Nathalie, ranskalainen nainen, joka rakastaa lukemista, törmää sattumalta kadulla elämänsä mieheen. Rakkautta ensisilmäyksellä ja hääkellotkin soivat. Elämä tuntuu olevan melkein liiankin täydellistä, kunnes eräänä päivänä kaikki muuttuu. Nathalien mies jää auton alle lenkillään ja Nathalie jää leskeksi. Nainen vaipuu syvään suruun. Työpaikalla naisen elämä saa kuitenkin uuden suunnan, kun Nathalien työhuoneeseen astuu ruotsalainen Markus. Markus on huomaamaton mies, mutta kuitenkin aivan yllättäen Nathalie suutelee Markusta.
En meinaa löytää sanoja kuinka kuvaisin tätä kirjaa. Olen kirjoittanut jo monta kappaletta tähän kohtaan, mutta aina olen ne pyyhkinyt pois, sillä ne eivät kuvaa mielestäni oikein tätä kirjaa. Mitäpä siis sanoisin? No, minä pidin ja en pitänyt tästä kirjasta. Siittä olisi varmaan hyvä aloittaa.
Hyvää tässä kirjassa oli helppolukuisuus ja viihdyttävyys sekä tietty keveys. Tarina itsessään ei ole mitenkään huikea, on nainen, joka jää leskeksi ja kuvittelee ettei enään koskaan pysty olemaan onnellinen. On mies, joka on toivottaman rakastunut kauniseen Nathalieen, mutta joka ei saa naisen sydäntä jättämään lyöntejä välistä. On myös toinen mies, joka näyttää naiselle että tällä on vielä mahdollisuus onneen. Kirja on huumorilla höystetty sekä positiivinen ja elämänmyönteinen kertomus siittä, kuinka ihminen voi päästä yli siittä mahdottomimmaltakin tuntuvasta surusta ja vaikeasta elämäntilanteesta. Se luo toivoa tähän elämään, koska periaatteessa tämä kaikkihan voisi tapahtua oikeassakin elämässä. Toisaalta se pakottaa ajattelemaan myös sitä, kuinka kaikki se mihin olemme tottuneet ja jota rakastamme on katoavaista, koskaan ei voi tietää...
Ihastuin myös kappaleiden välissä oleviin sinänsä merkityksettömiin viittauksiin ja tietoiskuihin, jotka kuitenkin liittyivät olennaisesti tarinaan. Oli laulun sanat, jota oltiin juuri kuunneltu, herkullisen kuuloinen resepti ruuasta, jota oltiin juuri maisteltu, John Lennonin diskografia, ellei hän olisi kuollut vuonna 1980. Minulle ne olivat mukavia välikevennyksiä. Myös sivun alareunassa olevat huomautukset saivat minut hymyilemään.
Miksi sitten en osittain pitänyt kirjasta? Juurikin se omituinen ranskalaisuus... En osaa kuvailla sitä muulla sanalla. Paljon kuvailua, joka tuntui olevan välillä liian korkealentoista minun makuun. Ranskalaisissa kirjoissa (ei kaikissa, ei pidä yleistää) sekä elokuvissa on se joku tietty tunnelma ja tyyli, joka saa minut lievästi ärsyyntymään. Mm. Amélie, joo olihan se ihan hieno elokuva, mutta hieman outo, jopa hullunkurinen. Tästä kirjasta on löydettävissä samoja piirteitä. Nämä piirteet varmasti jakavat mielipiteitä, jotkut ne saa hullaantumaan ja jotkut kuten minut hieman epäröimään, jopa hieman ärsyyntymään.
Kirjailijan kuvailut ja tapa keskeyttää lukija juuri näillä laulujen sanoilla, lehtileikkeillä yms. etäännyttää lukijaa tarinasta. Näin ollen minulla oli koko ajan sellainen tunne etten päässyt tarinan iholle. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi, aivankuin olisi seurannut tarinaa näyttämöltä.
Tällä kertaa kirjan pisteyttäminen tuntuu haasteelliselta, joten teen kompromissin ja annan vain tylsän 3 / 5 pistettä! Vähän keskivertoa parempi lukukokemus, muttei mitään huikeaa tai mullistavaa. Aivan luettava kirja.
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2011
Alkuteos: La Délicatesse
Sivuja: 268
Suomentanut: Pirjo Thorel
-Aletheia
Kirjoitat, että et meinannut löytää sanoja tähän kirjaan. Tein blogitekstin eilen ajastukseen ja minulla oli sama juttu. En tiedä, miten olisin suhtautunut tekstiin, välijuttuihin jne.
VastaaPoista