sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Tradegian kotimaassaan kokenut opiskelija poika ryhtyy kirjoittamaan päiväkirjaa mustakantiseen kirjaan. Ensimmäisen merkintänsä kirja saa Pariisissa vuonna 1889. Kirjoitukset on osoitettu hänen rakastamalleen naiselle. Nuorukainen etenee kirjeenvaihtajaksi uutistoimistoon ja työnsä puolesta vie lukijan matkalle niin kiehuvaan Berliiniin kuin kolonisoituun Kaukoitään. Vuonna 2012 miehen jälkeläinen löytää osan päiväkirjoista ja yrittää niiden perusteella saada kuvaa isoisänsä isoisästä. 

Olen lukenut muutamia Haahtelan teoksia aikaisemmin ja ihastunut miehen lyhyisiin, mutta paljon sanoviin teoksiin silmittömästi. En pettynyt tähänkään kirjaan, vaikka tämä oli paljon laajempi kuin aikaisemmin lukemani Haahtelan teokset. Hänen ihastuttavan kaunis kerrontansa oli kuitenkin läsnä ja se tyyli, jossa tärkeintä on se mikä on jätetty sanomatta. Tähtikirkas, lumivalkea oli minulle niin onnistunut lukukokemus, että olisin vain halunut viipyä kirjan parissa ja nauttia sanojen solinasta.

Tarina alkaa 1889 ja jatkuu aina 2012 vuoteen asti. Välissä on pitkiä aikajaksoja, jolloin ei ole päiväkirjamerkintöjä ja päähenkilö Leo viittaa vain vähän näihin kuluneisiin vuosiin kirjoituksissaan. Lukijan tulee itse täyttää aukot. Alussa Leon rakastama nainen Klaara on vahvasti läsnä, mutta loppua kohden hänen läsnäolonsa merkinnöissä hiipuu ajan havinaan. Samoin hiipuu Leo, kunnes jäljelle jää Haahtelan aikaisemmissakin teoksissa esiintyneet perhoset ja muutama toiveikkaat sanat.

Kovin kokenut en ole vielä Haahtelan tuotannon suhteen, mutta vaikka tämä kirja poikkeaakin aikaisemmin lukemastani runsaudellaan, niin Haahtelalle tyypillinen tunnelma oli vahvasti läsnä tässäkin romaanissa. Kuten aikaisemmin jo sanoin tämä kirja kyllä osui ja upposi. Onneksi minulla on vielä monta Haahtelan teosta lukematta. Saan palata siis vielä kirjailijan pariin muutamaan otteeseen. Elena ja Traumbach ovat jääneet vahvoina mieleen, sinne samaan sopukkaan uppoaa tämäkin teos. Sopukkaan jossa aika rakentaa kirjojen ympärille vielä hopea reunukset! Ei sille vain voi mitään että Haahtela kuuluu kotimaisen kirjallisuuden parhaimistoon, ainakin minun mielestäni. Hänessä ja hänen ilmaisussaan vain on sitä jotain, joka lumoaa tämän lukijan!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 268

Mistä minulle: Kirjastosta

3 kommenttia:

  1. Vaikka pidin tässä Haahtelassa siitä, että matskua oli enemmän, niin silti tämä kirja on lukemistani se vähiten vaikuttavin. Pidän Elenasta, Kaksi kertaa kadonneesta ja Perhoskerääjästä enemmän. Tosin voi olla, että minulla oli jo pienoinen Haahtelisähky tuossa vaiheessa, kun olin niitä useamman lukenut melko pienen ajan sisällä. =D Kiva, että sinulle maistui hyvin!

    VastaaPoista
  2. Oih, Haahtela! Tämä oli hieno romaani :).

    VastaaPoista
  3. Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Haahtelalta, ja pidin todella paljon! Nyt sain juuri päätökseen Lumipäiväkirjan joka ei kyllä yltänyt ihan tämän tasolle, mutta ehdottomasti aion jatkossakin lukea Haahtelaa.

    VastaaPoista