maanantai 16. joulukuuta 2013

Hélène Grémillon: Uskottuni

Camillen äiti on juuri kuollut ja suruvalitusten seasta löytyy outo paksu kirje. Kirje aloittaa tarinan, jonka seuraava osa saapuu Camillen postilaatikkoon joka tiistai. Kirjeissä ei ole allekirjoitusta, mutta ne kertova Annien ja Louisin tarinaa 1930-luvun Pariisissa. Ne kertovat myös naisesta, joka ei voinut saada omia lapsia ja on valmis äärimmäisiin tekoihin lapsen kaipuussaan. 

Tarina paljastaa salaisuuksia, jotka vaikuttavat vielä nykypäiväänkin. Aluksi kustannustoimittaja Camille luulee kirjeiden olevan romaanikäsikirjoitus, joka toimitetaan hänelle huomiota herättävästi, mutta useamman kirjeen saavuttua Camille tajuaa niiden olevan jotain ihan muuta.

Aikoinaan Uskottuni vilhati useassa kirjablogissa ja se sai mielenkiintoni herämään. Kauan se roikkui lukulistallani kunnes satuin löytämään sen kirjastosta. Aluksi arkailin kirjaan tarttumista, sillä takakansi ja kansiliepeet eivät tarjoilleet juuri tietoa kirjan juonesta. Tuntui kuin olisi sukeltanut sokeana pusikkoon. Sukellus kuitenkin kannatti, sillä olin ensimmäisen kirjeen ilmestyttyä olin aivan totaalisen koukussa kirjaan.  Ahmin se vuorokaudessa, vaikka normaalisti lyhyenkin kirjan lukeminen vie minulta parhaimillaan viikon nykyään. Mutta Uskottuani ei vain voinut laskea käsistään. Koko ajan tulee jokin uusi käänne, joka pakottaa lukemaan vielä pari sivua ja sitten vielä pari ja kohta huomaa että sivut ovat loppuneet kesken.

Uskottuni on kirjeromaani, jota kerrotaan kahdessa ajassa. Kirjassa ääneen pääsee kirjeiden kirjoittaja Louis, mutta myös välillisesti Annie ja Rouva M. 70-luvun Pariisissa Camille pohtii kirjeiden mysteeriä ja sen herättämiä ajatuksia sekä yrittää selvittää sitä. 

Pidin Uskotustani valtavan paljon. Juoni oli huiman koukuttava ja jopa yllättävä, minulta se veti maton jalkojen alta pariinkin otteeseen. Pidin myös siittä kuinka henkilöt eivät olleetkaan sitä miltä aluksi näyttivät, vaan jokaisesta löytyi se hieman pimeämpikin puoli. 70-luvun Camille erottuu aikalaisenaan kirjeiden henkilöistä, jotka elävät 30- ja 40-luvulla. Kirjassa vain kaikki tuntui olevan sopusointuisesti kohdallaan, enkä löydä mitään moitittavaa. Jopa kansi on minun mielestä kaunis ja houkutteleva! 

Yleensä en pidä juurikaan ranskalaisesta kirjallisuudesta, mutta Uskottuni yllätti minut täysin. Odotin jotain perinteissävyistä rakkaustarinaa sodan runtelemassa Ranskassa, mutta sainkin jotain paljon huikempaa ja monimutkaisempaa.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: Le Confidental
Sivuja: 263
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

 Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta ja päätyi blogistaniasta lukulistalle


1 kommentti:

  1. Myös minulle tämä oli ihan viiden pisteen kirja, tykästyin todella paljon :)

    VastaaPoista