Jonathan Caroll: Valkoiset omenat

Vincentin elämässä alkaa tapahtua kummallisia asioita. Mies törmää kahvilassa työtoveriinsa, joka on kuollut. Pian hän huomaa, että miehen nimi on tatuoituna sen hetkisen tyttöystävänsä niskaan. Vaikka Vincetin elämä näyttää jatkuvan ennallaan hän on itsekkin kuollut. Hänen tosirakkautensa Isabelle on hakenut hänet kuolemasta, sillä Vincentillä on suoritettavanaan tärkeä tehtävä. Vincentin kuolemasta palaaminen ei kuitenkaan sovi kaikille universumin voimille, jotka yrittävät hakea Vincentin takaisin tuonpuoleiseen.

Olen aika pitkälti sanaton. Melkoisen tärähtänyttä maagista realismia vai sittenkin fantasiaa? Pakko kääntyä maagisen realisimin puoleen, sillä kaikki yliluonnollinenkin oli sidottu tiiviisti tähän meidän tuttuun ja turvalliseen maailmaan. Silti jokin kirjan juonessa tuntui ampuvan pahasti yli. Oliko se sitten kohdussa puhuva vauva, mosaiikki teoria vai jokin muu seikka, joka sai minut hieman vieroksumaan kirjaa...

En voi kuitenkaan sanoa ettenkö olisi viihtynyt kirjan parissa ihan vähäsen. Henkilöhahmot olivat erittäinkin erikoisia ja koko ajan vaivasi pieni uteliaisuus, joka käski jatkamaan. Luinkin kirjan yllättävän nopeasti. Carollin luoma tarina onnistui kuitenkin yllättämään, siinä oli hyvinkin odottamattomia juonenkäänteitä ja juuri kun lukija luulee ymmärttävänsä edes vähäsen, niin asia muuttuukin vielä himpun verran omituisemmaksi. Välillä tuntui ettei koko kummallisesta juonikuviosta saa irti mitään tolkullista. Lisäksi Carollin luoma mielikuva kuolemanjälkeisestä elämästä oli niin utopistinen etten tiedä vihaanko koko ajatusta vai tyydynkö vain sietämään sitä. Mielipiteeni taitaa sijoittua jonnekkin noiden kahden ajatelman välimaastoon.

Erilainen lukukokemus kaiken kaikkiaan. Kirja ei todellakaan ollut sitä mitä odotin vaan aivan jotain muuta. Jotain kummallisempaa, yllätyksellisempää, omituisempaa, mielenkiintoisempaa, inhottavampaa ja monimutkaisempaa. En kyllä ihastunut liiemmin kirja rakkaustarinaan, joka oli makuuni aivan liian imelä. Lisäksi Isabelle oli liikaa minun sietokyvylleni kaikkine omituisuuksineen. Välillä jopa tuntui että henkilöhahmoista oli kadonnut kaikki inhimillisyyden rippeetkin, sillä heihin oli pitänyt sulloa niin paljon kaikkea muuta maagista. Kuitenkin kirjassa yritetään pitää kosketus realismiin. Nämä kaksi seikkaa sotivat päässäni koko lukukokemuksen ajan. Aivankuin kirjailija ei olisi osannut päättää että ollakko maagista realismia vai fantasiaa, ja tyytynyt sitten palloilemaan näiden kahden rajamailla.

Silti jokin Carollin hullunkurisessa juonikuviossa kiehtoi minua siinä määrin etten kaikista negatiivisistä puolista huolimatta pysty teilaamaan kirjaa täysin. On mukavaa, kun lukiessa tulevaa ei pysty arvaamaan. Aikomuksena on lukea myös Naurujen maa, sillä tämän kirjailijan tyyli on tosissaan eriä, kuin mihin olen tottunut.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Loki-kirjat
Ilmestynyt: 2006
Alkuteos: White Apples (2002)
Sivuja: 317
Suomentanut: Laura Lahdensuu

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirjailijan nimi oli minulle tuttu blogimaailmasta.

Kommentit

  1. Itse olen lukenut vain Naurujen maan (ihana kirja<3, uskon, että pitäisit siitä ehkä enemmän kuin tästä) ja hyllyssä odottaa lukemista Valkoiset omenat :)

    Hyvä, ettet kuitenkaan ala karttaa Carrollin kirjoja, sillä todella hyvä kirjoittaja hän on, vaikka tarinasta ei pitäisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurujen maa kyllä kiinnostaa kovasti ja tarkoituksena on joskus lukea se. :) Ja ei yhden kirjan perusteella passaa laittaa pannaan koko kirjailijaa, muuten voi jäädä hyviä lukukokemuksia kokematta. :)

      Poista
  2. Ostin tämän vähän aikaa sitten pois kuljeksimasta antikvariaatin hyllyltä kun muistin Kujerruksia -blogin Linnean Carroll-hehkutukset :) En uskaltanut kovin tarkasti arviotasi lukea, mutta hullunkurinen juonikuvio kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti