maanantai 20. tammikuuta 2014

Robert Galbraith: Käen kutsu

Lula Laundry, kaunis ja menestyvä malli on kuollut. Mediassa uutisoidaan että mielenterveysongelmista kärsivä Lula olisi tehnyt itsemurhan ja hypännyt liukkaalta parvekkeelta alas surman suuhun. Lulan veli ei kuitenkaan ole vakuuttunut poliisien antamasta selvityksestä Lulan kuolemaan johtaneista syistä, ja hän palkkaa yksityisetsivän, Cormoran Striken, selvittämään totuuden. Cormoran on Afgaaninsodan rampauttama sotasankari ja entinen sotilaspoliisi. Tämä tapaus on hänelle tärkeä, sillä se pystyy turvaamaan hänen yrityksensä taloudellisesti, sillä Lulan perhe on rikasta porukkaa. Tapaus vaatii kuitenkin veronsa: mitä syvemmälle nuoren naisen maailmaan Comoran sukeltaa, sitä synkemmäksi se paljastuu.

Käen kutsu on J.K Rowlingin salanimellä julkaisema dekkari, joka sai hyvän vastaanoton kotimaassaan. Mietin kovasti miksi niin kuuluisan kirjailijan kuin Rowling pitää julkaista salanimellä. Olisi vain reiluisti julkaissut omalla nimellään, kun kuitenkin kaikkien tiedossa oli lähes samantien että Robert Galbraith on vain salanimi. Ehkä Rowling halusi ettei Käen kutsuun suhtauduta tietyllä ennakkoasenteella, onhan kuitenkin titteli Pottereiden äitinä melko leimaava. Tietohan pääsi julkisuuteen muka vahingossa, mutta ainakin uutinen sai kirjan myyntiluvut räjähtämään.  En tiedä, mutta pakko myöntää että itselläni odotukset suurena Potter fanina olivat melkoisen ristiriitaiset. En ole uskaltanut vielä lukea edes Rowlingin ensimmäistä aikuisille suunnattua kirjaa Paikka vapaana, en tiedä mitä pelkään kun en useista tilaisuuksista huolimatta koskaan tarttunut kirjaan. Toki en kokenut kirjan juonta kovin mielenkiintoiseksi, joten kai sekin on vaikuttanut lukematta jättämis päätökseen. Käen kutsua en voinut kuitenkaan vastustaa. Uteliaisuus vei voiton, osaako Rowling kirjoittaa muuta kuin Pottereita?

En voi sanoa ettenkö olisi pitänyt kirjasta. Etsivänä Cormoran Strike on mielenkiintoinen. Juro, iso kokoinen, tumma ja ilmeisen karvainen mies, jonka sota on rampauttanut niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Cormoranilla on mieleenpainuva nimi ja erittäin sotkuinen perhetausta, hän on hieman kömpelö, mutta kuitenkin jollakin tapaa myötätuntoa herättävä. Juron ulkokuoren alta löytyykin miellyttävä mies. Myös murhamysteeri on houkuttelee lukijaa etsimään vastausta: nuori, kaunis ja menestyvä malli on kuollut epäilyttävissä olosuhteissa. Poliisi epäilee itsemurhaa, mutta on myös todisteita, jotka voidaan tulkita toisin. Nämä todisteet saattavat puhua murhaajan puolesta, mutta kuka tuo murhaaja on ja miksi hän halusi tytön kuolevan? Cormoran jututtaa vuorollaan jokaista, joka on tuntenut ja ollut tekemisissä Lulan kanssa. Hän penkoo, miettii ja välillä pyyttää apua muilta käyttäen hyväksi suhteitaan. Pettymykseksi lukija saa kuitenkin huomata että Cormoran tekee johtopäätökset hiljaa omassa mielessää ja lukija voi vain arvailla mihin suuntaan ollaan menossa. Vasta loppumetreillä koko mutkikas juonikuvio paljastetaan lukijalle. Olisin toivonut edes vähän tiedonmurusia pitkin tarinaa, vaikka ei niiden puuttuminen yhtään estänyt minua arvailemasta kuka on murhaaja. Joka kerta menin vain ihan metsään.  

Käen kutsu ei ole siis mikään hengästyttävä vuoristorataa muistuttava salapoliisi romaani, vaan enemmän realistinen ja maltillinen dekkari.  Juonenkuljetus on tasaista ja hidasta. Jotkut ovat moittineet että se on saanut heidät pitkästymään, mutta minua tuo ei haitannut yhtään. Keskeiset henkilöt kirjassa olivat niin mielenkiintoisia etten päässyt kyllästymään missään vaiheessa. Onneksi kirjaan on luvassa jatkoa ja pääsen vielä tutustumaan paremmin noihin henkilöihin.

Ehkei pitäisi verrata tätä ja Pottereita, kirjat ovat genreltään ihan erejä. Kuitenkin tykkään että Potterit ovat Rowlingilta parempi taidonnäyte kuin tämä kirja. Kirjasta oli tunnistettavissa Rowlingin tyyli kuvailla runsaasti ja elävästi, Pottereissakin mysteeri ratkeaa aina ihan viime metreillä, mutta Pottereissa on saavutettu jotain huikeaa. Käen kutsu oli vain hyvä dekkari!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Cuckoo's Calling (2013)
Sivuja: 463
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle ja miksi: Kustantajalta saatu arvostelukappale.

4 kommenttia:

  1. Oho, tämäkö jo suomennettiin! =D Täytyy myöntää, että kirja kiinnostaa, vaikka en tykkää dekkareista, ainakaan perinteisistä sellaisista, mutta J.K on kuitenkin J.K, joten pakko kai se on kokeilla, kuka tietää, jos pitäisinkin! Paikka vapaana oli vain okei. Luettava, mutta ei mullistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, J.K on kuitenki J.K. Uteliaisuuden se minullakin herätti ja olen tyytyväinen että kokeilin. Ehkäpä vielä kokeilen lukea Paikka vapaanakin. :)

      Poista
  2. Kai Rowling halusi testata, miten hän menestyisi ilman mainettaan? Ja varmasti on rentoa julkaista jotain ilman kauheaa mediahaloota näin vaihteen vuoksi.

    Mielestäni Käen kutsun tyyli oli loppujen lopuksi erittäin pottermaista. Tunnistin tavan kertoa hieman erikoisiakin yksityiskohtia hahmoista ja luoda eläinmielikuvia hahmojen ulkonäöistä :)

    Haastoin sinut muuten blogissani http://todellavaiheessa.blogspot.fi/2014/01/q-a.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kuulostaisi loogisimmalta syyltä, mutta kun jäin miettimään tuota itse juuri sen takia että tieto kirjailijan henkilöllisyydestä valui lähes samantien julkisuuteen. :D

      Joo, oli pottermainen jollain tapaa. Pistin itsekkin merkille. Juuri kerronta ja kuvailu oli tyypillistä J.K:ta. En muuten hoksannut tuota eläinmielikuvaa juttua ennen kuin sanoit, mutta tosiaan oikeassa olet! :)

      Kiitos haasteesta! :>

      Poista