tiistai 17. heinäkuuta 2012

Robert Holdstock: Alkumetsä

Uskaltauduin lainaamaan kirjaston scifi -osastolta Robert Holdstockin Alkumetsän, koska minulle on suositeltu sitä muutamaan otteeseen. Yleensä en vilkaisekkaan scifi -hyllyn puoleen, koska sieltä ei yleensä koskaan löydy mitään minua miellyttävää. Kaikki lainani niistä hyllyistä voi laskea yhden käden sormilla. Olen todella ennakkoluuloinen tätä genreä kohtaan, koska mikään kauas tulevaisuuteen sijoittuvat utopiat tai Star Wars -tyylinen avaruusseikkailu on niin minun mukavuusalueeni ulkopuolella. Minun mielestänihän kaikki mitä scifi -osastolta löytyy on juurikin tämmöistä ns. nörttikirjallisuutta... ja taas saan itseni kiinni ennakkoluuloilemasta.

Jotenkin miellän silti enemmän Alkumetsän fantasiakirjaksi, vaikka tarinan aivoihin liittyvä ulottuvuus, jossa ihmisen aivot luovat mytagoja, menee enemmän scifin puolelle. Täytyy myöntää etten ihan täysin ymmärtänyt tätä aivopuolta, vaikka yritin lukea kuinka monta kertaa. Meni vähän yli hilseen minun käsityskyvylle, mutta ei häiritsevän paljon. 

Herefordshiressä sijaitsee ikivanha Ryhopen metsä, joka on täysin luonnon tilassa. Metsän ympäri juoksee noin tunnissa tai parissa, mutta sen keskukseen pääseminen voi kestää useita viikkoja. Tässä kummallisessa metsässä ajan ja paikan lait vääristyvät täysin, ja metsä tuntuu torjuvan vierailijat, niin että eteenpäin pyrkiessään he huomaavat vaeltaneensa kehää yhä uudestaan ja uudestaan. Metsä suojelee salaisuuksia, joita se ei halua paljastaa ulkopuolisille. Ryhopen metsässä asuu mythagoja, jotka ovat ruumiillistuneita myyttisiä hahmoja historian eri aikakausilta. 

Metsän salaisuuden selvittäminen tuntuu olevan pakkomielle Huxleyn perheen miehille. Ensin metsä vei isän. Mies alkoi laiminlyödä kahta poikaansa ja ajoi vaimonsa itsemurhaan viettäessään metsän siimeksessä viikkokausia muusta välittämättä. Isän kuoltua vanhin veli jatkaa isän elämäntyötä ja perässä seuraa myös tarinan päähenkilö eli nuorempi veli Steven. 

Huikea seikkailu, johon mahtuu mukaan sopivasti myös romantiikkaa. Viihdyin kirjan parissa hyvin ja seuraavalla kirjastoreissulla aikomuksena on lainata jatko-osa Metsän henget. Kirjassa minuun vetosivat juuri mythagot, jotka olivat mielenkiintoisia hahmoja ja ilmentymiä historian eri aikakausilta, ne kun eivät auenneet minulle vielä ihan täysin. Mythagoja jäi ympäröimään pieni salaperäisyyden harso. Kirjan kerronta on myös hienosti kuvailevaa, joten metsän voi melkeinpä nähdä levittyvän omien silmien edessä ja nenässä voi tuntea kelttisotilaiden lemuavan hengityksen. Tosin silmiini pisti että aika monesti kirjassa kerrottiin kuinka jonkun henki haisee kammottavalle.

Nähtävästi scifi- kirjojenkin joukosta voi löytyä oikeita helmiä. Minä nimittäin ahmin tämän romaanin, lukemasta päästyäni mietin vain milloin kerkeän taas jatkamaan. Metsän siimeksessä oli jännittävää seikkailla. Siispä kehoitan muitakin tarttumaan seikkailuun!

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 1985
Alkuteos: Mythago Wood (1984)
Sivuja: 276
Suomentanut: Anja Haglund

-Aletheia

2 kommenttia:

  1. Olipa mukavan innostunut ja innostava kirjoitus! Minäkään en juuri lue fantasiaa tai scifiä, vaikka en oikeastaan tiedä, miksen... Täytyykin joku kerta mennä tutkailemaan noita hyllyjä kirjastossa ja uskaltaa tarttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kannattaa mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, voi yllättyä todella positiivisesti! Täältä blogimaailmasta saa paljon hyviä lukuvinkkejä, joiden perusteella on helppoa tutkailla itselle "epämukavia" hyllyjä aivan uusin silmin. :)

      Poista