Stephen King: Painajainen

Salem's Lot on pieni uusienglantilainen idyllinen kaupunki, jossa kirjailija Ben Mears on viettänyt lapsuutensa ja jonne hän palaa takaisin. Mutta pian Ben huomaa joutuneensakkin keskelle painajaisunta. 

Kaupungin laidalla kohoaa talo, jossa on tapahtunut hirveitä. Talo on ollut vuosia autiona, mutta nyt sinne on muuttanut salaperäinen muukalainen, joka perustaa kaupunkiin antiikkiliikkeen. Pian tämän jälkeen kaupungissa alkaa tapahtua kummallisuuksia, jotka tuntuvat täysin mahdottomilta. Mutta epäuskonsa tähden Salem's Lotin asukkaat ovat voimattomia tämän pahan edessä, vaikka tuo ikiaikainen pahuus ei jätä rauhaan ketään.

No niin, Kingin kirjoihin uudelleen tutustuminen on jatkunut yhdellä kirjalla ja onnistuneesti. Joskus jostain Kingiä koskevassa keskustelussa bongasin, että Painajaista pidetään yhtenä Kingin parhaimmista teoksista. Pakkohan se oli sitten lainata, enkä kyllä pettynyt yhtään. Taas tuo herra King kasvattaa jännitystä vähitellen niin kutkuttaviin lukemiin, etten kerrassaan kyennyt laskemaan kirjaa käsistäni. Luin autossa, vessassa, ruokapöydässä, yöllä ja jopa samalla kun tein ruokaa. Kyllä nyt täytyy ihmetellä että miksi ennen inhosin Kingiä, tai joo se on se Tappaja-auto edelleen, jonka jälkeen lopetin kyseisen herran kirjojen lukemisen, mutta näköjään löytyy hyviäkin.

Yksi miinus täytyy kuitenkin antaa, vaikka tämäkin epäkohta on omasta väsyneestä päänupistä kiinni, muttako minä menin välillä ihan auttamattomasti sekaisin henkilöissä. Henkilöitä oli todella paljon, kun kuitenkin kerrotaan Salem's Lotista oli mukaan kertomukseen otettu kaupunkilaisia eri yhteiskuntaluokista, ikäluokista, ammateista ja sitten tietenkin kaikki Benin kaupungissa vierailulle keskeiset henkilöt ja huh, olihan muistamista. Mutta eipä tuo aivan mahdottomasti lukemista haitannut, kun potutkin meinasi palaa pohjaan kun unohduin lukemaan. Kyllä aikanaan aina selvisi kuka oli kukin.

Ja taas onnistuneesta Kingistä rohkaistuneena jatkan tuotantoon tutustumista. Mihin kannattaisi tarttua seuraavaksi? Ja ei Christineä en vielä uskalla lukea, ettei mene maku herran kirjoihin taasen. :D

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 1990
Alkuteos: Salem's Lot (1975)
Sivuja: 475
Suomentanut: Heikki Karjalainen





Kommentit

  1. Ooh, kivaa! Minulta on Painajainen lukematta, sitä on ollut vaikea saada käsiin, ei löydy kotikulmieni kirjastoista. Kiinnostaisi kovasti lukea, yllättäen. =D King osaa kyllä paisuttaa henkilöhahmoarmeijaansa, ja yleensä hän tekee sen hienosti. Mutta onpa hänellä sellaisiakin kirjoja, joissa on hyvin vähän hahmoja. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, meiltä tämä löytyy kummastakin kirjastosta, jota käytän ja ihan hyllystä ettei ole edes varaston puolella. Eikö voi etälainata jostain toisesta kirjastosta tätä? :)

      Poista
  2. Ihanaa, että King ilahdutti tauon jälkeen :) Ehkä voisit piipahtaa seuraavaksi toiseen pahan piinaamaan kaupunkiin eli Desperationiin (Epätoivon kaupunki) tai sitten Derryyn, jossa tapaat häviäjien kerhon jäsenet sekä painajaismaisen pellen (Se 1 ja 2).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäänpäs nuo heti kirjastolistaan, tuo Se kiinnostaa kyllä kovasti :)

      Poista
  3. Ja vielä ekstravinkkinä Eksyneiden jumala, jossa on tiivis tunnelma ja hyvin minimaalinen määrä henkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksyneiden jumalan olenkin lukenut jo, muutamia vuosia sitten ja siittä muistan ihan tykänneeni. :)

      Poista
  4. Olen King-taipaleellani vasta alussa, noin 12 kirjaa on vasta luettuna. Keräilen kuitenkin miehen teoksia hyllyyni, sillä hän on vakiinnuttanut paikkansa eräänä lempikirjailijanani.

    Painajaisen olen lukenut alkuperäiskielellä ja aivan lempparikseni se ei Kingin teoksista noussut. Olihan tämä hyvä kirja, mutta vähän kyllä itse pitkästyin :( Henkilöitä tosiaan tuppaa olemaan monissa Kingin kirjoissa paljon, välillä ehkä vähän liikaakin. Painajaisessa oli kyllä karmiva tunnelma ja vaikka se ei ehkä nykyaikana enää kovin pelottava olekaan, niin minua kyllä pelotti avata ikkunaverhot, kun kirjaa luin... :D Ja en säiky kirjoja lukiessani kovin helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painajainen on edelleen yksi omista suosikeista Kingiltä. Joskus kyllä tuntuu että melkein kaikki hänen tähän mennessä lukemani kirjat ovat suosikkeja. King on vain niin hyvä kirjailija! :D

      King on kyllä aivan omiaan siinä mitä tulee henkilöhahmojen määrään. Toki sitten löytyy niitäkin kirjoja, joissa keskeisiä henkilöitä ei ole kuin muutama. :)

      Poista

Lähetä kommentti