Kathryn Stockett: Piiat

Piiat oli minulle iloisen onnistunut lukukokemus, oli piristävää lukea näin hyvä lukuromaani. Aihe on ollut itselle  huomaamatta paljon esillä. Luin Harper Leen Kuin surmaisi satakielen pari kuukautta sitten, ja siihen viitataan Piioissa muutamaan otteseen. Myös Woolworthin istumalakko oli minulla tuoreessa muistissa, kun satuin tässä joitakin aikoja sitten katsomaan siittä kertovan dokumentin. Piiat tuntui luonnolliselta jatkumolta asian tiimoilta, varsinkin kun aihe kiinnostaa minua.

Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisippiin Jacksonin kaupunkiin, jossa rotuerottelu kukoistaa räikeimmillään. Tummilla on omat asuinalueet, kaupat ja kirjastot, he eivät saa käyttää samaa käymälää valkoihoisten kanssa, eivätkä he varsinkaan saa sanoa ääneen omaa mielipidettään valkoisista. Vaaleaihoiset kotirouvat kuuluvat yhdistyksiin ja kuluttavat päivänsä juoruamalla, pelaamalla bridgeä tai lojumalla kerhoilla. Sillä välin tummat kotihoitajat eli piiat hoitavat perheiden kotia ja lapsia pientä palkkaa vastaan.

Skeeter on nuori ja vastavalmistunut valkoihoinen neiti. Hän ei halua päätyä kotirouvaksi, vaan alkaa kokoamaan kirjaa siittä mitä on olla tummaihoinen piika valkoisten perheessä. Kirjaa kirjoitetaan salassa ja eri perheiden piiat kertovat niin hyvät kuin huonotkin kokemuksensa Skeeterille tummaihoisen piika Aibileen kotona. Kirjan luomista ja julkaisemista värittää pelko, sillä tummaihoisten asema yhteiskunnassa on mitätön ja tummien kanssa veljeily luetaan laittomaksi. Kaupungilla tapetaan ja pahoinpidellään samaan aikaan useita tummia miehiä sen takia, että he ovat kertoneet julkisesti oman mielipiteensä. Mutta valkoisten miesten vihaa pahempaa on valkoisten rouvien viha, sillä valkoinen nainen ei koskaan unohda, eikä hän käytä kostaessaan hyväksi väkivaltaa. 

Minusta oli ihana huomata, että kirjassa oli paljon mukana huumoria ja tiettyä kepeyttä. Näin alkuun voisi luulla, että Piiat on sisällöltään rankkaa luettavaa, mutta päinvastoin. Tarina oli maustettu huumorilla ja pienellä jännityksellä, eikä romantiikkaa ja draamaakaan puuttunut. Aika ajoin kirja tuntui jopa chick litiltä, kun kirjojen henkilöt painivat muodin, miesten ja ihmissuhteiden kanssa. Näin kirja tavoittaa varmasti enemmän lukijoita, mutta antaa samalla katsauksen historian tapahtumiin ja herättää ajatuksia. Vaikka kertomus on täyttä fiktiota, on tummien arki 60-luvulla todella ollut sitä mitä kirjassa kuvataan. Lisäksi rotuertottelu on vieläkin ajankohtainen aihe. Samanlaisia ihmisiä me ollaan ihonväristä riippumatta ja todellahan tärkeää on se mitä on ulkokuoren alla. On surullista ajatella mitä kaikkea tummaihoiset ihmiset ovat joutuneet kokemaan ja kokevat yhä edelleen.

Pidin myös siittä, että kirja oli kerrottu välillä Skeeterin näkökulmasta ja välillä parin tummaihoisen piian ja ystävysten Aibileen ja Minnyn näkökulmasta. Se antoi kertomukselle syvyyttä ja vaihtelevuutta. Itse pidin eniten Aibileestä, jonka osia lukiessa minulle tuli kotoisa olo. Aibilee muistuttaa minua eräästä henkilöstä topakkuudellaan, sydämmellisyydellään ja tietämyksellään kotihoidosta. Lisäksi kuvaukset siittä kuinka syvästi Aibilee välittää Mae Mobleysta, isäntäperheen pienestä tytöstä, jonka itsetuntoa perheen äiti murentaa kylmyydellään. Aibilee yrittää saada tytön itsetunnon kasvamaan ja tytön ymmärtämään, että ihonvärillä ja ulkonäöllä ei ole väliä, vaan tärkeintä on se mitä on sisältä. Kirjan muutkin henkilöt on kuvattu hyvin ihmisläheisesti ja realistisesti, mutta joskus jopa hieman kärjistetysti.

Lopussa kirjailija kertoo omasta lapsuudestaan ja heidän perheen kotiapulaisesta Demetriestä. Kirjailijalla on siis henkilökohtaista kosketusta aiheeseen, mutta jäin miettimään tosissani kuinka paljon loppujenlopuksi kirjailija on tuonut tarinaan elementtejä, tunteita sekä kertomuksia omasta elämästään ja kokemuksistaan. Tämä kommentti toi minun silmissäni kertomukselle vielä enemmän uskottavuutta.

Kirjastahan on tehty elokuvakin, jonka haluaisin mielelläni nähdä. Kiinnostaa kovasti kuinka paholaismainen akka Hilly on kuvattu siinä. Kirjan hahmona hän sai useinkin sappeni kiehumaan. Ikävä kyllä tiedän tosielämänkin Hillyjä nykyaikaan sovitettuna. 

Mutta täytyy miinuksena sanoa, että tämän kertomuksen jälkeen en varmaan vähään aikaan syö suklaakakkua! 

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja! Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5!

Tietoja kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Painovuosi: 2010
Sivuja: 408
Suomentaja: Laura Beck

-Aletheia


Kommentit

Lähetä kommentti