Louisa May Alcott: Naamio takana

Kaikki tuntevat Alcottin ihanien tyttökirjojen, kuten Pikku naisia luojana. Naamion takana kirjaan on koottu viisi kertomusta, jotka ovat hyvin kaukana Pikku naisien maailmasta. Nämä tarina Alcott on julkaissut salanimellä aikakausilehtiin ja ne ovat aikuisille suunnattuja kertomuksia, joista löytyvät ne elementit, mitä lukijat ovat tuona aikana halunneet lehdestä lukea. 

Kirja koostuu pienoisromaanista Naamion takana, eli naisen voima, jossa kotiopettajatar Jean Muir kelpottelee itsensä taitavasti näytellen rikkaisiin naimisiin. Näytelmä Bianca, oopperatradegia, jonka Alcottin sisarukset ovat jopa näytelleet yhdessä. Lisäksi on kertomukset Hengenvaarallista huvia, Honorin perintö, Silmäpari eli modernia magiaa.

Voisin sanoa olleeni lievästi shokissa kun luin tätä kokoelmaa. Yksikään tarina ei viihdyttänyt minua tosissaan ja olin enemmän kuin hämmästynyt kun luin kertomuksen Hengenvaarallista huvia. Siinä ylhäiset ihmiset kokeilevat hasista ja toikkaroivat sitten huumepäissään. Luin nyt sellaista Alcottia, joka on eroaa kuin yö päivästä, jos vertaa hänen tyttökirjoihinsa. Kirja paljasti Alcottin toisenkin puolen, sen ns. pimeämmän puolen. 

Mielestäni Alcott on onnistunut paremmin tyttökirjojen saralla ja niistähän hän on tullutkin tunnetuksi. Nämä kertomukset olivat melkoista höttöä ja hömppää, jossa oli paljon draamaa, juonittelua, salaisuuksia ja tradegioita. Parasta koko teoksessa mielestäni  olivat kertomusten alussa olevat esipuheet, joissa päästiin kurkistamaan Alcottin elämään ja pohjustettiin tulevaa. 

Kirja oli minulle kyllä melkoinen pettymys, mutta tulipahan nyt kuitenkin luettua. En yleensä hirveämmin tartu novellikokoelmiin, mutta koska kyseisen teoksen kirjoittaja oli Alcott en voinut vastustaa. Joku minulla novellikokoelmissa tökkii ja niin tökki tässäkin. Ihan kokonaiset romaanit ovat mielestäni paljon parempia. Tai sitten en ole törmännyt vielä tarpeeksi moneen hyvään novellikokoelmaan, että osaisin arvostaa niitä tarpeeksi. Joten saa suositella jos tulee mieleen joku herkullisen hyvä novellikokoelma.

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Helmi kustannus
Ilmestynyt: 2005
Toimittanut/suomentanut: Inkeri Koskinen
Sivuja: 277

-Aletheia

Kommentit

  1. Muistaakseni Pikku naisissa Jo (jossa käsittääkseni on paljon Alcottia itseään) kirjoitteli tällaisia vähän "arveluttavia" juttuja lehtiin hankkiakseen rahaa.

    Novellikokoelmista suosittelen esimerkiksi István Örkényn Minuuttinovelleja ja Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa. Ja Anna Gavaldan Kunpa joku odottaisi minua jossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa yhdessä esipuheessa taidettiin juuri sivutakkin sitä että Pikku naisien Jo on kirjailijan jonkinlainen omakuva. Esipuheissa oli todella mielenkiintoisia faktoja Alcottin elämästä ja eri teoksien yhteyksistä häneen tai muihin kaunokirjallisiin teoksiin.

      Ja kiitos novellivinkeistä! :)

      Poista
  2. Oho, en ole tiennytkään, että Alcott kirjoitti muutakin kuin tyttökirjoja! Voisihan kirjan lukea, jos sattuu vastaan joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt minäkään aikaisemmin. Kannattaa kokeilla mitä itse pidät tästä. :)

      Poista
  3. On aika selvää, ettei näitä alunperin lehdissä julkaistuja "tilapäisnovelleja" ole koottu kokoelmaksi ja suomennettu kaunokirjallisten tai viihteellisten ansioidensa vuoksi, vaan juuri siksi, että kirjoittaja on kuuluisa tyttökirjailija Alcott. Kirjailija itse olisi varmaan kauhuissaan, jos tietäisi, että näitäkin vielä luetaan : D

    Suosittelen Helmi Kekkosen novellikokoelmaa Kotiin. Siinä on suht lyhyitä, kauniita novelleja esim. parisuhteesta, ystävyydestä, äitiydestä ja siskoudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :)

      Olen kyllä samaa mieltä että Alcott saattaisi olla kauhuissaan jos tietäisi että nämä novellit on koottu yhtiin kansiin ja niitä luetaan vielä. Eron tyttökirjojen ja näiden sepustusten välillä on huikea. :D

      Poista
  4. Minulle tuli sama mieleen kuin Merenhuiskeelle. Muistaakseni Pikku naisia -kirjan jatko-osassa Viimevuotiset ystävämme Jo kirjoittelee lehtiin novelleja, ja katuu lopulta virheitään. Samoin muistelen myös, että juuri Jo on Alcottin kirjallinen omakuva. Liekö käyttänyt näitä "hairahduksiaan" aineistona kuvaamaan Jon kirjallista tuskaa.

    VastaaPoista
  5. Blogissani on sinulle jotakin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti