Kolmen kuukauden luetut kirjat ja todellinen syy vähä lukuisuuteen

Vähän on päässyt unohtumaan tämä kuukauden luetut listojen tekeminen. Mutta niinhän sitä sanotaan että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten täältä paukkuu:

elokuu: (3)
Alice Hoffman: Punainen puutarha
Terry Pratchett: Noitasiskokset
Susan Fletcher: Meriharakat

syyskuu: (4)
Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Sergei Lukjanenko: Päiväpartio
Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina

lokakuu: (4)
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Jeffrey Eugenide: Naimapuuhia
Hélene Grémilon: Uskottuni
S.J. Watson: Kun suljen silmäni

Vähän olen joutanut lukemaan, joten joululomaa odotellessa, silloin on vähemmän koulutehtäviäkin tehtävänä. Ehkä lomalla on enemmän aikaa tarttua romaaneihinkin. Koulu ei kuitenkaan ole ollut varsinainen syy siihen miksi olen lukenut niin vähän. Aloin ihmettelmään Yöntalo-sarjan ensimmäistä kirjaa lukiessani heinäkuun lopulla miksi minä, joka en koskaan nuku päiväunia nukahdan aina kun asetun vaakatasoon. Kun Punainen puutarha oli minulla kesken sain tietää odottavani vauvaa, pikku kakkonen oli siis tuloillaa. Pahoinvointi loppui kun lopettelin Lukjanenkon Päiväpartiota, jaksoin valvoa kuitenkin vähän enemmän vasta kun aloittelin Eugenidesin Naimapuuhia. Kuitenkin päivät ovat niin kiireisiä tällä hetkellä että vaikka puoliväli paukkui viime viikolla ja raskaudessa on se ns. helppo vaihe, niin illalla kun on saanut lapsen nukkumaan ja olisi aikaa lukea yllätän itseni nukkumasta kirja kädessä tai naamalla. En ole vielä keksinyt miten tarinat virtaisivat sivuilta tajuntaani kun uinun onnellisena kirja kasvoilla...

Lokuussa muuten kokeilin Lue kirja -sovellustakin, mutta totesin että kerrassaan ei ole yhtään minun juttu tuo kännykällä tai tabletilla lukeminen. Vanha kunnon kirja tekee lukemiseen oman säväyksensä sekä tunnelmansa ja kaiken lisäksi näytön tuijottaminen saa silmäni särkemään.

Meillä ollaan täällä jo ihan tip tap tip tap, joulu on taas fiiliksillä. Jouluvalot on laitettu, jolutekstiilit ovat löytäneet paikkansa, glögilasillisia tulee nautittua kera joulutorttujen ja ajattelin kokeilla gluteenittomien piparienkin leipomista. Lahjalistat on suunniteltu viimeisen päälle ja ensimmäisen adventin koristelaatikko odottaa kaapin päällä tunnollisesti. Mitenkäs te muut joko on joulunodotusta ilmassa vai onko vielä liian aikaista?

Ihanaa marraskuuta kaikille! <3

Kommentit

  1. Oho, aika ihana syy siihen, että et ole paljon ehtinyt lukemaan, onnittelut! Minä alan vähitellen olla joulutunnelmissa, lähinnä olen kylläkin vain kuunnellut joululauluja. Vähän yli kuukausi enää, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Oi, unohdin mainita joululaulut, joita meilläkin jo kuunnellaan jonkin verran. :)

      Poista
  2. Voi, te olette jo joulufiiliksillä! Onhan minullakin jo vähän joulutunnelmaa, tuntuu välillä että siihen on ihan hirvittävän lyhyt aika, ja tämä reilu kuukausi menee takuu varmasti nopsaan. Ja kohta saa avata jo joulukalenterin luukkuja. <3

    Toivottavasti ehdit lukea joululomalla enemmän. Minä en lukenut vähään aikaan paljon mitään ihan siitä syystä, että lukeminen ei vaan maistunut. Niin tylsä olotila. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuukausi menee yllättävän nopeaa ja joulu on ovella ennenkuin huomaakaan. Meillä tuolla kalenteritkin jo odottaa tunnollisesti. Pieni olisi houkutus jo käydä availemassa luukkuja. :)

      Poista
  3. Oi, paljon onnea! Minulle on vielä liian aikaista joululle, vaikka sitä rakastankin. Liikaa opiskelutöitä vielä ennen joulua ;). parin viikon päästä annan itselleni luvan alkaa hössöttää joulujuttuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Silloin kai se on se yleisin aika alkaa hössöttään joulua. Itse olen aina ollut ensimmäisten hösöttäjien joukossa. :DDD

      Poista
  4. Onnea 'kakkosen' odotukseen ♥ Minuakin on molempien raskauksien alussa aina nukuttanut paljon.

    Meilläkin leivottiin gluteenittomia jolupipareita 16 vuotta tyttären rankan vilja-allergian takia. Se kuulemma aina katoaa ala-asteiässä, vaan ei meillä. Mikään ei voi mennä tavallisesti;)

    Minä olen jo ihan täpinöissäni ja paketoin lahjoja sukulaislapsille ja omille jo isommille lapsille. Ledejä kaikkialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minulla aikaisemmassa nukutti kovasti ensimmäisellä ja viimeisellä kolmanneksella. Tästä alun väsymys oli kovaa, mutta nyt on onneksi helpottanut. Saa nähdä miten viimeisellä kolmanneksella nyt käy.

      Joo, meille lupailtiin että allergia katoaa yleensä 3 ikävuoteen mennessä. Eka kerran kokeillaan kestääkö jo gluteenia, niin joulun jälkeen puolen vuoden gluteenittomuuden jälkeen. Toivottavasti meillä menisi ohi pian, vaikka hyvin on nykyään valikoimia gluteenittomille ja leivontakin gluteenittomana ihan helppoa. :)

      Meilläkin paketoitiin viikonloppuna ensimmäiset paketit lapselle. Mieheni jo tokaisi että olisipa jo aatto, että näkisin pojan riemun kun paketteja aukoo. :)

      Poista
  5. Oi onnea perheenlisäyksen johdosta!

    VastaaPoista
  6. Voi että, onnea paljon! :) Ja ihanaa marraskuuta sinullekin. :)

    VastaaPoista
  7. Onnellista odotusta!

    Joulu tullee meille vasta joulukuun alussa. En ole vielä ehtinyt juuri miettiä koko asiaa. Muutaman joululahjan ostin Kirjamessuilta. Glögiä voisi kyllä tässä joku ilta maistella.

    VastaaPoista
  8. Oi, onnea odotukseen <3

    Joulutunnelmat valtaavat mielen täälläkin. Yksi konvehtirasia on jo testimaistettu (no hyvä on, toinen on menossa mutta vain koska ensimmäistä oli tyhjentämässä muitakin!) ja kauppareissulla piti ostaa kinkuntekele ja lanttulaatikkoa. Voi että maistui hyvälle :) Panostan siis tällä hetkellä joulumakuihin, loput joulujutut tulevat vähän perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Hahaa, täälläkin on koemaistettu viime joulun suosikki konvehtirasia. Oli yhtä hyviä kuin viime vuonnakin. Viikonlopuksi on klassinen juhlapöydän rasia odottamassa. :D

      Oi, minä en ole koko lanttulaatikkoa muistanut. Pitää kyllä ostaa ja maistella, se on niin hyvää! :D Maut on kyllä suuri osa joulua, ainakin minulle! Siksi varmaan intoudunkin joulunaikaan leipomaan, vaikka normaalisti leivon kun on ihan pakko. :D

      Poista
  9. Oi joi, paras syy lukemattomuuteen. Onnea! :) Aika samoissa mennään (yhtä lasta edellä tosin) täällä: tänään tuli täyteen 21 viikkoa. Kummasti vain minäkin herään kirja tai lukulaite kasvoillani, vaikka mitä yrittäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea sinullekkin. :)

      Aikalailla on samat viikot kyllä. :)

      Poista
  10. Voi miten ilahduin tämän postauksen sisällöstä! Onnea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti