Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Sarah Winmanin esikoisteos on herättänyt paljon puhetta blogimaailmassa, pakkohan se oli minunkin lukea. Yritin tietoisesti välttää kovin paljon lukemasta mitään arvosteluja tästä kirjasta, jotten muodostaisi liian kovia ennakkokäsityksiä kirjasta. Ihan hyvä niin, sillä nyt kirja teki minuun jonkinasteisen vaikutuksen.


Kani nimeltä jumala on kertomus veljestä ja sisaresta, perheestä ja ystävyydestä, tradegioista ja rakkaudesta sekä varttumisesta ja lapsuudesta. 

Tuntuu että kaikki mitä minulla on tästä kirjasta sanottavana on jo sanottu. Moni oli sitä mieltä että kirjassa oli liikaa rankkoja teemoja, olen samaa mieltä. Vähempikin draama ja tradegia olisi liittänyt vakuuttamaan, sillä Winman osaa kirjoittaa koukuttavasti. Jo hänen kirjoitustyylinsä olisi saanut minut pysymään kirjan ääressä loppuun asti. Tuntui että kaikki vaikeat teemat oli tungettu  tarinaan, jotta lukijan mielenkiinto pysyisi yllä. Voin kertoa että ei olisi tarvinut. Näin äkkiseltään laskettuna bongasin kirjasta seuraavat teemat, jotka ovat jo yksistään puhuttelevia: pedofilia, homoseksuaalisuus, muistinmenetys, WTC -torni tradegia, murha ja vankilatuomio, syöpä, kuolema sekä menettämisen pelko. Aika tunkua siis oli.

Vaikka kirjasta löytyikin paljon teemoja se ei ollut silti vaikealukuinen. Kuten taas, monien muidenkin mielestä Winmanin kirjoitustyyli on mielestäni raikas ja jollakin tapaa kepeä. Kirja oli nopea lukuinen ja ensimmäisen osan lapsinäkökulma hurmasi minut. Winman oli tavoittanut hyvin lapsen elämän maagisuuden ja vaikeudet. Ensimmäistä osaa voisi jopa verrata olevan maagisrealistinen, niinkuin lapsensilmin maailma tuppaa olemaan. Olin siis hieman pettynyt kun toisessa osassa päähenkilö Elly oli menneisyyteen takertunut aikuinen, joka ei saanut mitään aikaiseksi ja oli jotenkin masentava tyyppi. Jälkimmäinen puolisko on tyyliltään vakavempaa ja realistisempaa. Mutta pakko sanoa, että niinhän se menee: lapsena kaikki on taianomaista ja varttuessa se taianomaisuus kyllä karisee. Aikuisen arki ei kyllä ole mitään keijupölyä ja metsässsä asustavia haltijoita.

Pakko sanoa vielä että kirjan henkilökaarti on ihastuttavan monipuolinen ja jopa räiskyvä. Jokainen hahmo on omalla tavallaan luotu vastustamattoman mielenkiintoiseksi ja he omaavat mitä erilaisemmat elämäntarinat. Toistoon ei siis ainakaan sorruta. Monenkirjavat henkilöt loivat kirjaan omanlaistansa tunnelmaa ja jopa huumoria, jota ilman kirja olisi voinut olla masentavaa tai puuduttavaa luettavaa.

Kirja oli minulle sellainen ihan hyvä lukukokemus. Hieman keskitasoa viihdyttävämpi, hieman keskitasoa puhuttelevampi ja voisin tämän kirjan perusteella kuvitella lukevani enemmänkin kirjailijan teoksia. Jos esikoinen on tätä luokkaa jään vain mielenkiinnolla odottelemaan miten kirjailija kehittyy seuraavien teosten kohdalla.

Huomasin muiden arvosteluja lukiessa, että monella muullakin oli ärsyttänyt se että kirjassa Jumala, joka oli Ellyn lemmikkikanin nimi, kirjoitettiin PIENELLÄ alkukirjaimella. Niin häiritsevää sillä Jumala oli kanin NIMI ja koulussa on aina opetettu että nimet kirjoitetaan AINA isolla.Vähän meinasi lukiessa alkaa hävettämään, kun noin pieni muotoseikka pisti häiritsemään niin paljon. Oli hienoa huomata että on muitakin pilkunviilaajia!  <3

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynty: 2012
Alkuteos: When God was a rabbit
Sivuja: 325
Suomentanut: Aleksi Milonoff

-Aletheia

Kommentit

  1. Minusta tuo kerrontatyylin muuttuminen osien välissä oli aika sopiva, se kuvasi hyvin Ellyn kasvua. Magia ja lapsenomaisuus jäi ensimmäiseen osaan ja lapsuuteen, toisen osan aikuinen Elly oli muuttunut, mutta silti tunnistettavissa. Teemoja tosiaan oli aika paljon, lopussa niihin hieman turtui.

    Kiva että tykkäsit, ainakin jonkin verran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aikuisuudessa itse kukanenkin sen lapsuuden maagisuuden kadottaa, mutta ihastuin niin Ellyn lapsen maagisuuteen että Elly aikuisena oli pettymys. :D

      Poista
  2. En ole lukenut kirjaa, mutta minua häiritsevät nuo jalat kirjan kannessa. Tulee täysin toisinto Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimosta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti