Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Voi sitä riemun kiljahdusten määrää, kun näin Kirjavan Kammarin Karoliinan esikoisen lepäilevän kirjaston palautushyllyssä. Taisinpa ottaa muutaman harppaavan askelen kirjaa kohti ettei kukaan muu palautushyllykköä silmäilevä asiakas ehdi napata sitä  käsiinsä ennen minua. Sain muutaman kummeksuvan katseen osakseni, koska rehellisyyden nimissä syöksyin ja nappasin kirjan vauhdilla hyllystä.  Oli ihan pakko saada tämä kirja, sillä sitä on kehuttu blogimaailmassa ja luettukkin todella paljon. Ja tokihan lukupäätökseen vaikutti se että Kirjava Kammari oli ensimmäisiä kirjablogeja, joita aloin seuraamaan ja jotka innoittivat minutkin kokeilemaan siipiäni kirjablogi maailmassa. Innostuin hirmuisesti Karoliinan blogista aikoinaan (ja uskollinen lukija vieläkin), joten olin ihan kihistä uteliaisuudesta millainen hänen esikoisensa on.

Klarissa perheineen muuttaa Bostoniin vuodeksi, perheen isä on saanut sieltä työpaikan, ja Klarissalla on tarkoituksena pitää sapattivapaata töistä ja omistaa vuosi lapsilleen sekä kirjoittamiselle. Lentokoneessa Klarissa näkee uudestaan lapsuudessa toistuneen painajaisen nuoresta naisesta, joka hätääntyneenä etsii kadonnutta lastaan. Uni aloittaa sarjan unia, jossa Klarissa seuraa Corinnea, joka pakenee toisen maailmansodan sekoittamasta Pariisista Amerikkaan.

Amerikassa Klarissa totuttelee uudenlaiseen arkeen kotiäitinä ja samalla pyörittelee mielessään Corinnea. Unista on tullut elävämpia ja todentuntuisempia, lisäksi Corinnen elämä on saanut dramaattisia käänteitä. Unien tapahtumat tuntuvat vaikuttavan Klarissaan liian voimakkaasti ja alkavat muodostautua osaksi Klarissan joka päiväistä elämää. Kuka on tämä Corinne? Onko hän ollut oikeasti olemassa? Vai onko Klarissan järki himmenemässä?

Olin liimattuna kirjan ääreen alusta loppuun. Inkarnaatio on kiehtonut minua aina jollain tasolla, voiko ihminen oikeasti syntyä uudelleen ja voiko ihminen todella muistaa välähdyksiä menneestä elämästään? Jotkut väittävät kiven kovaan että se on totta ja maailmassa on paljon asioita, jotka menevät yli ymmäryksen. On myös paljon asioita, joita ei voi todistaa. Mutta kuten kirjassa mainitaan, monessa uskonnossa kautta aikojen on ollut mainintoja inkarnaatiosta. Ehkäpä se on totta, ehkä ei tai sitten se on vain osa totuutta. Ehkä olen viisaampi sen suhteen kun siirryn ajasta ikuisuuteen.

Inkarnaation lisäksi kirjassa oli myös syvällisempiä teemoja. Kirja käsitteli aika pitkälti äitiyttä ja sen ilmenemismuotoja sekä perhettä. Nämä kaksi seikkaa toimikin yhdistävänä siteenä aikatasojen välillä. Corinne on luvannut omistaa elämänsä tyttärelleen, kun taas Klarissa painii ajatuksen kanssa, että kotiäitiys ei ole häntä varten. Klarissa toki rakastaa lapsiaan syvästi, mutta kaipaa työtään ja sen tuomaa merkitystä elämään. Lapsien kanssa kotona oleminen vieraassa maassa on yksitoikkoista ja muuttumatonta. Myös avioliitto joutuu koetukselle kummallakin naisella, toisen avioliiton onnea sumentaa suru ja epäluottamus toisen taas arjen haasteet, elämänmuutos sekä se etteivät puolisot löydä yhteistä säveltä muuttuneessa elämässä. Kummankin naisen tarinat olivat kiehtovia ja seurasin niitä kasvavalla mielenkiinnolla. Loppua kohden tarinat saivat jännärin piirteitä ja kirjaa ei voinut laskea käsistään ennenkuin viimeinen sivu oli käännetty. Lukukokemuksen miellyttävyyttä lisäsi myös sopivan mittaiset kappaleet ja tarinan etenemisellä oli hyvä tempo. Kuitenkin risuja antaakseni kerronta oli välillä hieman levotonta; välillä jäätiin avaamaan asioita pidemmäksi aikaa, kun taas toisaalla edettiin rivakammin eteenpäin.

Kirjan sivuilta huokui välillä kirjailijan intohimo kirjoihin. Jokaisen osan alussa oli aiheseen liittyvä lainaus jostakin teoksesta. Klarissa ja hänen sisarustensa nimet olivat valittu Virginia Woolfin tuotannosta, päähenkilöt lukivat kirjoja ja muutamia mainittiinkin ihan konkreettisesti. 

""Ilman muuta", Mikael sanoi ja nappasi pöydältä kirjan lukeakseen sillä aikaa. Olin kehunut hänelle Richard Yatesin Revolutionary Roadia, mutten ollut uskonut sen olevan Mikaelin mieleen. Yllätyksekseni hän olikin alkanut lukea romaania eikä tahtonut malttaa laskea sitä käsistään."

Jostakin syystä mielsin Klarissan koko ajan kirjailijan omakuvaksi. En tiedä mistä se johtui. Ehkä siittä että kirjailija on jonkin verran tuttu hänen bloginsa kautta vai mistä. Tiesin kuitenkin koko ajan että Klarissa on fiktiivinen hahmo, mutta aivot tekivät minulle kerta toisensa jälkeen tepposet. Mutta samankaltaisuuksia on (mitä nyt Karoliinasta hänen blogia lukeneena tiedän) esimerkiksi kirjoissa, joita Klarissa lukee ja ruuassa mitä syödään.

Suosittelen kyllä lämpimästi muillekkin ja todella paljon tätä on luettukkin blogimaailmassa. Jään innolla odottamaan josko olisi tulossa lisää Timosta, sillä tämä... öö... rajoja rikkova psykologinen jännäri viihdekirja (miten tämän osaisi nyt luokitella???) vakuutti että Karoliinassa on selvästi kirjailija ainesta. Elkää antako kevyehköön viihderomaanin viittavan kansikuvan (tuli Nora Robertsin romaanien kannet mieleen) hämätä itseänne, sillä sitä tämä kirja ei ole.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 282

-Aletheia


Kommentit

  1. Hieno arvio! Minäkin luin tämän juuri kun bongasin tämän kirjastosta, taisin ottaa myös muutaman nopean askeleen ettei kukaan vain ehdi tätä viemään käsistäni... :D

    VastaaPoista
  2. Luin kirjan. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja traaginenkin. Corinne ei Corrine. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti