Mari Starchan: Hiljaisuus soi h-mollissa

Gwenni on 12-vuotias tyttö, joka osaa lentää unen ja valveen rajamailla. Lentäessään hän voi kuulla maanlaulun. Gwennin näkee myös seinän lohkeilleessa maalissa salaisuuksia kertovia kasvoja ja hänen mielestään eläimilläkin on sielu. Gwennin paras ystävä on sielunsisko Alwenna, joka on perillä kylän juoruista ja on hävytön suustaan. Gwennin äiti ei ole innoissaan tyttärensä vilkkaasta mielikuvituksesta ja kehoittaa tytärtään pitämään suuta soukemalla, ettei ihmiset alkaisi pitää tyttöä omituisena. Tyttären paras ystäväkään ei ole äidin mieleen. Äiti muutenkin on jyrkempi nuorempaa tytärtä kohtaan ja on paljon suotuisampi Gwennin isosiskolle Bethanille.

Gwennin äidin perheestä ei puhuta koskaan. Kun kylällä sattuu kuolemantapaus, jossa mies nimeltään Ifan Evans kuolee, äiti sekoaa lopullisesti ja vaietut salaisuudet nousevat esille.

Hiljaisuus soi h-mollissa ei kuitenkaan ole rikosromaani, vaan se on Gwennin kasvutarina. Gwenni pääsee selville perheensä salaisuuksista pikku hiljaa ja joutuu kamppailemaan rankkojen totuuksien kanssa muutenkin hankalassa iässä. Kivuliasta kasvua ei helpota yhtään se ettei Gwennin äiti ole ystävällinen tyttärelleen. Äiti räyhää ja moittii tytärtään minkä kerkeää ja ilmoittaa yhtenä hämäristä hetkistään ettei olisi koskaan tyttöä halunnutkaan. Gwennin ystävästä Alwennasta tulee liian iso leikkimään, vaan pojat kiinnostavat häntä enemmän. Gwenni taas haluaisi leikkiä ja antaa mielikuvituksensa lentää vapaasti, niinpä välit sielunsiskoon viilenevät.

Olisin halunut pitää tästä kirjasta, koska se on hieno kasvutarina. Mielestäni juonikin oli hyvä, mutta tarinana kirja oli jotenkin ponneton, eikä päässyt oikein huippuunsa. Kerronta oli jotenkin latteaa, enkä jaksanut millään innostua tarinasta. Gwennikin oli kaikessa naiviudessaan jotenkin epäuskottava hahmo, liian lapsellinen sen ikäiseksi tytöksi. Gwennin äiti taas oli raivostuttava henkilö ja sai sappeni kiehumaan. Mutta hyvä niin, ainakin kirja herätti jonkinlaisia tuntemuksia. Parasta antia olivatkin Gwennin äidin peitelty menneisyys, joka selviää nuorelle tytölle kaikessa "kauheudessaan" kirjan edetessä. Lukija tietää, tai oikeastaan ymmärtää, kirjassa enemmän kuin Gwenni, mutta lopussa Gwennilläkin palaset lopulta loksahtavat kohdalleen.

Tarina on surullinen, mutta Gwennin mielikuvituksen tempaukset tuovat kirjaan huumoria. Tytön ideat kun ovat välillä melkoista hullutusta.  Kaikkien niiden tapahtumien johdosta Gwennistä olisi voinut tulla nujerrettu, lyöty ja surumielinen tyttö, mutta juuri mielikuvitus pelastaa hänet lannistumiselta. Loppukin oli jollakin tapaa huojentava, muttei kuitenkaan iloinen. Surumielisuus kun maalaa kirja tapahtumia alusta loppuun. 

Aiheeltaa voisi luulla että kirjassa on fantasiaa, niin minäkin luulin. Näin ei kuitenkaan ole, kirja on paljon enemmän ankean realistinen kuin maaginen. Ainut mikä on maagista on Gwennin mielikuvitus!

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kuistantamo: Karisto

Ilmestynyt: 2011

Alkuteos: The Earth hums in B flat (2009)
Sivuja: 337

Suomentanut: Kirsi Ohrakämmen

-Aletheia