Aki Ollikainen: Nälkävuosi

"Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.

Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.

Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä."

Luin tämän kirjan kesälukumaratonilla, ja kävin läpi ajatuksiani jo maratonin koonnissa. Kirja oli kuitenkin niin järisyttävä lukukokemus, että halusin tehdä siittä vielä postauksen erikseen. Ollikainen on vaikuttavasti kertonut nälkävuosien julmuudesta ja karuudesta. Olosuhteet pakottavat ihmiset lähtemään kerjuu reissuille kylmään ja purevaan pakkaseen, vaikka toivoa selvitytymisestä ei paljon ole, ruoka on vähissä jokaisessa paikassa ja luihin sekä ytimiin puerutuva pakkanen korjaa ihmishenkiä kuin viljaa. Nälkä ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin ja tekee heistä hirviöitä toisilleen. Jokaisessa paikassa ihmisiä vaivaa epätoivo ja synkkyys, onko enään toivoa paremmasta? Tuoko kevät luonnon kuritukseen helpotuksen?

On myös niitä, joita puute ei vaivaa. Ei ainakaan yhtä rankalla kädellä kuin vähempiosaisia. Heidän näkökulmansa katkaisee kurjaa kertomusta Marjasta sekä hänen lastensa matkasta. Marjan tarina oli rankkaa ja koskettavaa luettavaa, mutta Renqvistien osat olivat pieniä hengähdystaukoja kaiken kurjuuden keskellä. Silti ne sai minut lähinnä puremaan hammasta, sillä kaikki kärsimys on heille niin kaukaista. Tulee avuton olo, kun kaiken sen epäreiluuden kohtaa, suututtaa kun toiset istuvat lämpimien keittolautasten ääressä voivotellen kurjuutta samalla irtisanoen palveluskuntaa, kun köyhtä talolliset yrittävät jakaa siittä vähästä mitä heillä on.

Kirja on saanut Blogistania Finlandia, Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon sekä Finlandia ehdokkuuden. Esikoiskirjaksi tämä on huikea. Se että tarina näin porautuu lukijan sielun syvyyksiin, vaikka onkin pieni kirja se tekee suuren vaikutuksen. Lisäksi se on kielellisesti varsin onnistunut myös. Te, jotka tätä ette ole vielä lukeneet, lukekaa ihmeessä. Tämä on kirja, joka kaikkien kannattaisi lukea.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Siltala
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 141

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Hienoa, että pidit kirjasta. Annoin itsekin kirjalle viisi tähteä. Tästä on muuten tulossa elokuva.

    VastaaPoista
  2. Luin tämän itsekin ihan hiljattain ja oli tosiaan vaikuttava lukukokemus. Vähäiseen sivumäärään on saatu taiten rakennettu ja kulkeva tarina, joka tulee iholle asti.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli kieltämättä ihan hurjan hyvä! Ehkä yksi minullekin tämän vuoden parhaita, välillä sitä ihan yllättyykin miten alle 150 sivuun voi saada niin paljon voimaa ja sanomaa. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on todellakin upea kirja, olen samaa mieltä!

    VastaaPoista
  5. Tämä pitäisi ilman muuta lukea. Mustan sadun olenkin jo lukenut ja kun näin jopa sellaisia kommentteja että se oli tähän verrattuna niin huono, ettei sitä olisi pitänyt edes julkaista, olin mielissäni ettei minulla ollut tätä pohjina. Tästähän saisi Helmet-haasteeseen sen alle 150 sivun kirjankin :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti