Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 11 tienoissa on löydetty ravintoloitsija Armas Gustafsson surmattuna ravintola Cobran kabinetista. Auttajat havaitevat Gustafssonin niskan olevan murtunut. Samana iltana ravintolassa vietettiin Gustafssonin 50-vuotissyntymäpäiviä. 

Rouge on hattumyyjätär, mutta iltaisin hän toimii laulajattarena. Juuri Rouge on laulamassa ravintola Cobrassa surmailtana. Rougen veli Toivo löydetään kumartuneena ruumin ylle surmatyön jälkeen. Toivo pidätetään, mutta Rouge tietää Toivon syyttömäksi, sillä juuri ennen poliisien saapumista Rouge näki pimeässä nurkassa kyhjöttävän salaperäisen miehen, joka poistui murhapaikalta. 

Yönpunainen höyhen sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin ja on kiihkeä noir- henkinen dekkari. Rouge on erittäin naisellinen ja aistikas nainen. Sukkanauhat räpsähtelevät ja erotiikkaa on ilmassa. Kuitenkaan seksiä ei ollut liian paljon, vaan juuri sopivassa määrin eroottisen vivahteen luojana. Itse dekkari osuus ei ollut päätävä huimaavan mutkikas, mutta viihdyttävä sitäkin enemmän. Tämän voisi sijoittaa kevyiden tai oikeastaan köykäisten dekkareiden osastolle.

Mikä kirjassa oli parasta oli ajankuva. 20-luvun sodanjälkeinen Helsinki, joka oli herätetty hienosti henkiin. Ihanan nostalgista vanhanajan tunnelmaa, josta pidin suunnattoman paljon. Jo kansi toimii hienona tunnelmanluojana ennenkuin kirjan sivuille on päässyt uppoutumaan. Täytyy kyllä sanoa että Gummerus onnistuu usein hienojen kansien kanssa. Lainauspäätös tästä kirjasta tuli puhtaasti kannen perusteella. Takakantta tulin vilkaisseeksi vasta kotona. Mutta olen iloinen että lainasin kirjan ja luin sen!

Yönpunainen höyhen aloittaa sarjan, jossa yhdistyvät jännitys ja erotiikka. Viihdyin tämän esikoisen parissa niin hyvin, että luen mielelläni jatko-osatkin välipala kirjoina.  Mainiota viihdekirjallisuutta!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 223

-Aletheia

Kommentit

  1. Tämä on lukulistallani, odottelen kirjastosta ;)

    VastaaPoista
  2. Minuakin tämä kiinnostaa kovin, erityisesti sen '20-luvun Helsingin vuoksi. Olen ajatellut lukea tämän kesälomallani, mikäli vain saan kirjan sopivasti käsiini. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti