtolankoja tämä kirjaviisas lammaslauma hankkii kuuntelemalla ihmisten keskusteluja ja käyttämällä apuna äärimmäisen terävää hajuaistiaan. Kukapa ihminen osaisi epäillä lampaita, yleensähän lampaita ei pidetä erityisen nokkelina elikkoina.
Kiehtovan tästä tekee jo pelkästään se, että ajatuskin kirjasta, joka kertoo lampaista tuntuu oudolta. Minussa se sai aikaan ensimmäisenä ajatuksen: "tylsää ja on varmasti aivan liian utopistinenkin". Onneksi olen oppinut vaimentamaan ärsyttävät ennakkoluuloni!
Kerronta etenee rönsyilevästi ja on ajoittain melko epäloogista, mutta kerronta noudattaakin lampaiden aivoituksia, eikä lampaiden ajatukset ole aina niin loogisia. Koko kirja ei keskity pelkästään rikoksen selvittelyyn, vaan mukaan mahtuu lauman sisäisiäkin asioita sekä lampaiden sieulunmaisemaa että elämänfilosofiaa. Toisaalta juuri tämä lammasmaisuus sai kerronnasta välillä jotenkin sekavan ja levottoman, tämä sekavuus taas sai minun ajatukset harhailemaan. Joskus minun oli vähän vaikea keskittyä kerrontaan ja ymmärtää sitä. Häiritsevää oli myös lampaiden sanaston rajoittuneisuus, sitä olisi voinut kehittää pidemmälle.Toisaalta, meille tutut ja arkipäiväiset käsitteet saavat täysin uuden ja hauskan merkityksen, lampaiden päättelyn tuloksena. Joten en osaa sanoa onko tämä sanaston rajoittuneisuus niinkään huono asia, sehän on ns. uskollisuutta lammasmaisuudelle. Pidin kirjasta paljon, pelkästään jo idean vuoksi. Murha laitumella on lämminhenkinen ja humoristinen murhakertomus.Täydelliseen lukunautintoon tämä teos ei kuitenkaan yltänyt! Annan arvosanaksi 3,5 / 5.
Murha laitumella on salanimellä kirjoittavan Leonie Swannin esikoisteos, joka on julkaistu vuonna 2005 ja suomennettu 2007. Kirjailijalta on ilmestynyt myös uusi teos Ihmissutta ken pelkäisi.
-Aletheia
P.S Ikkunat auki Eurooppaan: Irlanti
Hih, kuulostaapa mainiolta. Itse en juuri dekkareita lue, mutta tämä taitaa olla dekkari minun makuuni :)
VastaaPoistaTämä oli mainio, suosittelen! En ole itsekkään kovin suuri dekkareiden ystävä, mutta tämä oli jo jotain niin erilaista, että oli ehdottomasti lukemisen arvoinen!
Poista