tiistai 17. syyskuuta 2013

Margaret Atwood: Sokea surmaaja

"Kymmenen päivää sodan päättymisen jälkeen siskoni ajoi alas sillalta."

Näillä sanoilla alkaa Atwoodin tiiliskivi romaani Sokea surmaaja. Sain taas tutustua hieman erilaiseen Atwoodiin. Oryx ja Crake oli dystopia, joka ei ollut alkuunkaan minun makuuni ja Penelopeia taas mytologia, joka sijoittuu antiikin aikaan.

Sokeassa surmaajassa on kertojana 82-vuotias leskirouva Iris Chase Griffin. Hän alkaa kirjoittamaan ylös elämäänsä kuulakärkikynällä, sillä haluaa kertoa sen omasta näkökulmastaan. Hän aloittaa yllä mainitulla lauseella, mutta muistelmat yltävät 1800-luvulle Port Ticonderogan teollisuuskaupunkiin, jossa  Iris ja Laura viettivät lapsuutensa. Heidän äitinsä kuoli keskenmenoon lasten ollessa pieniä, mutta taloudenhoitaja Reene pitää lasten kasvatuksesta huolta. Chasen perheen isä on etäinen hahmo, sillä hän on kiinni tehtaissa, jotka ovat tuoneet perheelle vakavaraisen toimeentulon.

Iris muistelmien ohella kertomukseen on liitetty lehtileikkeitä, jotka antavat lukijalle viitteitä tulevista tapahtumista. Lisäksi kerrotaan aivan erillaista tarinaa otsikon Sokea surmaaja alla. Siinä mies ja nainen tapailevat salaa toisiaan eri paikoissa. Aina sopivan tilaisuuden tullen mies kertoo naiselle tarinaa toisesta planeetasta ja siellä tapahtuvista seikkailuista. Alussa nämä kaksi tarinaa tuntuivat täysin irrallisilta toisistaan, mutta kun Irisin tarina etenee jää lukijan vastuulle arvata kuinka nämä kaksi tarinaa lomittuvat toisiinsa. Pitkään minäkin ihmettellin Sokeaa surmaajaa, mutta lopussa kaikki selvisi loogisella tavalla ja pikkusen osasin jo aavistaakkin mikä oli homman nimi.

Pitkä oli luku-urakka, sillä kirjassa on yli 700 sivua, mutta kyllä vaiva palkittiin lopussa. Eniten ihastuin ajankuvaan ja historian kertomukseen sotien aikaisesta Kanadasta. Kirjassa oli hienosti tuotu esille miten sota ja muut maailman tilanteet vaikuttivat Kanadaan ja sitä kautta myös Chasen perheesen. Yllättäviä juonenkäänteitäkin oli siinä määrin mukavasti että mielenkiinto pysyi yllä koko kirjan ajan. Minulla tahtoo olla vikana, että paksujen kirjojen kohdalla kyllästyn urakkaan turhan nopeasti, ellei kirja ole todella hyvä ja juonivetoinen.

En kuvaisi Sokeaa surmaajaa kuitenkaan juonivetoiseksi kirjaksi, en oikeastaan tiedä miten sitä kuvaisin. Kirjan hienous on sen henkilöissä ja ajankuvassa, toki juonikin tarjoaa yllätyksiä, mutta ne tuntuvat olevan kuitenkin sivuseikka, kun kirjan vahvuuksia pitää kuvata. En myöskään osaa luokitella kirjaa mihinkään kategoriaan se ei ole rakkausromaani, jännäri tai dekkari. Ehkä se on enemmän draamakirja, muttei kuitenkaan. Mutta sen voin sanoa että Atwood osaa kirjoittaa.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2000
Alkuteos: The Blind Assassin (2000)
Sivuja: 707
Suomentanut: Hanna Tarkka

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, sillä haluan tutustua laajasti Atwoodin tuotantoon.

3 kommenttia:

  1. Minä en oikein päässyt tähän sisälle. Taitavasti kirjoitettu ? - kyllä. Koskettiko ? - no ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kirjat ei vain ole kaikille. Minä pidin tästä suuresti, varsinkin ajankuvasta ja siitä kuinka kaikki nivoutuu yhteinäiseksi kokonaisuudeksi kirjan lopussa. :)

      Poista
  2. Tuo on hyvin sanottu, että kaikki kirjat... Minulla ei ole oikein ketään toista kirjailijaa, joka jakaisi minua näin. En pidä laisinkaan yhdestä Haahtelan kirjasta, vaikka hän on suosikkikirjailijani. Atwodin kanssa on hankalaa, hän on minun top-kympissä, mutta tietyt teokset ovat hmm yhdentekeviä. Orjattaresi oli ok, mutta nämä viimeiset. Silti luen dystopiaa. Oryx ja Crake on kovin vierasta. Sokea surmaaja on kuitenkin tutuinta.

    VastaaPoista