Maaliskuun luetut!

Voisinko olla onnellisempi, kun aurinko on tullut takaisin seuraksemme ja sulattaa lunta hiljaleen pois. Takapihalla esiin lumivaipan alta on tullut terassi ja tiet ovat paikoitellen sulia. Se ihana tunne, kun lenkillä vähitellen lämmittävä aurinko saa takin selkämyksen lämpimäksi. Aurinkolasit on saanut kaivaa esille lipaston laatikosta, ihanat kevätkengät ja -takit on saanut hakea esille komeron kätköistä syrjäyttämään naulakosta untuvatakit ja toppakengät. Kuinka ihanaa on nauttia päivä kahvit hyvän kirjan parissa nojatuolissa, johon aurinko paistaa. Mieli on virkeä ja kesän odotus korkeimillaan. 

En malta odottaa että voin siirtyä takapihalle lueskelemaan nojatuolin sijaan. Saan lähteä pihalle ilman kauheaa pukemisrituaalia (lastakaan ei pukea haalareihin, jei), istuskella rannassa ja nautiskella tötteröitä. Luonto puhkeaa väriloistoonsa ja kesän tuoksukin on mitä ihanin: kukat, vasta leikattu nurmi ja grillatut ruuat. Voi kesä tuletuletule nopeampaa, kiitos!

Mutta sitten itse asiaan, eli niihin luettuihin kirjoihin. Maaliskuussa luin seuaavat kirjat:
  • Su Tong: Uskollisen vaimon kyyneleet
  • Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua
  • Helga Weiss: Helgan päiväkirja - keskitysleirillä nuorena tyttönä
  • Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
  • Gudrun Eva Minervudóttir: Nukentekijä
  • Marja Björk: Poika
  • Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
  • Kim Echlin: Kadonneet
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
  • Erin Morgenstern: Yösirkus
  • Nina Hurma: Yönpunainen höyhen
Voisin luonnehtia maaliskuusta onnistuneeksi lukukuuksi. Uskollisen vaimon kyyneleet ja Nukentekijä olivat kuukauden suurimmat pettymykset ja parhaat kirjat olivat Valan Kuolema sypressin varjossa ja Mueenuddinin Hunajaa ja tomua.

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava pääsiäinen. Itse olen viettänyt paljon aikaa pihalla perheen voimin, käynyt salilla ahkeroimassa ja lukenut paljon. Mitään erikoisempia pääsiäisherkkuja ei tullut syötyä, ei edes yhden yhtä pääsiäismunaa. Mämmikään ei kuulu meidän perheen suosikkeihin, se on pahaa! Kuinka moni muuten tykkää mämmistä?

Toivotan teille kaikille ihanaa ja lukurikasta huhtikuuta, nyt se kevät vasta alkaa! Tässä kuussa lupaan ja vannon viimein totetuttaa uuden kirjahyllyn uudet asukit -postauksen. On tullut tänä vuonna hankittua muutamia uusia teoksia hyllyyn, mutta täällä en ole niitä muistanut esitellä. :)

-Aletheia

Kommentit

  1. Vastaus kysymykseen kuinka moni tykkää mämmistä: ainakin minä! :D Ei se mulle mitään himoherkkua ole enkä sitä tänä vuonna ostanut ollenkaan, mutta vaniliajäätelön (kyllä, oma kirjoitusasuni) kanssa se on hyvää. Äiti tosin joskus huomautti, että taidan enemmänkin syödä vaniliajäätelöä mämmillä kuin mämmiä vaniliajäätelöllä. :-D

    Sun postauksesta jäi niin energinen olo, kevät- ja kesäfiilis nousi entisestään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että laitoin liikkeele positiivista energiaa. :)

      Mämmi saattaisi toimia vanilijajäätelön kyljessä. Tai en tiiä tykkäisinkö yhtään enempää mämmistä, mutta jäätelö kyllä uppoaisi. :D

      Poista
  2. Minä odotan myös ihan älyttömän paljon että pääsee lukemaan pihalle, nyt kun kerrostalo asumisen jälkeen on vihdoin se oma pieni piha! Ihanaa :)
    Listastasi olen lukenut vain Luonnonlapsi Calpurnia Taten, josta pidin. Lukemisesta taitaa olla ehkä hmm, vuoden verran aikaa..?
    Mukavaa huhtikuun alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa huhtikuun alkua sinullekkin. Oi tiedän tunteen, miltä tuntuu kun kerrostalon jälkeen saa oman pienen pihan. Meidän kerrostaloasunnossa ei ollut edes parveketta, joten takapiha oli ihan luxusta sen jälkeen. Nautinnollisia lukuhetkiä omalla pihalle, kun säät sen sallivat! :)

      Poista
  3. Kuolema sypressin varjossa teki vaikutuksen minuunkin. Odotan innolla kesällä ilmestyvää toista osaa.

    Blogissani on sinulle tunnustus: http://annaminunlukeaenemman.blogspot.fi/2013/04/liebster-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kesään ei ole enään niiiin hirveästi aikaa. ;)

      Poista
    2. Ja kiitos tunnustuksesta! :)

      Poista
  4. Ihanaa, kun olet niin positiivinen vuodenaikojen vaihtuessa! :D Kyllä mämmi alas menee, jos siihen tunkee PALJON vaniljakastiektta, toisaalta mikä vaan vaniljakastikkeessa uitettu ei voi olla kovin pahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenaikojen vaihtuminen on aina riemastuttavaa, nytkin olen fiilistellyt ihan hurmoksissa syksyn saapumista, vaikka kesä lempivuodenaikani onkin. Syksyssä on silti oma taikansa - ruskan kauniit värit, kirpeät aamut, pimemevät illat.

      Mämmi ei uppoa mulle edelleenkään näiden vuosienkaan jälkeen, pahaa on vieläkin, vaikka uittaisi vaniljakastikkeessa.

      Poista

Lähetä kommentti