Luukku 5: Lukutoukan paperitähti


Askartelin tässä toissapäivänä ystäväni luona tälläisiä ihania lukutoukalle sopivia joulutähtiä. Nytpä ajattelin jakaa ohjeen teillekkin. Alkuperäinen ohje on kuulemma jostain lehdestä.

Tarvitset kirjan, joka on tullut tiensä päähän, niin että raaskit repiä siittä sivuja irti. Ystäväni oli hakenut kirjaston poistolaarista ruotsinkielisen teoksen, josta sain ystävällisesti repiä sivuja omaan käyttööni. Leikkaa sivuista valkoiset reunat irti ja leikkaa sitten neliöitä. Yhteen tähteen tarvitset kaksi neliöitä.


Neliö taiteen kolmioksi kolme kertaa.

Ensimmäinen taitos
2. taitos


3. taitos
leikattu taitos
Viimeisen taitoksen "saumasta" leikataan lovi puoleen väliin taitosta.

Sitten paperi neliö aukaistaan.












 Lopputuloksen tulisi näyttää tältä:

Sitten taitetaan sakarat. Taitetaan nurkkien reunaliepeet taitoksen päälle seuraavalla tavalla:





Sitten liimataan liepeet toistensa päälle. Muista painaa reunat loppuun asti, muuten tähdestä tulee muodoton. Eli seuraavalla tavalla:

Kun kaikki sakarat on liimattu toinen puolikas tähdestä on valmis ja sen tulisi näyttää kutakuinkin tältä:

Takapuoli
Etupuoli


Sitten tehdään samalla tavalla toinen puolisko tähteen. Kaksi tähteä liimataa (ei paperiliima tikulla, kunnon liimalla, joka pitää!) Tähdet asettuvat paremmin muotoonsa, kun ne painaa vastakkain liimatessa.





Kun liima on kuivunut, voi neulalla ja langalla tehdä ripustus rinksan tähteen.

Toivottavasti oli tarpeeksi selkeä selonteko. Ja huomatkaa kynnet. Jääny vähän fiksaamatta *punastuu*.

Ei muutaku askartelemaan, huomenna itsenäisyyspäivänä palataankin haasteen parissa.

-Aletheia

Kommentit

  1. Olipas hauska ohje! Kotona ei kyllä ole yhtään repimiskuntoista kirjaa, mutta ehkäpä tosiaan voisi itsekin käydä kirjaston poistoja katsastamassa...

    VastaaPoista
  2. Voi että, ohjeet vaikuttavat niin hyviltä, että tekee mieli kokeilla paperitähden tekoa itsekin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti