Stephen King: Herääminen

Pieneen uusienglantilaiseen kaupunkiin saapuu uusi komea pastori. Pastori Charles Jacobs ja hänen hurmaava perheensä kietovat pian koko kaupungin väen pikkurillinsä ympärille. Erityisen vaikutuksen pastori tekee 6-vuotiaaseen Jamie Mortoniin. Tapahtuu kuitenkin kamala onnettomuus, joka saa pastorin luisumaan raiteiltaan, hylkäämään uskonsa ja pakenemaan. Vuosia myöhemmine Jamie kohtaa silmänkääntäjäksi ja parantajaksi ryhtyneen pastorin uudelleen. Muusikkona elänyt Jamie on pahassa huumekoukussa ja pastori autaa kipeästi avun tarpeessa olevaa Jamieta. Mutta pastorin avulla on ehto: Jamien on suostuttava vastapalvelukseen.

Olen nyt ihan hurahtanut Kingiin. Ja niin kuin minä vannoin vielä viime vuonna etten lue Kingiä, koska hänen kirjansa on niin tärähtäneen vinoutuneita etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko. No, Carrie oli syvällinen, Hohto selkäpiitä karmiva. Hohto innosti lukemaan Tohtori Unen, joka oli kyllä hyvä, muttei läheskään samaa tasoa kuin Hohto. Painajaisesta tykkäsin kyllä kovasti myös, mutta Liseyn tarina ei yltänyt suosikikseni. Mutta tämä Herääminen oli taas niin mukaansatempaava että istuin nenä kirjassa aina kuin mahdollista. En olisi halunnut kirjan loppuvan ollenkaan. 

Luvattiin että kirjassa on pelottavin loppu ikinä, mitä Kingin kirjoissa on nähty. Se oli mielestäni hieman yliampuva Kingille ominaiseen tyyliin, mutta useamman kirjan Kingiltä lukeneena pidän edelleen Hohdon loppua pelottavimpana. Täytyy silti sanoa että olen  lukenut vain murto-osan herran tuotannosta. Joten ehkä joku vielä kokeneempi Kingeilijä osaa vastata tähän paremmin. Heräämisessä selkäpiitävä karmiva tunnelma  nousee vasta loppua kohden, kun pastori Jacobs oli vasta vanha mies ja sekaisin kuin seinäkello. Mutta yhtäkaikki, kokonaisuutena erittäin onnistunut. Pidin värikkäästä henkilökaartista, miljööstä, oikeastaan lähes kaikesta. Oli mukava, että tarina eteni melko verkaisesti. Jamien pääsi tutustumaan paremmin monelta kantilta, se toi oman osansa lopputunnelmaan. Olisin kuitenkin toivonut hyppysellisen enemmän kauhua ja pikkuriikkisen maltillisemman lopun. Mutta Kingin tyyliä on ampua himpun verran yli, joten ehkä voin antaa sen anteeksi. Kuitenkin Kingin tyyliin kuuluu myös helposti luettavat nautinnolliset lukukokemukset omine mielenkiintoisine vivahteineen.

Olen nyt niin Kingin lumoissa että lainasin kirjastosta heti järkälemäisen Kuvun alla. Monet ovat sitä kehuneet ja sen pohjalta tehtyä telvisiosarjaa. Pakko saada lukea. Aionkin tarttua siihen heti kun olen saanut hätäisimmät kirjat luettua omasta hyllystä alta pois Nyt kesäkuussa on ilmestynyt uusi suomennettu Kingi - Tervetuloa Joylandiin. Se on ampunut TBR-listani kärkeen. Ehkä rohkenen vielä tarttumaan niihinkin Kingeihin uudella mielenkiinnolla, jotka vuosia sitten tuottivat minulle rankan pettymyksen ja saivat karttamaan miehen kirjoja kuin ruttoa. Mutta Christineä en lue, en ikinä enään, se oli jo niin höpönlöpönhuuhaata. 

Ai niin, pakko kehua vielä että nyt oli hyvin onnistunut suomennos, vaikka tämä suomennettiin muutamassa kuukaudessa alkukielisen kirjan ilmestymisestä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Revival ( 2014)
Sivuja: 367
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Arvostelukappale

Kommentit

  1. Tervetuloa Kingin pariin. Itse olin joskus täysin koukuttunut. Mestarikirjoittaja lisää koukkua vielä sillläkin, että samat henkilöt toistuvat jossain roolissa eri kirjoissa. Niitä sitten lukija bongailee innoissaan.... Kingin kirjoista tehdyissä leffoissa herra vilahtaa yleensä myös jossain pikkuroolissa...

    Tässä muutamia suosituksia menneiltä ajoilta. Kingin kirjoittama Piina on todella hyvä. Tihenevää jännitystä, oikeaa piinaa kaikiessa karmeudessaan. Ehkä juuri sen takia, että siinä ei ole yliluonollisuutta, vaan ihan muuten vaan vinksahtanut tyyppi. Yliluonnollinen, mutta vaikuttava on myös Kingin Pimeä puoli. Siinä pelotti välillä ihan oikeasti. Huh, huh.

    Täytyy varmaan itsekin kaivaa kirjahyllystä Kingin tuotantoa esille:)

    VastaaPoista
  2. Minusta on niin mahtavaa, että innostuit Kingistä :)

    Heräämisen loppu ei mielestäni ole missään nimessä pelottavinta Kingiä. King kuljetti hienosti ja tiiviisti (tiiliskiveksi tätä ei voi sanoa) päähenkilöitä pitkän ajan halki ja oli kiinnostava seurata miten he muuttuivat ja kuinka lapsuuden idolista kuoriutui aikuisiän kammotus. Ei suosikki-Kingini, mutta hyvä kuitenkin.

    Minulla on seuraavana King-lukuvuorossa Tervetuloa Joylandiin. Heräämisessähän mainittiin Joylandin huvipuisto ohimennen, nyt odotan innolla tapaanko siellä Heräämisestä tuttuja hahmoja...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti