Luukku 11: Lapsuuden suosikkikirjat

Joulukirjoja muistellessa tuli nostalginen olo ja aloin muistelemaan mitä kaikkea ihanaa sitä tulikaan luettua kouluikäisenä pikku tirriäisenä. Kuten olenkin moneen otteeseen maininnut olen ollut lukutoukka jo pienestä pitäen. Alle kouluikäisenä olin monta kertaa karannut lähikirjaston punaisella penkille lukemaan luukkukirjoja ja luvannut äidille, että kun minä olen iso luen nämä kaikki äitin kirjat ja osoittanut aikuistenosastolle. Oh well, tuota kirjastoa ei ole enään, mutta olen romaanien suurkuluttaja, joten kait olen jotenkin lupauksessani pysynyt.

Mutta niihin suosikkikirjoihin:

  • Carolyn Keene: Neiti Etsivä-sarja
 Luin kaikki Neiti Etsivät mitä käsiini vain sain, olin aivan hullaantunut tähän kirjasarjaan. Nancy Drewn seikkailut olivat mielestäni huikaisevan jännittäviä ja saatoin ahmia parikin Neiti Etsivää päivässä.

  • Anni Polva: Tiina-sarja
 Ihastuin Tiina kirjoihin, kun äiti toi minulle ensimmäisen osan kirjastosta. Ihastuin kirjojen realistisuuteen ja Tiina oli ihastuttava hahmo.

  • J.K. Rowling: Harry Potterit

Ei varmaan kumma, että minäkin hurahdin tähän kohuttuun kirjasarjaan, kun kaikki muutkin tuntuivat innostuvan ja puhuvan Pottereista. Luen aina välillä näitä vieläkin, sillä ne vain ovat NIIN hyviä. Toivoin aina, että minäkin saisin oman kirjeeni Tylypahkaan, mutta odottelen sitä kirjettä vieläkin.

  • Carolyn Keene: Dana tytöt -sarja

Kun Neiti Etsivät loppuivat kesken hurahdin Dana tyttöihin. Ahmin kaikki nämäkin ja kuten Neiti Etsivätkin, nämäkin olivat mielestäni huikaisevan jännittäviä. Innostuin tosissani salapoliisikirjoista ja yhteen aikaan en muuta lukenutkaan.

  • Fiona Kelly: Mystery Club -sarja


Salapoliisikirjojen ahmiminen jatkuin, kun löysin Mystery Clubit. Nämäkin kaikki luin ahmimalla. Muistan, kun pappa käytti minua joka keskiviikko kirjastossa ennen uimatreenejä ja innoissani aina lainasin ison kassillisen näitä ja Dana tyttöjä.

  • R.L. Stine: Goosebumps ja Nightmare room -sarjat
Kuinkahan monet yöunet menetin näiden kirjojen takia, mutta aina niitä piti lukea vain lisää ja lisää.

  • Tuula Kallioniemi: Tossavaiset -sarja

Ystäväni suositteli ja minä ihastuin. Luin Kallioniemeltä muitakin, kuten Rehurinteen ala-astetta, mutta Tossavaiset ovat jääneet mieleeni vahvimmin.

  • Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Tätä nyt ei varmaan paljon tarvitse selitellä.


  • L. M. Montgomery: Anna -sarja


 Ihania kirjoja, jotka lumosivat minut. Nyt minulla onkin ollut tarkoituksena lukea nämä kaikki uudelleen.

  • F. H. Burnett: Salainen puutarha

En kyllästy tähän ikinä, en koskaan! <3



 Tässä nyt oli muutamia kirjoja, jotka putkahtivat mieleeni muistellessani. Mitä te olette lukeneet lapsena?

-Aletheia

Kommentit

  1. Samoilla apajilla minäkin olen ollut lapsuudessani! =D Neiti Etsivät, Dana-tytöt, Anna, Tiinat, Veljeni Leijonamieli... Ai että, niin ihania! Harryt olen lukenut aikuisena, noh kun olen näin vanha. =D

    VastaaPoista
  2. Neiti Etsivät, Tiinat, Viisikot, Pikku Vampyyrit, heppasarjat yms. yms. Jo lapsena kirjasarjat vetosivat minuun :D Harry Potterit ja Veljeni Leijonamielen olen lukenut aikuisena ja ihastunut ikihyviksi <3

    VastaaPoista
  3. Olen nyt vähän pitkäveteinen kommentoija, mutta haluan kommentoida melkein kaikkia listaamiasi kirjoja!
    Neiti Etsivät, Mystery Clubit ja Tiina-kirjat... Muistan, kuinka monet pitivät niistä, mutta minä en! Neiti Etsivät olivat ihan mukiinmeneviä, luin joitain kummituskirjoja, joista pidin. Harmi, koska olisin halunnut lukea ne kaikki samanlaisella antaumuksella kuin sinä.
    Nightmaret taisin lukea kaikki ja Goosebumpseistakin suurimman osan :)
    Tossavaisten kansi ei näytä ollenkaan tutulta, en ole tainnut kuullakaan :) (Paitsi tietenkin muutaman päivän/viikon takaisessa kommentissaai blogissani)
    Mun äidillä oli jostain syystä pakkomielle ostaa mulle kaikki Anna-kirjat. Luin niistä hirvittävällä vaivalla yhden, mutta silti kirjat ovat minulle tärkeitä. Aion ehdottomasti lukea vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jokaisella on erilainen maku. Suurin osa luokkakavereistanikin luki salkkarit kirjoja, Elloja ja Ristoräppääjiä, Eva& Adam kirjoja, mutta itse pidin vähän vanhemasta kirjallisuudesta. Kaverit pitkin minua pitkäveteisenä tyyppinä.. :D

      Poista
    2. Ja sekin että monet luokkakaverit eivät edes lukeneet ellei ollut pakko, mikä on sinänsä harmi. Nykyään tuntuu onneksi että lasten ja nuorten lukuharrastus on alkanut nostamaan päätään. Ja ennen kaikkea kehdataan myöntää että lukee kirjoja. Kun olin itse esim. yläasteella en paljon kehannut kertoa että rakastan lukemista, sillä kaikki olisi kattonu kieroon.

      Poista
  4. Ah, ihana postaus!

    Minä tykkäsin pienenä monista Astrid Lindgrenin kirjoista, Pepista ja muista. Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjat olivat aivan parhaita, suurimmat unelmani toteen käyneinä kirjallisessa muodossa. Lisäksi Laura Ingalssin tosielämään perustuvat Pieni talo preerialla -kirjat olivat ihania. Myös Harry Potterit olivat kova sana, kun ne tulivat. Monet ihanuudet olen löytänyt vasta myöhemmin, kuten yhden nykyisistä kirjasuosikeistani olevat Anna-kirjat, Muumit, kaikki ihanat prinsessasadut ja monet muut.

    Tuota Salaista puutarhaa en ole edelleenkään vielä lukenut, mutta suunnittelin lukevani lähiaikoina tai ostavani jopa itselleni joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole Onneli ja Anneli kirjoihin tutustunut jostain syystä, pitäisi kyllä joskus.

      Minä en lukenut Pieni talo preerialla kirjoja, vaan katsoin sarjaa äidin kanssa telvisiosta yhdessä. Itse asiassa sain tietää niiden olevan myös kirjana vasta vanhemalla iällä.

      Oi, itse näin kauniin kuvitetun version salaisesta puutarhasta muistaakseni Prismassa (varmaan löytyy muualtakin). Itse haluaisin sen pukinkonttiin... ja lahjalista pitenee.. :D

      Poista
  5. Neiti Etsivät oli aivan mainioita, ja voi noita kansia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, Neiti Etsiviä muistelen aina lämmöllä. Kannetkin tuovat muistoja mieleen. :)

      Poista
  6. Neiti Etsivät kuuluivat vahvasti myös minun nuoruuteeni! Luin myös hiukan Mystery Clubia, Babysitters clubia ja koko Sweet Valley High kirjasarjan (tv-sarjakin tuli toki katsottua). Luin myös paljon Replica-kirjasarjaa, joka kertoi kloonatusta tytöstä, se oli tuolloin mukavan erilainen ja jännittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin sitten vähän vanhempana Replicoita ja Sweet Valley High sarjan. Olisinko ollut 12-13 ei murrosiän kynnyksellä. Näistä lisää seuraavassa luukussa. ;)

      Poista

Lähetä kommentti