torstai 7. heinäkuuta 2016

Paula Havaste: Kaksi rakkautta

"Anna ei vielä aavista, ettei sotaa kestäisi kuin seuraavaan kesään. Tuntuu, että näin on ollut aina, ja elämä kotirintamalla on kovin ankeaa. Tähänkö nuoruus meni, eikö koskaan enää ole niin kevyttä ja hauskaa kuin ennen? Mies on rintamalla, ystävät Helsingissä, lapset talkoissaan ja kerhoissaan. Pieneen kylään muuttaneella nuorella perheenäidillä ei ole muuta tekemistä kuin tenttiä viimeisiä yliopisto-opintojaan.

Silloin kuvaan astuu hurmaava Tuji-serkku, joka on oikea filmitähti ja melkoinen hurmuri. Annan polvet notkahtavat, ja hädissään hän heittäytyy suin päin rakastumisen huumaan. Miten siitä voi selvitä? Miten arkeen voi palata sen jälkeen, kun koko iho hehkuu polttavana Tujin kosketuksesta?
"

Ensimmäinen Havasteeni ja en oikein tiedä mitä olen mieltä. Kirja oli realistinen ja hyvin arkinen tunnelmaltaan, vaikka Tuji-serkku toi pientä jännitystä Annan sodan runnomaan arkeen. Kuitenki kielletty rakkaus on aiheena hyvin tavanomainen eikä lainkaan yllättävä. Pidin kuitenkin Havasteen tyylistä kertoa sodasta kotirintaman näkökulmasta. Ajankuvaus on hyvin onnistunutta ja sota-aika maalautuu hyvin kuvailtuna lukija silmien eteen. Tuntui kuin olisin itse ollut Annan kanssa istumassa linja-autossa varpaat kylminä ja lämmittässä silakkalaatikkoa perheelleni. Elämä on vaatimatonta ja uuvuttavaa, ilon aiheet ovat pieniä ja jokaisen harteita painaa sota ja sen tuoma harmaus.

Havasteen kirjoitustyyli on hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista. Välillä oli viihteellisempi tyyli ja välillä kerronta sortui olemaan liiankin tylsän korutonta. Annan elämä tuntui vain jatkumolta, jossa tapahtuu asioita toinen toisensa perään. Ehkä kerronta olisi voinut olla hieman enemmän harkittua? Sekä huolellisuutta, sillä huomasin sen minkä Sara ja Jaana huomasivat myös - välillä Voitto lipsahti Veikoksi. 

Yksi yllätys kirjaan sentään mahtui, mutta kaiken muun varjossa se ei tehnyt ihan vaikutusta. Yllätyin Tuji-serkun sukupuolesta. Mutta muuten henkilönä Tuji oli varsin rasittava persoona itsekeskeisessä kepeydessään. Annan kaiken nielevä kärsijän rooli otti aivoon välillä myös. Välillä tuntui, että perheen koira on kirjan miellyttävin henkilö. 

Sota-arjen- ja ajankuvauksena kirja on hyvä, jos haluaa näkökulmaa millaista elämä on ollut kotirintamalla pienessä kylässä. Eikä tämä, niin huono ollut etteikö sitä olisi loppuun lukenut. En päässyt pitkästymään kuitenkaan, vaikka monesti kohdallani käy niin, kun on arkisen realistiset kirjat kyseessä. Kaksi rakkautta on trilogian aloitus osa, joten voi olla, että luen kaksi muutakin osaa. Se on kuitenkin vielä iso ehkä.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 355

Mistä minulle: Kirjastosta

1 kommentti:

  1. Tämä ei oikein iskenyt itsellenikään. Ajankuva olisi ollut kiinnostavampaa kuin Annan tuskailut, mutta sota-aika jäi vähän sivurooliin ja paikoin päälleliimatunkin oloiseksi. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa se, että luin samaan aikaan toista kirjaa, jossa kuvattiin saman aikakauden arkea paljon uskottavammin ja vielä aidon aikalaisen kirjoittamana.

    VastaaPoista