keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Daniel Kehlman: Minä ja Kaminski

Kun itsekäs taidekriitikko Sebastian Zöllner ei ole vielä kolmekymppisenäkään tehnty urallaan mitään mainittavaa, hän päättää kirjoittaa unohdetun taidemaalari Kaminskin elämänkerran. Zöllner on laskenut että sokean taidemaalarin kuolema ei ole enää kuin ajan kysymys jolloin hänen teoksensa arvo nousee, ja hän saa uralleen sen kaipaamaa nostetta. Sebastian soluttautuu Kaminskin talouteen ja alkaa penkoa taidemaalarin elämää kiinnostavien tiedonmurujen toivossa. Lopulta Sebastian houkuttelee vanhan taidemaalarin matkalle tämän nuoruuden rakastettua tapaamaan. Matka ei kuitenkaan suju toivotusti, vaan siittä muodostuu mielenkiintoinen seikkailu, jossa vähäisimpänä huolena on tyhjäksi höylätty luottokortti.

Välttelin pitkään tämän kirjan lukemista, vaikka minun kunnianhimoinen päämäärä on lukea elämäni aikana mahdollisimman paljon keltaisen kirjaston kirjoja. Olen tottunut siihen että keltaiset on taattua laatukirjallisuutta, jotka hyvin harvoin tuottavat pettymyksen. Tai sitten olen onnistunut valikoimaan erittäin hyvin keltaiset kirjakokemukseni. Ajattelin sitten, kun eihän tämä kirja kovin paksu ole, että voihan sitä kokeilla, vaikka juoni ei mielenkiintoiselta vaikutakkaan. En ihan hirveästi osaa innostua taidemaailmasta, varsinkaan jos kyseesä on taidemaalarit sun muut. 

Ei tämä ihan huono lukukokemus sitten ollutkaan. Lyhyt alle 200 sivuinen kirja, jossa on niin inhottavat henkilöt että he ovat inhottavuudessaan hyvinkin mielenkiintoisia. Sebastian Zöllner antaa itsekeskeisyydelle aivan uuden ulottuvuuden, kun taas loppua kohden Kaminskin menneisyydestä alkaa paljastua asioita joiden myötä kuva Zöllneristäkin pikku hiljaa pehmentyä reunoilta. Olen kuitenkin onnellinen että kirja oli vain alle 200 sivuinen, koska enempää en olisi jaksanut lukea, vaikka kirja olikin ihan viihdyttävä. Kirjassa mielestäni tunnelma alkoi hieman loppua kohden hiipumaan.

No nyt on taas yksi keltainen selätetty. Olisi joskus mielenkiintoista laskea kuinka monta on tullut jo luettua, mutta toisaalta ehkä parempi olla laskematta ettei ala masentamaan. Kun lukemieni keltaisten määrän suhteuttaa siihen kuinka paljon keltaisia on jo tullut ja kuinka niitä koko ajan tulee lisää, voi urakka tuntua loppumattomalta. Parempi siis aina vain nautiskella keltainen kerrallaan.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Ich und Kaminski (2003)
Sivuja: 190
Suomentanut: Ilona Nykyri

Mistä minulle: Kirjastosta

1 kommentti:

  1. Minäkin olen joskus miettinyt, että Keltaista kirjastoa pitäisi alkaa lukemaan ihan urakalla. Hyviä ovat useimmiten olleet, joten tuskinpa ihan ajanhukaksi menisi. (Kun vaan olisi sitä aikaa..) ;)

    VastaaPoista