torstai 12. joulukuuta 2013

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Madeleine on kirjallisuuden opiskelija, joka tekee lopputyötä yliopistossa 1800-luvun avioliittojuonista. Viimeisenä vuotenaan hän tapaa Leonardin ja rakastuu tähän päättömästi. Samalla näppejään nuolemaan jää Mitchell, joka on puolestaan palavasti rakastunut Madeleineen.

Leonardin ja Madeleinen onnea varjostaa Leonardin maanis-depressiivisyys. Välillä Leonard on maanisuuden vallassa ja välillä masennuksen alhossa. Lisäksi kyseisestä mielisairaudesta kärsivien parissa on suuret itsemurhaluvut, joten se saa Madeleinen kulkemaan varpaillaan. Jos taas Leonard on lääkityksellä hän on tasainen ja väritön, mutta kärsii kovista sivuvaikutuksista. Voiko tälläisessa suhteessa olla onnea?

Toisaalla Mitchell etsii itseään maailmalla ja painii uskonnollisten kysymysten parissa. Hän kiertelee Intiaa, on töissä Äiti Teresalla ja koittaa samalla unohtaa Madeleinen siinä onnistumatta. Miten tämä kolmiodraama päättyy? Kuka lopulta saa kenetkin?

Naimapuuhia on kehuttu ympäri blogistanian, en ole tainut kovin moneen mollaavaan arvioon kirjasta törmätä. Lisäksi pidin äärettömän paljon Eugenidesin Virgin Suicidesista, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. On siis sanomattakin selvää että odotukset kirjaa kohtaan olivat erittäin korkealla, varsinkin kun juonessa oli kyse niinkin herkullisesta aiheesta kuin kolmiodraamat.

Putosin siis korkealta ja kovaa, kun koko kirjan ajan odotin kirjan alkavan. Hyppelin sivuja kun kyllästyin tieteelliseen höpötykseen, uskonnoliseen lörpötykseen, toki kirjallisuuteen liittyvät lätinät jaksoin toki lukea. Kaiken tuon olisi kuitenkin voinut jättää vähän vähemmälle ja keskittyä enemmän itse suhdekiemuroihin ja juonen kuljettamiseen.

Mikä sai minut lukemaan kirjan loppuun oli Leonardin mielisairaus. Ei ole helppoa seurustella mielisairaan kanssa ja se tuli vahvasti esille Madeleinen ja Leonardin suhteenkuvioista. Myös pureutuminen päähenkilöiden lapsuuteen ja nuoruuteen toi syvyyttä kertomukselle ja toi ymmärrystä päähenkilöitä kohtaan.  Henkilöistä kuitenkin Mitchell jäi minulle hyvinkin etäiseksi hahmoksi, sillä Leonard veti parrasvalot itseensä. Madeleinesta taas en oppinut oikein pitämään missään vaiheessa. Näin ollen jää jäljelle vain Leonard, joka oli toki mielenkiintoinen hahmo, mutta en saanut siltikkään hänestä tarpeeksi hyvää otetta.

Naimapuuhia ei siis iskenyt minuun ollenkaan, mutta kaikesta ei voi tykätä. Olisin odottanut jotain vauhdikkaampaa ja ehkä jopa sekavampaa suhdesoppaa, vaikka Leonardin mielisairaus sekoittaakin pakkaa aikalailla. Ei vain ollut minun makuun, mutta ehkä Middlesex iskee enemmän ja sen haluan ehdottomasti lukea. Eugenides on kuitenkin taitava kirjoittaja!

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Marriage Plot (2010)
Sivuja: 599
Suomentanut: Arto Schroderus

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, päätyi lukulistalle blogiarvioiden kautta.

2 kommenttia:

  1. Itselläni on tämä vielä lukematta, mutta odotukset on korkeat täälläkin. Olen kukenut Virgin Suicidesin ja Middlesexin ja pitänyt molemmista todella paljon. Middlesexkin on sellainen pitkän kaavan kautta kerrottu tarina, mutta pysyy mielestäni kuitenkin hyvin kasassa.

    VastaaPoista
  2. Minustakin kirjan ehdottomasti paras anti oli Leonardin maanis-depressiivisyyden kuvaus. Muuten henkilöt ja juoni jäivät vähän kaiken muun sälän taakse. Harmi että et pitänyt mutta toisaalta ymmärrän sen suht hyvin. Kaikkien hehkuttaman kirjan tuottama pettymys on usein hyvin karvas.

    VastaaPoista