keskiviikko 27. elokuuta 2014

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta

1970-luvun alussa Arvid Janssen jättää koulut kesken ja ryhtyy tehdastyöläiseksi kommunistisen vakaumuksen vuoksi. Arvidin äiti kokee poikansa pilanneen mahdollisuutensa päästä kiinni parempaan elämään. Seurauksena on äidin ja pojan välirikko. Vuosia myöhemmin Arvidin oma elämä on poissa raiteiltaan, sillä hän on eroamassa. Samaan aikaan Arvid saa tietää äitinsä olevan kuolemansairas ja mies matkustaa selvittämään välit äitinsä kanssa ennenkuin on liian myöhäistä.

En oikein osaa aloittaa tätä arviota mitenkään. En osaa oikein päättää mitä mieltä olen kirjasta. Pidin siittä, se on päälimmäinen tunnelma. Kerronta oli hienoa, se upposi. Kirjassa oli läsnä koko ajan intiimitunnelma, jota monikaan kirjailija ei kykene luomaan. Koko ajan lukiessa oli tunne, että tämä mies osaa kirjoittaa. Luin siis kirjaa mielelläni. Mutta, se kuuluisa mutta. Ehkä syynä on tämä vauva-ajan väsymys, mutta kirjan rakenne tuotti välillä päänvaivaa. Kirjassa liikutaan yhtäaikaa monessa aikatasossa, mutta ajassa siirtymisestä ei varoiteta millään tavalla. Lukijan tulee itse pysyä kartalla siittä missä ajassa milloinkin liikutaan. Toki aina huomasin jossain vaiheessa että ahaa, nyt ollaan nykyhetkessä, nyt meneessä, mutta olisin kaivannut selkeyttä tähän. Jotenkin aivot olivat niin solmussa jo valmiiksi. Tämän takia myös tuntui että se kerros, se syvä kerros, jossa todellinen tarina kerrotaan ei kunnolla avautunut minulle. Kirja olisi vaatinut enemmän aikaa ja mahdollisuutta keskittyä, niin että lukemiseen olisi voinut paneutua kunnolla, antaa tarinan viedä syvyyksiin kunnolla, niin että kaikki syvimmätkin merkitykset olisi avautunut minulle. Nyt tuntuu että jäin hieman vierestä seuraajaksi. Kirja ansaitsee sen syventymisen, johon en nyt kyennyt. Aikomuksena on siis palata kirjan pariin kun en ole enään unenpuutteen aiheuttamissa sumuisissa tunnelmissa. Kuitenkin kokoajan lukiessa koputti ajatus takaraivossa että pidän kädessäni yhdenlaista kirjallisuuden helmeä, jossa tunnelma ja kerronta on hienoa, runollista sekä rauhallisen tunnelmallista.

Tämmöisen fiiliksen jälkeen on vaikea pisteyttää kirjaa. Tiedän että kun joskus palaan kirjan pariin, niin että saan lukea sen ajatuksella ajan kanssa pidän siittä varmasti todella paljon enemmän. En voi kuitenkaan sanoa ettenkö olisi nauttinut kirjan lukemisesta nyttenkään, tuntui vain tosiaan että minulla jäi jotain olennaista puuttumaan lukukokemuksesta. No, annan kirjalle pisteiksi nyt 3,5 / 5 pistettä. Uuden kierroksen jälkeenhän sen näkee millaisen vaikutuksen kirja sitten tekee ja nousevatko pisteet. :)

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2011
Alkuteos: Jeg forbanner tidens elv (2008)
Sivuja: 218
Suomentanut: Katriina Huttunen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirja päätyi lukulistalleni aikoinaan kehuvien blogiarvioiden perusteella ja nyt se sattui kirjastossa eteeni.


1 kommentti:

  1. Minä pidin tästä tosi paljon! Jotenkin se tunnelma oli niin upea. Saman kirjailijan Hevosvarkaat on myös hieno :). Kiva kun luit ja palautit tämän mieleeni.

    VastaaPoista