Toukokuun luetut!

Toukokuussa on saanut taas pitkästä aikaa nauttia kirjoista lämpimässä auringonpaisteessa, kun meidän takapihalla on elohopea kivunnut välillä jopa 25 asteeseen. Kirjoja nauttiessa on siis saanut nauttia viimeisten lumien sulamisesta. Toki kirjoilta on aikaa vienyt puutarhahommat ja meidän kotikin on kokenut suuria mullistuksia. Sain vihdoin ja viimein kauan himoitsemani uuden kirjahyllyjärjestelmän, joka valloittaa kauniina yksityiskohtana yhden seinän meidän olohuoneesta. Tikapuut vain puuttuvat vielä ja tarkoituksena olisi hankkia lisäksi vielä kaksi lisähyllyä sekä korotusosat. Myös vessan pienimuotoinen remontti on syönyt arvokasta aikaa, mutta olen kuitenkin loppupeleissä tyytyväinen toukokuun lukusaldoon.

  • Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
  • Mikko Rimminen: Nenäpäivä
  • Margaret Atwood: Oryx ja Crake
  • Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
  • Claudie Gallay: Tyrskyt
  • Susanna Alakoski: Sikalat
  • Sara Gruen: Vettä elefanteille
  • Téa Obreht: Tiikerin vaimo
  • Päivi Alasalmi: Metsäläiset
  • P. G. Wodehouse: Kyllä Jeeves hoitaa

Elikkä saldoksi tuli nyt 10 kirjaa, josta ehdottomasti mieleenpainuvimmat lukukokemukset olivat Vettä Elefanteille ja Tyrskyt.  

Kesäkuulle lukemistoon on yllättäen eksynyt jopa chick littiä, josta en yleensä liiemmin pidä. Tällä hetkellä hyllyssä odottavat lukemista Marian Keyesin Hurmaava mies, Cathy Kellyn Rakkautta rivien välissä, Jane Smileyn Sydänmailla, David Foenkinosin Nainen jonka nimi on Natalie, Jean Kwokin Käännöksiä, Linda Olssonin Sonaatti Miriamille ja Beate Grimsrudin Hullu vapaana. Nähtävästi kesän tulo on saanut minut taipumaan kevyemmän kirjallisuuden puoleen, mutta saa nähdä kuinka se jaksaa minua viihdyttää. Monesti ehdin kyllästyä rakkauteen ja romantiikkaan jo parin kirjan jälkeen.

Jos sitten kertoisin vielä toukokuun aikana tekemistäni hienoista kirjalöydöistä. Eli kuluneen kuukauden aikana kirjaperhettäni saapuivat kasvattamaan:
  • Magne Hovden: Saamelandia
  • Susan Cooper: Pimeä nousee I-III
  • Arto Paasilinna: Suloinen myrkynkeittäjä
  • Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
  • Ian McEwan: Lauantai
  • Kaari Utrio: Haukka minun rakkaani
  • Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain
  • Helvi Hämäläinen: Kadotettu puutarha
  • Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla
Laskettuaikakin kolkuttelee jo ovelle. Enään vajaa viikko, saa nähdä milloin pikku lukutoukka syntyy. :)


Iloista kesäkuuta kaikille ihanille lukijoille ja kanssa bloggaajille. Oli mukava huomata että rekisteröityneitä lukijoita on jo 50!

-Aletheia

Kommentit

  1. Oletpas saanut aarteita haalittua kirjahyllyyn! Mikä muuten on tuo Saamelandia?

    VastaaPoista
  2. Voih, nyt vasta löysin sinun mukavan blogisi. Onnittelut tulevasta pikku lukutoukasta! :)

    VastaaPoista
  3. Oletpas lukenut hyviä kirjoja toukokuussa! Kirjahankinnoista en osaa sanoa juuta tai jaata, jään siis odottelemaan sinun mielipiteitäsi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti