Paulo Coelho: Alef

Olen lukenut aikaisemmin Coelholta fiktiivisiä romaaneja kuten; Brida, Zahir, Veronica päättää kuolla, Alkemisti ja Portobellon noita. Pidin niistä suunnattoman paljon ja rankkasin Coelhon suosikkikirjailijoideni listan kärkipäähän. Luettuani Valkyriat olin vielä tyytyväinen, se upposi vielä minuun kaikessa epäuskottavuudessaankin. Coelholla tuntui olevan paljon tärkeää sanottavaa, johon oli helppo samaistua ja hänen seikkailunsa autiomaassa tuntui jännittävältä.

" Matkusteltuaan useissa maissa Coelho päätyi Venäjälle. Hän päätti kulkea tuon valtavan maan poikki junalla seuranaan kolme henkilöä: taolainen mestari, hänen venäläinen kustantajansa ja ihmeellinen turkkilainen nainen, Hilal.

Matka on paitsi konkreettinen, myös henkinen. Coelho ja Hilal huomaavat, että heidän kohtalonsa ovat liittyneet yhteen toisessa elämässä ja toisessa ympäristössä. Kun Coelho katsoo Hilalin vihreisiin silmiin, hän näkee pisteen jossa aika ja paikka yhdistyvät - alefin."

Alefin luettuani kirjailijan uskottavuus koki suuren kolauksen ja hän putosi muutaman pykälän alaspäin listallani. Aivan järkyttävää kuraa, näin suoraan sanottuna, koko kirja! Ei kukaan voi vakavissaan uskoa näitä Coelhon sepustuksia omasta elämästään, henkisistä tutkimusmatkoistaan ja maagisenperinteen seuraajana. Ne ampuvat jo niin paljon yli minun ymmärryksen, että lukiessa ajauduin väkisinkin miettimään onkohan tuolla miehellä kaikki muumit laaksossa, kaikki ruuvit tallella, inkkarit kanootissa jne...

Ajatus valorenkaasta, alefista, jonka sisällä ihminen voi aikamatkata menneeseen elämäänsä kuulostaa jo kyllä ihan fantasialta. Lisäksi en voinut muutakuin pyöritellä silmiä Paulon vaimolle, joka on niin muka suvaitsevainen ja hyväuskoinen. Kaikki vain magiikanperinteen, itsensä etsimisen ynnä muun sonnan piikkiin. Joko mies on aivopessyt vaimonsa, vaimolla ei oikeasti kiinnosta ukkonsa puuhat alkuunkaan tai Coelho puhuu palturia suut ja silmät täyteen. Kukaan itseä arvostava nainen ei kyllä varmasti katso läpi sormien miehensä moisia seikkailuja Ajattelin myös että onkohan Coelho lyönyt koko homman leikiksi. Syötetään hyväuskoisille lukijoille vähän satuja ja pönkitetään samalla omaa egoa. Sitten nauretaan partaan, että huhuh huhuh naulan kantaan ja rahaa pussiin.

Täytyy sanoa että Coelhon fiktiiviset kertomukset ovat hyviä ja saavat ajattelemaan, mutta tätä hölynpölyä en voi vakavissani suositella kenellekkään. Tietenkin jokainen vetää lukiessaan omat johtopäätöksensä, mutta minua mies ei saa ainakaan vakuutettua näillä sepustuksillaan. Maailmassa on varmasti paljon sellaisia asioita, joita ihmismieli ei ymmärrä. Yksi kirja sellaisesta, kuten Valkyriat, menee vielä hyvän maun rajoissa, mutta että toinen. Se saa minut epäilemään vahvasti Coelhon rehellisyyttä!

No, ainakin minua nauratti kirja kaikessa järjettömyydessään. Meinasin kuitenkin jättää teoksen useampaan otteeseen kesken, sillä se ei lainkaan vakuuttanut ja tunnelma Coelhosta hyvänä kirjailijana vain mureni sitä mukaan kun luin sivuja eteenpäin. Koko luku-urakan ajan tuskastelin, kun sivut eivät ottaneet loppuakseen. En voinut kuitenkaan jättää kirjaa kesken, koska olin niin hämmästynyt ja suivaantunut. Kaiken hyvän päälle Alefin lukemisen jälkeen iski semmoinen lukujumi päälle, etten tiedä mitä lukisin sen purkaakseni!

Tämä teos saa koko blogihistorian surkeimmat pisteet: 0,5 / 5 pistettä! Tarjoilehan mielummin sitä filosofiaasi fiktiivisten esimerkkien kautta ja lopeta hyvän sään aikaan itse seikkailemasta kirjojesi päähenkilönä. 

Koska kirjassa seikkaillaan Venäjällä osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen maalla Venäjä.

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Bazar

Ilmestynyt: 2011

Alkuteos: O Aleph 

Sivuja: 270

Suomentanut: Sanna Pernu

Terveisin hyvin hyvin hyvin närkästynyt Aletheia!