perjantai 31. lokakuuta 2014

Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa

Kapkaupunkilainen antiikkikauppias Johannes Smith löydetään raa'asti murhattuna omasta kodistaan. Kassakaappi on tyhjennetty ja ainoat johtolangat ovat pala valkoista paperia sekä epätavallinen murha-ase. Poliisin tutkimukset ovat jumiutuneet paikoilleen.

Kassakaapista on myös kadonnut testamentti, jossa Smith on luvannut jättää koko omaisuutensa avopuolisolleen. Jollei testamenttia löydy koko omaisuus menee valtiolle. Testamentti on löydettävä ja pian. Hätiin kutsutaan maineikas ex-poliisi Zatopek van Heerden ja hänellä  on vain 7 päivää aikaa löytää murhaaja ja testamentti.

Dekkarit, jossa ei veri lennä ovat minun makuuni. Siksipä pidinkin tästä kirjasta hurjan paljon. Jännitystä piisasi, huikeita juonenkäänteitä, vaarallisia tilanteita, niin että sydän pamppailen olin tapahtumien vietävänä, mutta mässäilyltä vältyttiin. Lisäksi kirjassa on erityisen mielenkiintoinen yksityisetsivä. Kirjan aikana on huomattavissa erityinen kehityskaari Zatopekin kohdalla ja hänen kohdallaan kirjassa sukelletaan pintaa syvemmälle. Alussa annetaan kuva että hän on kovanaamainen, öykkäröivä ex-poliisi, joka on kyllästynyt elämäänsä. Karun kuoren alta alkaa pikku hiljaa paljastua mielenkiintoisia kerroksia, kuten intohimo ruuanlaittoon ja klassiseen musiikkin sekä lapsuudentrauma, joka ajoi miehen poliisintyöhön. Menneisyydessä on myös tapahtunut jotain, joka sai Zatopekin eroamaan poliisintyöstään ja muuttamaan äitinsä piharakennukseen. Mies kasvatti suojamuurit itsensä ja muun maailman ympärille,  lähes erakoitui. 

Kuolema päivänkoitteessa oli alusta asti niin älyttömän koukuttava kirja, etten millään olisi halunnut irroittaa nenää kirjasta. Vaikka kirja on melkoinen järkäle yli 500 sivuinen ei sen lukemiseen minulta mennyt edes kovin kauaa. Olin lopussa enemmin kuin huomasinkaan ja aivan täysin kirjan kuljetettavana, en paljon miettinyt lukemaani vaan ahmin, ahmin ja ahmin kunnes viimein henkeäsalpaavien kokemusten jälkeen huomasin tuijottavani takakantta harmitellen - nytkö se jo loppui. Voin siis sanoa että huikea ja nopea lukuinen laatudekkari, jossa on taitavasti rakennettu juoni. Kirja onnistui yllättämään lukijansa moneen kertaan. Mielenkiintoisena plussana on myös kurkistus Etelä-Afrikkalaiseen elämään, kuinka tummaihoiset ovat sielläkin niitä, jotka asuvat kurjasti ja tekevät ns. huonoja töitä. Valkoihoiset taas asuvat hulpeissa taloissa ja suhtautuvat töykeästi maan alkuperäisväestöön.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Dead at Daybreak (2000)
Sivuja: 511
Suomentanut: Marja Luoma

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasin, sillä takakansi vaikutti mielenkiintoiselta.




1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä ihan kiva dekkariksi, en niistä yleensä kauheasti välitä, mutta tästä tykkäsin. Hauskaa, että sinäkin viihdyit kirjan parissa! =D

    VastaaPoista