keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tom Rob Smith: Lapsi 44

Eräs ihminen kehui minulle tätä todella hyväksi murhamysteeriksi. Jostain syystä venytin tämän kirjastonpinon viimeiseksi kirjaksi. Jokin ennakkoluulo, josta en saa millään kiinni sai minut ajattelemaan ettei tämä kuitenkaan ole hyvä, vaan väkivallalla kyllästetty takaa-ajo romaani. Voi kuinka väärässä olinkaan. Olin koukussa alkumetreiltä lähtien!

Stalinin Neuvostoliitossa ei ole rikollisuutta, on vain valtion vastaista toimintaa. Kansalaiset on peloteltu nöyriksi ja väärä sana, väärän kirjan omistaminen tai vain pelkkä epäilys neuvostovastaisesta toiminnasta riittää tuomitsemaan ihmisen kuolemaan tai saamaan karkotuksen pakkotyöleireille.

Lev Demidov on sotasankari, joka työskentelee valtion turvallisuuspalvelussa MGB:ssä. Työ takaa Leville ja hänen vaimolleen Raisalle etuoikeutetun elämän. Lev on idealisti, joka uskoo tosissaan valtion syöttämään propagandaan siittä, että vain valtion viholliset kykenevät tekemään rikoksia. Niinpä Lev toimittaa monia syyttömiä ihmisiä kuulusteiluihin kidutettaviksi. Lev kuitenkin onnistuu suututtamaan väärän ihmisen toimillaan ja hän saa arvon alennuksen miliisiksi ja lähetyksen pieneen teollisuuskaupunkiin Vualskiin kauas entisestä toimipisteestään Moskovasta. Siellä Lev törmää hirvittäviin lapsen surmiin, joita on tapahtunut suuria määriä seuraten rataverkkoa aina Moskovasta Siperiaan. Lev lähtee seuraamaan murhaajaa ja huomaa pian itsekkin olevan epätoivottujen ihmisten listalla. Pelastaakseen itsensä ja perheensä hänen on saatava murhaaja kiinni ennenkuin hänet itsensä napataan.

Pidin kirjan miljööstä. En ole koskaan hirveämmin lukenut Neuvostoliittoon sijoittuvia kirjoja. Tiedä sitten, kuinka paljon tässä tarinassa kerrotustuista seikoista pitää paikkaansa, mutta kaikkihan sen nyt tietävät ettei Neuvostoliitto ollut iloinen paikka elää, ainakaan tavallisille kansalaisille. Jotenki se, että Neuvostoliitossa ei tavallisen kansalaisen henki paljon painanut ja valtio pyrki pitämään pelolla kuria aiheutti kirjaan omanlaisen painostavan tunnelman, joka sopii hyvin tämmöiseen murhamysteeriin.

"Rikoslaissa oli 140 artiklaa, mutta Levin työtä ohjasi vain yksi, momentti jossa määriteltiin poliittiseksi vangiksi henkilö jonka toiminta tähtäsi

                                                    Neuvostovallan kaatamiseen,
                                                   horjuttamiseen tai heikentämiseen

Ja siinä se suurinpiirtein oli: epäselvästi muotoiltu lause, jonka perusteella voitiin syyttää ketä tahansa tärkeistä puolueen virkamiehistä balettitanssijoihin ja muusikoihin ja eläkkeellä oleviin suutareihin. Eivät edes ne, jotka työskentelivät Lubjankan muurien sisäpuolella voineet olla varmoja siitä, ettei järjestelmä nielaisisi jonain päivänä heitäkin." S. 75

Kirjan alku on vain alkusoittoa. Kirjan tapahtumat polkaistiin kunnolla käyntiin vasta 100 sivun jälkeen. Tuntui että alun pohjustuksessa tehtiin tuttavuutta Levin kanssa, joka kuuluu kansan silmissä niin sanottuihin pahiksiin eli valtion virkamiehiin. Kirjailija haluaa kuitenkin osoittaa lukijalle, että päähenkilössä asuu kuitenkin hyvää, hän on vain ollut liian sinisilmäinen valtion kertomille valheille, lammas susien joukossa. Tapahtumien ketjut avaavat pikku hiljaa Levin silmät asioiden oikealle laidalle, kun hänestäkin tulee oikeutta tavoitellessaan valtioin vihollinen. Näin ollen murhaajan kiinni saaminen ei ole kirjan ainoa juoni, vaan juonia ja teemoja on useampi.

En yleensä pidä raakuuksista ja väkivallasta, mutta vaikka kirjassa onkin paljon väkivaltaa ja murhaaja on erittäin kylmäverisen raaka, niin ei minua kuitenkaan missään vaiheessa ällöttänyt. Tom Rob Smith on osannut luoda niin hengästyttävän jännitävän kirja, joka ei jää paikalleen tallailemaan ja kuvailemaan oksettavuuteen asti. Kirja on komeudessaa erittäin kompakti paketti, joka koukuttaa lukijan tosissaan. Ei minua haitannut vaikka murhaaja kerrottaan lukijalle ennen loppumetrejä, eikä minua haitannut ettei lukijalle tarjottu niin paljon johtolankoja siittä kuka mahdollinen murhaaja voisi olla, ennen kuin se sitten ojennettiin tarjottimella. Valtion ja sarjamurhaajan rinnastaminen loi mielenkiintoisen näyttämön kirjan tapahtumille. Suosittelen lukemaan tämän.

Kirja olisi kuitenkin tullut enemmän iholle ja ollut uskottavampi, jos kirjailija olisi itse elänyt Neuvostoliitossa. Tom Rob Smith on kuitenkin englantilainen kirjailija. Aion kuitenkin jonain päivänä tarttua kirjalijan toiseen Lev Demidov kirjaan (Salainen puhe), sen verran hyvin kirjailija sai minut vakuuttumaan. 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2009
Alkuteos: Child 44 (2008)
Sivuja: 421
Suomentanut: Heikki Karjalainen

-Aletheia

8 kommenttia:

  1. Minäkin olen tämän lukenut, ja vaikka kirja oli melko hidastempoinen, se imaisi kyytiinsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin imaisi. Hieno kirja kertakaikkiaan, positiivinen yllättäjä. :)

      Poista
  2. Kuulostaapa hyytävältä - pitänee lukea jossain välissä

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut tuo sama ennakkoluulo enkä edelleenkään ole varma, mihin se perustuu. Olen tätä kirjaa hiplaillut sekä kirjastossa että kaupassa, mutta kertaakaan ei ole lähtenyt mukaani. Olisikohan niin, että takakansi on aina pelottanut minun pois.

    Nyt kyllä alkoikin kovasti kiinnostaa eli ensi kerralla kirjastossa tämä lähtee mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa napata mukaan ja kokeilla. :)

      Veikkaan että minunkin ennakkoluuloja on ollut siivittämässä sekä etu- että takakansi. Onneksi kuitenkin karistin ennakkoluulot. :)

      Poista
  4. Trilogian kolmas osa on muistaakseni Agent 6, joka on ilmestynyt englanniksi, muttei varmaan vielä suomeksi. Salainen puhe on minullakin lukulistalla, en ole vielä saanut aloitetuksi, vaikka Lapsi 44 on todella koukuttava. Minusta kirjan avulla sai käsityksen Neuvostoliiton pahimmista yhteiskunnallisista epäkohdista paljon helpommin kuin mistään historian kirjasta. Etenkin siitä, miten ilmiantamiskulttuuri kierouttaa koko järjestelmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, kirja antoi aivan uudenlaisen näkökulman yhteiskunnan epäkohdista. Kirjaan on valittu hieno lähestymistapa tätä asiaa kohtaan.

      Minä en ole saanut Salaista puhetta vielä käsiini, mutta joka kerta kirjastossa pidän silmät auki, joku kerta varmasti tärppää. Hyvää kannattaa odottaa, niinhän sitä sanotaan. :)

      Poista