Helmikuun luetut

Auringon paistetta, kevään tuoksua ja kesästä haaveilua, niistä on minun helmikuu tehty. Toki olen lukenut myös hienoja kirjoja ja käynyt tutustumassa Kemin uudistuneeseen  kirjastoon. Lisäksi olen palannut pitkästä aikaa rakkaan harrastukseni kuntosalin ja jumpan pariin. En malta odottaa että sunnuntaina pääsen kokeilemaan ensimmäistä kertaa kahvakuulaa. Jei! Lisäksi ihanan aurinkoiset ilmat ovat houkutelleet minut ulos aina kun on mahdollista. Helmikuu on siis ollut kaikin puolin onnistunut kuukausi, täytyy vain todella ihmetellä miten olen saanut revittyä aikaa kaikkeen mahdolliseen. :o 

Mutta sitten niihin luettuihin kirjoihin. Helmikuussa siis luin seuraavat kirjat:

  • Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
  • Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar
  • Italo Calvino: Halkaistu varakreivi
  • Majgull Axelsson: Kuparienkeli
  • Camilla Läckberg: Jääprinsessa
  • Tom Rob Smith: Lapsi 44
  • Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
  • Alan Bennett: Epätavallinen lukija
  • Simon Lelic: Laitos
Yhteensä 9 kirjaa ja jokainen kirja oli tavallaan hyvä. Ehkä suurin pettymys oli Kuparienkeli ja suurin yllättäjä Lapsi 44

Huikean ihanat kirjastopinot odottaa, joten maaliskuullekin on luvassa niin kutkuttavan ihania teoksia, etten malta odottaa pääseväni niiden kimppuun. Toivottavasti maaliskuu tulee myös olemaan onnistunut lukukuu. 


Kuvan kirjapino muistuttaa harvinaisen paljon minun kirjastopinoja tällä hetkellä!

Ja 100 lukijan raja on nyt paukkumassa rikki. Tavoitteena on sitten, kun 100 lukijaa täyttyy, järjestää arvonta sen kunniaksi. Kiitos teille, että jaksatte seurata blogiani, lukijat tekevät tästä rakkaasta harrastuksesta vielä merkityksellisempää. Oikein auringoista ja lukurikasta maaliskuuta teille kaikille ihanille! Niin ja tervetuloa uusille lukijoille! :)


-Aletheia

Kommentit

  1. Minulla myös samannäköinen kirjapino vieressä. Vaikeuksia päättää mistä aloittaisin.. Kirjaisaa maaliskuuta! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti