Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Albaanityttö Emine varttuu Jugoslavian maaseudulla, missä naisen paikka on kotona ja mies on perheenpää. Hänet naitetaan monipäiväisin menoin miehelle, jonka hän on tavannut vain kerran. Kun levottomuudet pirstovat maan heidän ympäriltään kaikki muuttuu.

Heidän poikansa Bekim kasvaa maassa, jossa hän oppii aistimaan asenteet ja ennakkoluulot. Hän ajelehtii elämässä, kunnes eräänä päivänä hän menee lemmikkikauppaan ja hankkii itselleen kuningasboan. Baarissa hän tapaa oikukkaan kissan, joka johdattaa hänet ravistelevalle matkalle menneisyyden kerroksiin. 

Minä kuulun niihin harvinaisuuksiin, joille tämä kirja ei ollut vuoden mahtavin lukukokemus, jonka piilomerkitykset tekivät suuret vaikutukset. En minä tätä inhonnutkaan, mutta en niin valtavasti pitänytkään. En lähtisi edes suosittelemaan kenellekkään, koska en tiedä kenelle tätä edes suosittelisin.

Minustaa Kissani Jugoslavia oli varsin omaperäinen ja erikoinen esikoiskirja. Se on jaettu kahteen tasoon, joista toisessa kerrotaan albaanityttö Eminen tarinaa sekä toisessa kerrotaan hänen poikansa Bekimin tarinaa. Pidin itse enemmän Eminen tarinasta, jossa raotettiin ovia Jugoslaviaan, joka on maailmana tyystin erilainen kuin Suomi. Maa ja kulttuuri, joka on minulle täysin vieras. Jollakin tapaa osasin samaistua Eminen tarinaan. Bekimin tarina jäi minulle etäiseksi. Hän oli jotenkin ihan liian kajahtanut minun makuuni, vaikka rankka lapsuus ja traumatisoiva isäsuhde varmasti tekivät osansa Bekimin persoonallisuudessa. Ymmärsin käärmeen olevan hänen pelkojensa symboli. Lapsena Bekim näki kuinka huonosti isä kohteli äitiä ja heitä lapsia, pieni Bekim alkaa näkemään painajaisia käärmeistä ja myöhemmin aikuisena hankkii käärmeen. Kissan symboliikka ei minulle aivan auennut. Se jäi vaivaamaan. Mutta ainakin kirja mietitytti vielä lukemisenkin jälkeenkin, kun mietin mikä raivostuttavan kissan osuus tarinassa oli. Tulkitsen sen kuvastavan Bekimin maahanmuuttajuutta. Hän ei ole suomalainen, vaan muukalainen maassa, johon hänen perheensä on paennut. Hän ei täysin koskaan pysty sopeutumaan suomalaisuuteen, koska albaanijuuret ovat hänessä niin syvällä. Kotimaassa hän on muukalainen, koska on asunut vuosia poissa sieltä. Hän ei taida kieltä kunnolla ja on vieraantunut kotimaansa tavoista, kulttuurista sekä periaatteista. Bekim on kuin väliinputoaja, silmiinpistävän erilainen kummassakin maassa. Ja sitten vielä homoseksuaalisuus, joka kuvastaa erilaisuutta myös. 

Ei tämä kuitenkaan ollut sillä tavalla epämukava lukukokemus, että olisin lukiessa pitkästynyt tai tympääntynyt tai odottanut, että kirja loppuu. Kirja ei vain vedonnut minuun ja ehkä en ole tarpeeksi intellektuelli, että kirjan hienot moninaiset säikeet olisivat avautuneet minulle. Lähinnä kirja joltain osin jätti minut hämmentyneeksi.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 285

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Ei sitä voi kaikista kirjoista pitää. En minäkään tykännyt Oneironista ja moni muu hyväksi todettu on jäänyt kesken.
    Tästä kirjasta pidin kovasti, vaikka kyllähän minua ne käärmeet ällötti. Luin kirjan mielen murentumisena ja lapsuusaikojen pahoinpitelyn jättämien jälkien vaurioina. Siinä oli myös identiteettikriisi: Suomessa asuva maahanmuuttaja, joka oli kaiken lisäksi homo. No se raivostuttava kissa oli tietysti miesystävä. Ehkä kuvitteellinen, ehkä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen huomasin että ärsyttävä kissa oli miesystävä, mutta miksi juuri kissa? Mitä kissa symboloi? Erilaisuutta? :)

      Poista

Lähetä kommentti