lauantai 27. helmikuuta 2016

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos

Kuninkaiden koitos jatkaa Tulen ja jään laulu -sarjaa siittä mihin Valtaistuinpeli jäi. Kuningas Robert on kuollut ja valtakunta on hajallaan. Rautavaltaistuimella istuu kuningas Joffrey, joka on vasta keskenkasvuinen hemmoteltu kakara. Starkien suku, menetettyään päänsä Ned Starkin, on nostanut pohjoisen kuninkaaksi Nedin pojan Robin. Myös Robertin veljet Stannis ja Renly ottavat osaa taisteluun kuninkuudesta ja maata repii sisällissota, vaikka talvi on tulossa. Muurilla Jon Nietos suuntaa pitkälle partioretkelle muurin taakse tiedustelemaan villien toimintaa. Muurin takana villien johtajaksi itsensä kruunannut Mance Ryder on kerännyt kaikki villit ja marssii kohti Muuria. Kapean meren toisella puolelle Lohikäärmeiden äiti Daenerys Myrskysyntyinen suunnittelee valtaavansa Westerosin, sillä hän on ainoa ja oikea kruununperijä.

Minä pidän tästä fantasiasarjasta. Martinin luomat juonenkäänteet ovat yllättäviä, mutta nämä kirjat ovat semmoisia järkäleitä että niitä ei kovin usein jaksa lukea. Kuvailu on niin yksityiskohtaista ja tapahtumia paljon, että lukeminen on välillä jopa uuvuttavaa. Sivuja on paljon, yhdellä sivulla on tiiviisti tekstiä pienehköllä fontilla. Tapahtumia kuvaillaan monesta eri näkökulmasta. Lisäksi kirjan koko on niin hankala että sen lukeminen vaatii pientä säätöä, jos meinaa esimerkiksi makuulteen illalla sängyssä lukea. Aikaa vievä prosessi on aina yksi osa tarpoa loppuun.

Minä teen siinä mielessä hullunkurisesti tämän sarjan kanssa, että olen katsonut sarjaa Hbo:lta jo paljon pidemmälle. Uusin ilmestynyt tuotantokausi on jo katsottu loppuun, seuraavaa odotan kuin kuuta nousevaa. Kirjan tapahtumat eivät siis kovin yllätä, kun ne on jo etukäteen tuttuja. On silti nautinnollista lukea nämä myös kirjana, Martin on kuitenkin tehnyt hyvää ja perinpohjaista työtä kirjojen kirjoittamisessa. Tv-sarja kuitenkin myötäilee melkoisen pikkutarkasti kirjan tapahtumia, mitä nyt muutamia yskityiskohtia on muutettu. Mutta Martin on niin ilkikurinen kirjailija, johan hän ensimmäisessä osassa tappoi päähenkilön, että hänen juonenkäänteensä säväyttävät niin telvisiossa kuin kirjassa. Kuka vain voi kuolla, se on ainakin tullut selväksi. Edes rakkaimmat henkilöt eivät ole turvassa Martinin pirulliselta juonenrakentelulta. Kirjan henkilökaarti on värikäs ja monipuolinen, jokaiselle lukijalle löytyy varmasti ne lempparit ja inhokit. Itse en voi sietää Cerseitä, mutta yllätyksekseni olen kiintynyt Tyrion Lannisteriin. Arya on myös lähellä sydäntä, mutta jostain syystä Bran Stark ärsyttää minua. Nyt jään sulattelemaan hetkeksi Martinin tarjoilemaa kieputusta, olen Game of Thornes ähkyssä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Kirjava
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: A Clash Of Kings (1999)
Sivuja: 778
Suomentanut: Satu Hlinovsky 

Mistä minulle: Kirjastosta

1 kommentti:

  1. Minusta tv-sarjan seuraaminen tukee kirjoja ja toisin päin. Kirjat antavat syvyyttä hahmoille ja sarja auttaa pysymään kärryillä esim. sivuhahmoissa.

    Tämän kirjasarjan lukeminen on vähän kuin urheilusuoritus, vaikka ei enää jaksaisi jatkaa, jatkaa silti kun se on niin kivaa :-D

    VastaaPoista