Luukku 12: Nuoruuteni suosikkikirjat

Siirryn nostalgioinnissani ihanaan murrosikään, eli mitä luin ollessani yläasteikäinen. Tai no, oikeastaan siirryin nuortenosastolle, kun siirryin 6. luokalle, koska olin mielestäni jo hirmuisen iso. 8. luokalla luin vähemmän kirjoja ja silloinkin aikuistenosastolta enimmäkseen. Sieltä löytyykin yksi järisyttävin lukukokemus, kun luin äidinkielentunnille Da Vinci -koodin. Se mitä taas lukioikäisenä luin rankkaan mieluiten alkavan aikuisuuteni suosikkikirjoihin. En kyllä mikään aikuinen silloin ollut, hyvä että olen vieläkään. Johonkin pitää raja vetää ja silloin koin ehkä yhdenlaisen kirjallisen murroksen, kun aloin tutustumaan aikuistenosastoon laajemmin ja kokeilin muutakin kuin iänikuisia rakkauslällynlää kirjoja. 

Mutta niihin suosikkeihin, unohdun aina jaarittelemaan...

  • Francine Pascal: Sweet Valley High -sarja

Luin kirjat, joka ikisen. Jessica ja Elizabeth ystävineen olivat taattua laatuaikaa. Luin kaikki kirjat vielä orjallisesti järjestyksessä. Muistan että tästä on telvisiosarja, mutta olen ollut siihen aikaan, kun ohjelma on tullut telvisiosta, niin pieni, etten ole sitä seurannut. 

  • Marilyn Kaye: Replica -sarja

Kloonatun Amyn seikkailut olivat erilaisuudessaa viihdyttäviä. Taisin lukea melkein kaikki kirjat, aivan loppupään kirjoja en ole enään lukenut. Taisin kasvaa ulos Replicoista.

  • Tuija Lehtinen: Mirkka ja Laura -sarjat

 Luin paljon Tuija Lehtisen kirjoja; Sarat, Ikkunaprinsessa, Roskisprinssi jne. Silti Tuija Lehtiseltä ehdottomiksi suosikeiksi nousivat Mirkat ja Laurat.

  • Michael Ende: Tarina vailla loppua




Ihana tarina, ihana kirja. Olen lukenut tämän ainakin sen 3-4 kertaa ja aina yhtä hyvä! :)



  • Nora Robertsin kirjat



Jossakin vaiheessa löysin Nora Robertsin rautaiset rakkauslällärit ja niitähän minä ahmin oikein urakalla - lähes tulkoon kaiken mitä käsiini sain. Morriganin ristin jälkeen iski totaali puutuminen kirjailijattaren kirjoihin, tuntui että ne alkavat toistamaan itseään ja naiselta hyvät ideat loppumaan. En olekkaan sen jälkeen lukenut yhtäkään Robertsia, enkä varmaan luekkaan.

  • Sophie Kinsella: Himoshoppaaja -sarja

Yhden kesän kulutin ahkerasti aurinkotuolia ja Himoshoppaaja kirjoja ja muuta ihanaa huumorihöttö kirjallisuutta. Mutta Himoshoppaajat kaikessa keveydessään on loistavaa lukemista auringonpalvonnan aikana. ;)

  • Salatut elämät -kirjasarja

Luin kaikki Katri Mannisen kirjoittamat Salkkari kirjat (luin Manniselta muutakin kirjallisuutta). Tarja Huhtalan kirjoittamista Salkkari -kirjoista luin Ken ja isosiskon viimeinen kesä sekä Teemun tarinan. Olin kyllä ehdoton salkkarifani (olen vieläkin) ja olihan sen pakko pysyä ajanhermolla suosikkisarjasta myös kirjallisuuden parissa.

Luin paljon muitakin kirjoja, mutta en kerrassaan saa mieleen monenkaan nimeä tai kirjoittajaa. Ne eivät siis ole olleet yhtä mieleenpainuvaa luettavaa kuin listaan päässeet. :)

Mitkä olivat teidän nuoruudessa suosikki lukemista?

-Aletheia

Kommentit

  1. Tarina vailla loppua onkin ihan mahtava kirja. Olen samoin lukenut sen useaan kertaan ja aina se jaksaa viehättää.

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkäsin Tuija Lehtisen Laura -sarjasta ja Salkkareista, etenkin juurikin ne ensimmäiset kirjat olivat hyviä. Sweet Valley Highiakin luin, mutten kovin suurella mielenkiinnolla. Replicalle en koskaan syttynyt, vaikka omistinkin niitä useamman (kuuluin SistersClubin kirjakerhoon ja niitä tuli sieltä joskus, kun ei muistettu perua) Pidin myös Harry Pottereista, Anu Holopaisen Syysmaa-sarjasta ja Jacqueline Wilsonin kirjoista. :) Niin ja Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta on edelleen ykkönen nuortenkirjoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuuluin Sisters Clubiin. Minä hamusin sieltä Lizzie McGuire kirjoja ja sitten noita replicoita. :) Luin muuten itsekkin Jacquiline Wilsonin kirjoja muutaman, ne olivat ihan hyviä. :)

      Poista
  3. Tarina vailla loppua oli aika jättipotti! Ja se jaksaa tenhota aikuisenakin vielä. Nuorena vaikutuin myös Sormusten Herrasta ja Maria Gripen kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin yritin lukea THS:sää, sain kyllä luettua ne, mutta en pitänyt alkuunkaan varsinkaan toisesta ja kolmannesta osasta. :)

      Poista
  4. Luin myös Sweet valley hight orjallisesti järjestyksessä, Replicat jäivät myöskin lukematta loppuun asti, vaikka viihdyinkin niiden parissa. Luin hiukan myös K.A Aplegaten Animorphs-sarjaa, jossa seikkailtiin muodonmuuttaja-teinien seurassa.

    Tarina vailla loppua on kyllä yksi rakkaimmista kirjoistani! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti