sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Sofi Oksanen: Norma

Eristäytynyttä elämää elänyt Norma Ross jää yllättäen suremaan äitiään, joka menehtyy itsemurhan seurauksena. Norma alkaa etsimään vihjeitä äitinsä kuolemasta, sillä äidin yllättävä poismeno ei käy järkeen. Normaa vastassa on Lambertin-klaani, jonka bisnekset eivät kestä päivänvaloa. Äiti on jättänyt jälkeensä melkoisen sopan, joka jää Norman harteille kannettavaksi. Samalla Norma pelkää itse paljastuvansa, sillä Norma ei ole mikään tavallinen nainen. Hänen tukkansa on ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen. 

Supervoimia hiuksista on hauska ja omaperäinen idea tällä toteutustavalla. Erittäin onnistunutta Oksasta. Siinä missä Kun kyyhkyset katosivat oli valtava pettymys, tämä kirja yllätti minut positiivisesti. Kirja oli oikea page turneri ja Norma sankarittarena omalaatuinen. Kirjaa leimaa omanlaisensa painostava tunnelma alusta loppuun, joka oli tuttu myös Puhdistuksesta. Se sivuaakin varsin tummia aiheita, kuten kohtuturismi ja hiusten mustat markkinat. Lambertin suku on suomalainen mafiaperhe, jolle lähimmäisen rakkaus on tuntematon käsite. Eikä melankolista tunnelmaa auta Norman suvussa piilevä hulluus, johon tuntuu liittyvän aikoja sitten kuollut Eva. Juoni saa alkunsa Norman äidin kuolemasta, joka näyttää itsemurhalta, mutta ei välttämättä ole kuitenkaan sitä. Vaikka juonessa ei sinänsä tapahdu paljon, jos vertaa tavallisiin murhamysteereihin ja jännityskirjoihin, on jatkuvasti yllä häilyvä vaara ja salaisuuksienvyyhti omiaan pitämään lukijaa hallussa ensimäisestä sivusta takakanteen asti.Vaikutuksen teki myös maaginen realismi, sillä Norman hiukset tuntuvat elävän täysin omaa elämäänsä, ne voivat vaikka tappaa.

Paljon salaisuuksia jäi auki, kuten Evan tarinan loppu, Evan jälkeläiset? Jäin aivan toivomaan jatko-osaa, sillä jälkifiiliksinä on vahvana myös hämmenys, olen kysymysmerkkinä. Eihän tämä näin voinut loppua.  Ja kuten tyypillisesti olen Oksasen kirjoissa huomannut, ne ovat sen verran monisyisiä, että ensimmäisellä lukukerralla kaikki juonenkerrokset eivät vielä avaudu. Oksanen osaa kirjoittaa kerrassaan hyvin ja kuten Puhdistus, myös tämä ansaitsee uuden lukukerran, jolloin pinnanalta löytyy varmasti uusia tarttumapintoja. Oksanen on tässä hyvin erikoislaatuinen kirjailija, eikä hypetys hänen ympärillään ole turhaa. Hänen teoksensa ovat aina mieleenpainuvia, kantaanottavia sekä rohkeita. Puhdistus on yksi parhaimpia teoksia, joita olen lukenut ja Kun kyyhkyset katosivat pureutui mieleen pysyvästi, vaikka minuun se ei tehnyt muuten syvää vaikutusta. Tätäkään kirjaa en unohda, olen siittä lähes täysin varma ja ehdottomasti tämä on saatava omaan hyllyyn uusia lukukertoja varten. 

Voin vain suositella tarttumaan kirjaan, se on huippu! Annan kirjalle 5 / 5 pistettä ja ampaisee tänä vuonna lukemieni kirjojen kärkisijoille. Ja kiitos Oksaselle, kun palautti minun taas kipinän lukea. Seuraavalta kirjatoreissulta taidan ottaa lainaan Stalinin Lehmät.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 304

Mistä minulle: Kirjastosta


2 kommenttia:

  1. Minua Puhdistus ei aikoinaan saanut innostumaan ja Baby Janen jätin kesken, mutta jostain syytä Norma kiinnostaa:D Ja tekstisi perusteella ei tämä ihan huono voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä huonoa Oksasta ole ollenkaan. :)

      Poista