Toukokuun luetut

Toukokuu on ollut entistä enemmän kiirettä täynä ja näkyy se kyllä lukusaldossa sekä blogiaktiivisuudessa. Lisäksi ihanat hellekelit on pitänyt minut pihalla ruskettamassa itseä ja onnistuinpa, jopa pariin otteeseen palamaankin. En sitten kerrassaan koskaan opi, vaan joka vuosi kärsin palaneesta ihosta.

Tänään juhlittiin lapseni ensimmäisiä synttäreitä, mutta suuret kemut vaihtui pieniksi juhliksi kun poika sairastui syntymäpäivilleen korva- ja kurkunpäätulehdukseen. Jaksoi kuitenkin pikku potilas innoita kovasti uusista leluistaan. Muutenkin tuntuu että lapset saavat hirmuisesti virtaa kuumeessa, kun taas itse makaa puolikuolleena sängyn pohjalla lamaantuneena. 

Mutta pidemmittä puheitta toukokuun lukusaldoon:

  • Anu Laitila & Silja Koivisto: Kirja joka muutti elämäni
  • Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni
  • Marie Hermanson: Laakso
  • Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
  • Johanna Hurtig & Maija Leppälä: Maijan tarina
  • Jodi Picoult: Sisareni puolesta
  • Leo Hartvaara: Suden uhrit
  • John Irving: Ystäväni Owen Meany
  • Hernán Riviera Letelier: Elokuvankertoja
 Saldo jäi nyt vain yhdeksään kirjaan, enkä kyllä uskalla odottaa kesäkuulta paljon sen suurempaa lukua. Kiirettä pitää myös kesäkuussakin kovasti. Koko kesäkuun viikonloput on ihan täyteen buukattu, viikolla iltapäivät on touhua täynä, ainoat lukuhetket on iltaisin sängyssä (nukahdan samantien) ja aamupäivisin pojan päikkäreiden aikaan (jotka on jäämässä hyvää kyytiä lyhyiksi uniksi). Elokuussa palaan pitkän tauon jälkeen koulun penkille ja meinaa jo vähän jännittää miten sitä taas opiskelu ja koulukirjoihin orientoituminen sujuu. Toisaalta on ihana päästä taas opiskelemaan ja saada joskus ammattikin.

Mutta niin, kaikista muista kirjoista on tulossa arvostelu blogiin paitsi Maijan tarinasta ja Hartvaaran Suden uhreista. Kirjat liittyvät vanhoillislestadiolaisuuteen, joka on puhuttanut paljon viime aikoina. En halua mielipiteilläni loukata ketään uskovaista, vaikka pääasiassa olen sitä mieltä että jokainen saa minun puolestani uskoa vaikka hammaskeijuihin jos se tekee onnelliseksi. Silti kirjojen lukemisen jälkeen olisi tullut varmaan tulenkatkuista tekstiä liikkeen epäkohdista. Kirja kyllä aukaisi silmät ihan toisenlaiselle herätysliikkeelle, ulospäin annetaan liikkeen sisältä ymmärtää ihan muuta. En vaan pysty purematta nielemään sitä kaikkea, mutta Suomessa on uskonvapaus, joten uskokaa kukanenkin mihin ikinä haluaakin. Aamen!

Irvingin Ystäväni Owen Meany oli todella työläs luku-urakka, johon minulla kului aikaa lähemmäs kaksi viikkoa. Urakka kyllä palkittiin, sillä kiistatta Irving on kaikki kehunsa ansainnut. Hieno kirjailija ei voi muuta sanoa, mutta ainakaan Owen Meanya ei voi helpoksi kirjaksi sanoa. Irving vaatii aikansa.

Nyt toukokuun raskaiden lukukokemusten jälkeen luen ihanan kevyttä fantasiaa, nimittäin Cornelia Funken Mustesydäntä ja päivisin pikkukakkoslukemisena on Amerikan vampyyri sarjakuva. Mitäs teillä on kesälukemisena?

Oikein ihanan aurinkoista kesäkuuta teille kaikille ihanille!

Kommentit

  1. Minusta sinä olet ehtinyt lukea ihanan paljon! Ja Owen Meany oli aika raskas, eikä yhtään lempparini Irvingiltä, vaikka hyvä onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullutkin monen mainitsevan, että Owen Meany ei ole läheskään Irvingin parasta tuotantoa. Pitäneekin mahdollisimman pian tutustua lisää Irvingiin ja katsoa pitääkö väittämä paikkansa. :)

      Minulla on päähän pinttymä siittä että vain yli 10 kirjaa kuukaudessa on hyvä tulos ja 15 on jo erinomainen suoritus. En ole tainnut yltää maximissaan kuin 12 kirjaan kuukaudessa nyt vuoden sisällä. :D

      Poista
  2. Mun mielestä yhdeksän on erittäin kelpo lukukuukausi!

    Onnea 1-vuotiaalle! :)
    Minkä alan opiskelua jatkat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1-vuotias kiittää! :)

      Jatkan geronomiopintoja, eli opiskelen seniori- ja vanhustyötä AMK:ssa. :)

      Mielestäni 9 kirjaa on hilkulla kelpo lukukuukaudesta. :D

      Poista
  3. Oh, tuossahan on pitkä lista kirjoja. Minä olen tyytyväinen saldoon, jos pääsen lähelle kymmentä :-)
    Kesäaurinkoa sinullekin ! Koita kuitenkin olla palamatta enää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää koittaa olla, palanut nahka on äärimmäisen epämukava. :D

      Minä taas olen tyytyväinen kun pääsen yli 10 kirjan saldoon. Mutta ei tuo kauas jäänyt. :D

      Poista

Lähetä kommentti