perjantai 7. elokuuta 2015

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset

Ehtoolehdossa tapahtuu taas. Tällä kertaa, jo kirjasta Kuolema Ehtoolehdossa tutut vireät vanhukset heräävät eräänä aamuna hirvittävään meteliin. Ehtoolehdossa alkaa putkiremontti, jonka on määrä kestää muutama kuukausi. Toiminnanjohtaja Sundström vakuuttaa, että remontin keskellä voi asua, mutta pian ystävyksemme huomaavat sen olevan mahdotonta, kun väliseinistä tulee työmiehiä lävitse ja katot tippuvat niskaan. Ratkaisun tarjoaa Anna-Liisan aviomies suurlähettiläs Onni, jonka sijoitusasunto Helsingin Hakaniemestä on vapautunut juuri sopivasti. Ystävykset muuttavat epämääräisesti sisustettuun asuntoon väliaikaisesti uutta intoa puhkuen, vaikka eteinen on vuorattu punaisella sametilla, olohuoneessa on keskellä lattiaa metallitanko ja makuhuoneessa pyöreä sänky. 

Kirjaan mahtuu taas ensimmäisestä osasta tutuksi tulleita ratikka-ajeluita ja Helsingin seudun arkkitehtuuria. Tällä kertaa Irma, Siiri, Anna-Liisa, Onni ja Margit joutuvat törmäämään koithoidon surulliseen arkeen, pohtimaan eutanasiaa sekä saattohoitoon liittyviä kysymyksiä. Yhteiselokaan ei ole täysin kitkatonta, sillä jokaisella asukkaalla on omat oikkunsa ja tapansa. Lisäksi ystävyksiä arveluttavat Ehtoolehdon putkiremonttia tekevät Puts ja Plank -yhtiö, jonka bisneksiin tuntuu liittyvän hämärähommia. Asukkaiden omaisuus huoneista katoaa jäljettömiin, ulkomaalaiset työntekijät tuntuvat arveluttavilta ja epäluotettavilta, lisäksi on vielä Anna-Liisan korulippaaseen liittyvä arvoitus.

Minä niin pidän Lindgrenin satiirisesta otteesta pureutua vanhustenhuollon ongelmakohtiin ikääntyneiden näkökulmasta. Nasevalla huumorilla terästetyt räikeän kärjistetyt tapahtumat saavat lukian väkisinkin pohtimaan ikääntyneiden yskilöllisyyttä, arvokasta kuolemaa ja paljon muutakin. Vaikka aiheet ovatkin verrattain rankkoja, sai lukija välillä nauraa vedet silmissä näiden yli 90-vuotiaiden virkeiden vanhusten edesottamuksille. Kirjan parissa siis viihtyi verrattoman hyvin ja sarjan kolmasosa Ehtoolehdon tuho on pakko saada myös lukuun, sen verran auki jäi kuitenkin asioita tämän kirjan loputtua. 

Luin tämän kirjan itseasiassa koulutehtävää varten ja jouduin pohtimaan erilaisia esille nostettuja asioita geronomin eli seniori- ja vanhustyön näkökulmasta.  Kirjasta sain ammennettua paljon asiaa tehtävää varten. Kerrankin mieluisaa luettavaa koulutehtävien puitteissa. Mutta itse asiassa ensimmäisenkin osan, josta pidin myös valtavasti, luin tehtävää varten. Mutta vaikka kyseessä on fiktiivinen romaani, niin kirjoista saa paljon irti myös ammatillisesta näkökulmasta! Ja näin tulevana seniori- ja vanhustyöntekijänä nämä kirjat oikein saavat sormeni syyhyämään tehtäviäni kirjoittaessa. Ei lienee siis kumma, että hyvät arvosanat olen tehtävistä saanut.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Teos
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 335

Mistä minulle: Kirjastosta

2 kommenttia:

  1. Luin sarjan ekan osan muutama kuukausi sitten ja pidin siitä kovasti. Tämä on parhaillaan lainassa. Minusta Lindgrenin kirjassa parasta olikin juuri se, miten hän tekee vanhusten asioita näkyviksi. Ammattilaisilla varmasti riittää sanottavaa aiheesta :) Ylipäätään on minusta hienoa, että kirjallisuudessa tuodaan yhä enemmän ja enemmän esiin vanhusten ja maailmaa nähneiden ihmisten kokemuksia ja ajatuksia. Lindgrenin humoristinen yhteiskuntakritiikki rohkaisee kyllä pohtimaan, mitä kaikkea vanhusten kohtaamisessa olisi syytä parantaa.

    VastaaPoista
  2. Minä en tykännyt siitä ensimmäisestä osasta yhtä paljon, kuin monet muut tuntuvat tykkäävät, mutta nautin silti monista yksittäisistä asioista. Yksi niistä on tuo vanhusten asioiden esille nostaminen. Siinä on samalla ihan kaikkien muidenkin asioidenhoiden kuvausta, ei ole mitenkään harvinaista, että varoja kavalletaan.

    VastaaPoista