torstai 21. kesäkuuta 2012

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

Eräänä päivänä Adam Anker sattuu löytämään hiuspinnin, joka tuo hänen mieleensä muistojen ryöpyn päivästä, joka muutti koko hänen elämänsä. Viimeinen keskustelu tyttären kanssa, ennenkuin tämä menehtyy. Hän muistaa myös miehen kasvot holokausti näyttelyssä, miehen, jonka kanssa hänellä on sama nimi.

Vanhan juutalaisnaisen opastamana Adam palaa mantereelle, omille juurilleen ja rikkoo hiljaisuuden, josta on tullut hänen elämänsä. Adam saa selville vaietun perhesalaisuuden ja on vihdoin valmis kohtaamaan naisen, elämänsä rakkauden, joka pakotti vuosia aiemmin miehen tekemään elämänsä vaikeimman valinnan.

Sain tämän kirjan luettua aamulla loppuun. Yleensä minulla on heti lukemisen jälkeen jonkunlainen visio siittä mitä mieltä olen lukemastani kirjasta. Nyt täytyy sanoa etten vieläkään ole kyennyt muodostamaan eheää mielipidettä tästä kirjasta. Sonaatti Miriamille on erittäin surumielinen ja melankolinen tarina. Se on kertomus ikävästä, menetyksestä, vaikeista valinnoista sekä menneisyyden etsimisestä. Tarina on ehdottomasti koskettava ja kieli on todella kuvailevaa ja kaunista. Silti tästä jäi mielestäni uupumaan jotain, joku seikka josta en saa vain kiinni häiritsi minua, siksi en saanut tästä täydellistä lukukokemusta.

En myöskään pitänyt siittä, että lopussa kertojaääni vaihtua Ceciliaksi. Olisi ollut mielenkiintoisempaa kuulla koko tarina loppuun asti Adamin näkökulmasta. Häneen kiintyi tarinan aikana ja kertojan vaihtuminen oli ns. jonkinlainen shokki. Minä ainakin osittain alkoin menettämään mielenkiintoa, koska tarinan aikana olin muodostanut oman käsitykseni Ceciliasta, eikä se ollut järin positiivinen. Cecilian äänellä kirjailija kuitenkin yrittää valoittaa naisen tekemiä ratkaisuja lukijalle, minut hänen osionsa jätti kylmäksi. 

Olisin halunnut viipyillä enemmän menneisyydessä, ja olisin toivonut että sen ovia olisi raoteltu enemmänkin. Juuri menneisyyden etsiminen oli kirjan parasta antia. Lisäksi Wanda ja Marta olivat kiehtovia henkilöitä. Olisin myös halunnut tietää enemmän Miriamista, josta ei kerrottu juuri mitään.

Miinuksena, hyvin pienenä miinuksena, voisin mainita vielä kuvailun. Sitä on paljon ja välillä se tuntui tulevan korvista ulos, varsinkin kun kuumeisesti odotti mitä seuraavaksi tapahtuu. Runsaan kuvailun vuoksi tarina tuntui etenevän välillä liian hitaasti, siksipä tämä luku-urakka olikin aikaa vievä. Joskus oli vain pakko lopettaa lukeminen, kun tuli ihan ähky!

Linda Olssonilta on ilmestynyt myös teokset Laulaisin sinulle lempeitä lauluja sekä Kaikki hyvä sinussa. Olsson on ruotsalainen kirjailija, mutta kirjoittaa englanniksi ja asuu Uudessa-Seelannissa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2010
Alkuteos: Sonata for Miriam
Sivuja: 379
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

-Aletheia

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa vähän samanlaiselta lukukokemukselta kuin minulla oli Olssonin "Kaikki hyvä sinussa". Tämäkin oli minulla hyllyssä mutta palautin sitten lukemattomana kirjastoon, kun alkoi tuntua etten jaksa toista Olssonia ainakaan näin pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu etten kanskaan palaa Olssonin pariin hetkeen, voipi olla etten enään koskaan. Liian uuvuttavaa luettavaa, oli ainakin tämä teos.

      Poista
  2. Minullekin oli kertojaäänen vaihtuminen suuri vaikeus: Aivan kuin joku muu olisi kirjoittanut kirjan loppuosa, joka minusta ei yhtään sopinut niihin tunnelmiin, joihin Krakovassa jäin. Kunpa tämä kirja olisi loppunut Krakovaan!

    Tämän kirjan jälkeen päätin, että en enää lue Olssonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä itsellänikin mietyttää viitsinkö enään palata kirjailijan teoksien pariin. Itsekkin toivoin juuri tuota, että tarina olisi päätynyt Krakovaan, joka oli kirjan parasta antia. Loppu oli ihan turha... :)

      Poista
  3. Minä aloitin tämän kirjan ja sain väkisin luettua 10 sivua kunnes luovutin. En tiedä mikä mättäsi, mutta ei kyllä kolahdellut. Arviosi perusteella en ehkä missannut ihan hirveästi :D Katsotaan innostunko lukemaan tätä myöhemminkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suoraan sanottuna, et ole jäänyt mistään huikeasta paitsi. :D

      Poista
  4. Olen hämmästynyt arvosteluista, koska kirjahan oli huumaavan hieno! Olssonin soljuvan täyteläinen kieli sopii kuvaileviin viipymisiin täydellisesti ja yritin nauttia joka sanasta ja välimerkistä, etten olisi menettänyt mitään liian nopealla lukemisella vimmassani saada tietää, mitä sitten. Mitä syvemmälle tarinaan sivu sivulta uppoaa, kirjan näennäinen surumielisyys muuttuu taidokkaan pehmeästi yhä lohdullisemmaksi: kuin lapsi, joka kulkee puolijuoksua käsi kiireisen äidin kädessä samalla kertaa uupuen ponnistuksesta ja ihastuen uusista löydöistä matkan varrella. Olsson jättää lukijan tarinallaan leijumaan raukeana kaikkien niiden tunteiden keskelle, joita Adamin matka lukijassa synnyttää: kertomatta liian paljon, jotta taika ei särkyisi, mutta riittävästi, jotta lumous on mahdollinen.

    Olisin ehkä itsekin halunnut tietää Miriamista enemmän, mutta toisaalta olisiko herkkä sonaatti kestänyt niin paljon realismia? Sen sijaan kertojan vaihtuminen Ceciliaksi oli minunkin ymmärrykselleni liikaa. Se oli hieno käänne, mutta se tapahtui aivan liian myöhään romaanin rakennetta ajatellen: lukija oli jo totutettu Adamin tasaiseen, melkeinpä monotoniseen rytmiin ja Cecilia oli aivan liian massiivinen hahmo tarinan kannalta, etteikö hän olisi ainakin hieman rikkonut lumousta kertojana.

    Josta itselleni tuli mieleen että Olsson olisi voinut tehdä kirjasta trilogian, jossa kukin päähahmoista olisi saanut kertoa oman tarinansa.

    VastaaPoista