sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

"Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan.

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?"

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia on avausosa Kaksoisauringot -  trilogiaan. Kirja kiinnitti huomioni jo kustantajan katalogissa mielenkiintoisen kuvauksen ja upean kannen perusteella.  Lisäksi olen törmännyt kirjan mainoksiin siellä täällä somessa ja muualla. Uteliaisuus kasvoi niin kovasti, että varasin kirjan melko tuoreeltaan kirjastosta. Odotukset oli korkealla; yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Myönnettäköön, että steampunk on minulle melko vierasta, mutta yhdistelmä kuulosti houkuttelevalta. Juoni etenee melko vauhdikkaasti, kun seurataan Corildonin ja Aleian tapahtumarikasta matkaa Seleesiaan selvittämään, mikä on Aleiaa otteessaan pitävä lumous. Paljon jätetään auki seuraavaa osaa varten, koukuista ei ainakaan ollut pulaa, pakko on seuraavakin osa varmasti lukea. Mitä vielä tekevät pahat tuulet? Pääsevätkö sankarimme Seleesiaan turvallisesti? Mikä on Aleiaa vaivaava lumous? Saavatko takaa-ajat heidät kiinni ja miksi he ajavat Aleiaa takaa? Entä tulilinnut ja fenekki? 

Ensimmäinen osa jättää kuitenkin asioita liian avoimeksi, kirja jää minulle melko etäiseksi. Hyvä, että kaikkea ei paljasteta aloitusosassa, mutta hieman syvempää porautumista Vikin luomaan maailmaan olisin kaivannut. Tunnelmasta ei välity tarpeeksi maagisuus tai ylipäätänsä miljöö kuvaus, jonka pitäisi luoda maagista ja steampunk tunnelmaa, on hyvin ohutta. Tunnelma ei juurikaan välity minulle ja kiehtova tulevaisuuden maailma jää vain lavastukseksi. Lisäksi pitkästyin välillä, eikä liikaa avoimia aukkoja viljelevä tarina saa muuta kuin turhautumaan. Näin paksun teoksen pitäisi tempaista mukaansa, ikävä kyllä tämä kirja ei sitä oikeastaan kykene tekemään. Vaikka tapahtumia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, niin silti kirjasta puuttui sitä jotain. Elokuvana tämä varmaan toimisi paremmin, kirjana luku-urakka ajottain raskasoutuinen. 
Vikin luomat henkilöhahmot ovat kiehtovia, omanlaisiaan jokaikinen heistä. Aleia, jonka iästä on vaikea päästä selville ja hänen salaperäinen menneisyytensä. Cordelion, joka on toisaalta herrasmies ja toisaalta taas omien haamujensa kanssa kamppaileva haavoittunut sielu. Mateo, josta käsitys kirjan sivujen edetessä muuttuu täysin ja monet muut joihin kirjan sivuilla törmää. 

Olisin halunnut pitää kirjasta enemmän, mutta en kyennyt. Haluan toki tarttua seuraavaan osaan, sen verran koukut minuun tarttuivat, mutta toivon sen antavan hieman enemmän vastuksia kuin tämä avausosa ja pikkusen enemmän tunnelmaa.  Ehkä en ollut kirjan varsinaista kohderyhmää... Iän puolesta kyllä, tämä varmasti puree moneen nuoreen aikuiseen, mutta sopii myös vanhemmillekkin lukijoille. Pidän fantasiasta, joissa liikutaan todellisen maailman seassa tai tarinoista, joissa on taianomainen fantasiamaailma tai sitten ihan maagisesta realismista. Tämä ei sovi mihinkään näistä kategorioista, jotka ovat minun mukavuusalueeni sisäpuolella. Mutta ehkäpä seuraava osa onnistuu muuttamaan mielipidettäni?

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 532

Mistä minulle: Kirjastosta

Edit: Jos haluat tutustua enemmän kirjan henkilöihin, maailmaan ja sen historiaan, seuran arkistoihin sekä muuhun mielenkiintoiseen infoon kirjaan liittyen, niin kliketiklik seleesia.com sivuille! 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

" Nuori toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa tekemään juttua kahden siepatun koulutytön tapauksesta. Tutuissa maisemissa Camillen vaivalla tukahduttama menneisyys nostaa päätään ja nuoren naisen itsetuhovietti alkaa kihelmöidä taas iholla. Camille huomaa ajautuvansa arvaamattoman äitinsä vaikutuspiiriin ja hakee tukea niin murhia tutkivasta etsivästä kuin lolitamaisesta sisarpuolestaan. Mutta Wind Gapin klaustrofobisessa pikkukaupungissa ei ole syytä luottaa mihinkään – ei edes omiin muistoihinsa."

Flynn on vakuuttanut minut ja nautin suuresti hänen psykologisista trillereistä. Kiltti tyttö löi minut ällikällä eikä Paha paikkakaan kylmäksi jättänyt, mutta Teräviä esineitä oli kuvottavuudessaan mieleenpainuva lukukokemus. Teräviä esineitä on Flynnin esikoisteos ja todella vaikuttava esikoiseksi. Vielä olisi lukematta suomennetuista Auttava käsi.

En oikein tiedä miten lukukokemustani luonnehtisin sanoin. Kirja oli hyvä ja se loppui kesken nopeammin kuin uskoinkaan. Kirja vei niin mukanaan, että aika vierähti aivan huomaamatta. Tarina etenee sujuvasti eteenpäin ja vaikka aihe on rankka, tapahtumat iljettäviä ja ajottain kirja saa kuvotuksen väreet kulkemaan selkää pitkin, ei kaikki rouheus kirjassa kuitenkaan häirinnyt. Kaikkea oli sopivassa suhteessa. Ehkä herkimmille en lähtisi kirjaa suosittelemaan kuitenkaan; 13-vuotiaiden tyttöjen murhat ovat aiheena rankka, niin nuori on vielä lapsi, lisäksi Camille purkaa lapsuutensa traumoja viiltelyllä ja hänen veitsen kaipuunsa iholla kuvataan hyvin tarkkaan. Flynn tarttuu tyypillisesti rankkoihin aiheisiin ja porautuu niiden ytimeen, kumartelematta kenellekkään.

Syyllisen arvasin melko nopeaa tai sanotaanko, että minulla oli vahva epäilys. Kirjan focus ei kuitenkaan ole pelkästään murhaajan selvittämisessä. Kirja käsittelee paljolti Camillen perheen vinoutuneita suhteita, siittä seuranneita mielenterveysongelmia sekä niiden kanssa elämistä. Flynn punoo taitavasti kirjoihinsa psykologisia verkkoja ja se on selvästi hänen juttunsa. Flynn kirjoittaa myös suoran rehellisesti kaunistelematta mitään, mikä luo hänen dekkareilleen sen ominaisen ronskin vivahteen. Yhteistä on myös aina enemmän tai vähemmän vioittuneet naiset. Tunnelma on tiivistä, joka saa aivan ihon kihelmöimään. 

Onnistunut lukukokemus, voisin jopa sanoa että paras näistä kolmesta lukemastani.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Sharp Objects (2006)
Sivuja: 316
Suomentanut: Maria Lyytinen

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 6. huhtikuuta 2017

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

"Kuuma alkukesä Saimaalla. Piiliniemi, pieni yksityinen saariparatiisi, josta keski-ikäinen nainen toivoo löytävänsä kirjoitus- ja mielenrauhaa. Toisella puolella salmea kohoaa jylhä ja autio Variskallio, kunnes eräänä päivänä sen rantaan ilmestyy suuri moottorivene ja kallion päällä olevan huvilan ikkunoissa alkaa iltaisin loistaa kutsuva valo.

Trooppisen kosteat kesäyöt tekevät levottomaksi, ja jännitteiset kohtaamiset saavat suhteet solmuun. Jatkuva helle kuumentaa tunteet ja tekee kaikesta epätodellisen tuntuista. Mitä kukakin haluaa, keneen voi luottaa ja mikä on totta?"
Timosen esikoisteoksesta tuttu Klarissa tavataan uudestaan Kesäisen illuusionin sivuilla. Klarissan avioliitto on ajautunut umpisolmuun ja Klarissa on muuttanut Piiliniemen kesäasuntoon, jotta he voisivat Mikaelin kanssa miettiä tulevaisuutta rauhassa kumpikin tahollaan. Viereisessä saaressa asuva mies vaikuttaa jännittävältä tuttavuudelta, kutkuttavalta ja kiinnostavalta. Mutta pian Klarissa saa huomata, että Variskallion uusissa asukkaissa on myös jotain outoa, jopa pelottavaa.
Alku oli hyvä ja pidin kirjasta, joka onnistui yllättämään ja viihdyttämään. Tarina etenee nopealla tahdilla, mutta kuitenkin kirjassa on onnistunut tiivis tunnelma. Loppu oli kuitenkin minulle suuri arvoitus, voin myöntää että putosin ihan totaalisesti kärryiltä. En ymmärtänyt täysin mistä Variskallion kummallisissa asukkaissa oikein oli kyse ja lopun takaa-ajo kohtaus oli hieman sekava. Ehkäpä Klarissan tarina saa vielä jatkoa, joka selittäisi umpeen suuria aukkoja, jotka tämä kirja lukijalle jätti. Silloin outo ja hajanainen loppu olisi ihan ymmärrettävä, koukku, joka saa lukijan tarttumaan seuraavaan osaan uteliasuudesta.

Miljöökuvaus oli onnistunutta, helteinen Saimaa heräsi henkiin ja sai melkein minutkin haluamaan pulahtamaan vilvoittavalle uinille. Kesän kaipuu kyllä koveni tätä helteisen paahteista kirjaa lukiessa, voisinpa tuntea pian auringon lämmittävät säteet paljailla käsivarsilla. Kesäinen illuusioni tiivis paketti, jonka ahmaisee melkein yhdeltä istumalta. Kirja ei paljon turhia selittele, mutta kyllä se on silti lukemisen arvoinen teos. Pidin silti enemmän Timosen esikoisteoksesta Aika mennyt ei palaa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 165

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Stephen King: Kalpea aavistus

"Vaimonsa Jon yllättävän kuoleman murtama menestyskirjailija Mike Noonan joutuu surun syövereihin. Hän ei voi enää kirjoittaa. Pelottavat unet valtaavat hänen mielensä ja hänen on lähdettävä kesämökilleen tutkimaan, mitä unien takana piilee.
 
Kylässä, jossa mökki sijaitsee, tuntuu vallitsevan sotatila. Mahtava miljonääri Max Devore on saapunut kylään vaatimaan pojantytärtään Kyraa tämän nuorelta leskiäidiltä Mattielta.
 
Kohta Mike, jonka sydän sykkii Kyralle ja Mattielle, on täysillä sodassa mukana. Sotaa eivät kuitenkaan käy pelkästään maanpäälliset voimat. Tapahtuu outoja asioita. Näyttää aivan siltä kuin vaimovainaja Jo yrittäisi auttaa Mikea taistelussa. Mutta keitä ovat Miken vastavoimat ja mitä ne hänestä haluavat? Saadakseen sen selville hänen on sukellettava syvemmälle, syvemmälle..."

Kalpeassa aavistuksessa on tuttu kingimäinen tempo, jossa tunnelma hiipii saaden pikku hiljaa enemmän ja enemmän kauhun väreitä kulkemaan lukijan ihoa pitkin. Lopussa taas rytisee hengästyttävällä tahdilla, mutta silti tämä ei ollut minusta Kingin parhaimistoa. Alku oli kangerteleva ja tarina ei meinannut millään lähteä käyntiin. Alkoi jo puuduttaa, varsinkin kun alun kangertelun olisi voinut helposti typistää pois, sillä se ei ollut oleellista kokonaisuuden kannalta. Kun vihdoin päästään Noonanin mökille Sara Laughsiin, alkaa tapahtua ja pääsin vihdoin tarinan imuun kiinni. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia, pidin valtavasti hurmaavasta pikku Kyrasta ja hänen nuoresta äidistään. 

Loppu oli jännittävä, mutta minun makuuni hieman liian sekava. Kirjassa on yli 500 sivua, joten typistämistä olisi voinut harrastaa jonkin verran myös siellä päässä. Silti kirja onnistui viihdyttämään ja yllättämään, ei se huono lukukokemus ollut alun pitkästymistä lukuunottamatta ja ahmaisin tämän lopulta melko nopeaa. Yksi asia minua kuitenkin jäi häiritsemään - kirja nimen suomennos. Kalpea aavistus vilahtaa kirjan sivuilla kerran jos toisenkin, muttei mitenkään merkittävällä tavalla eikä nimi oikeastaan kuvaa kirjaa kovin hyvin. Alkuperäinen nimi  Bag of Bones on paljon osuvampi nimi kirjalle.

 Taas on yksi teos herran tuotannosta luettuna ja seuraavaksi aion lukea Sen, se onkin minulla #hyllynlämmitäjä haasteessa yhtenä kirjana. Siinä vasta kunnon järkäle selätettäväksi. Omalla King kokemuksellani sijottaisin Kalpean aavistuksen keskitasolle herran tuotannossa. Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 1998
Alkuteos: Bag of Bones (1998)
Sivuja: 569
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Winston Graham: Poldark - Kapinallinen

"Cornwall, 1783–87. Ross Poldark palaa haavoittuneena Yhdysvaltain vapaussodasta kotiinsa pieneen englantilaiseen kaivos- ja kalastajakylään. Perillä Ross saa kuulla isänsä kuolleen, kotitilansa ränsistyneen ja rakastamansa naisen kihlautuneen hänen serkkunsa kanssa.

Vaikka Ross tajuaa olevansa ulkopuolinen kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa, hän ei anna periksi. Hänen epätoivoisia kaivosmiehiä ja talonpoikia kohtaan tuntemansa sympatia kantaa yli luokkarajojen ja vaikeiden aikojen. Suurin käännekohta miehen elämässä on kuitenkin se, kun hän pelastaa katukahakan keskeltä nuoren nälkiintyneen tytön ja ottaa hänet kotiinsa palkolliseksi.
"

Odotin valtavasti tämän Poldark-sarjan ensimmäisen osan lukemista, jo siittä hetkestä lähtien, kun näin tämän ilmestyvän kustantamon kirjakatalogissa. Historialliset romaanit ovat minun juttuni, enkä osaa vastustaa niitä. Äitini myös on hypettänyt sarjan pohjalta tehtyä BBC:n uudelleen filmatisoitua tv-sarjaa siihen malliin, että odotukset kirjan suhteen olivat korkealla. Sarjan ensimmäinen osa tutustuttaa hyvin Ross Poldarkiin, joka erottuu muista kirjan henkilöistä edukseen. Suvun musta lammas rauhoittuu ja löytää oman tapansa elää, mutta ennen kaikkea oppii pärjäämään. Ylväistä sukujuuristaan ja nimestään huolimatta Ross ei ole pöyhkeä ja ylpistynyt, vaan hyvä sydäminen, oikeamielinen ja rohkea oman tiensä kulkija. Henkilönä Ross onkin mielenkiintoinen tuttavuus, jonka elämästä ensimmäisen osan sivuille on tallennettu neljä vuotta. Kuitenkin minun huomiotani varasti suurelta osin isänsä pahoinpitelemä Demelza, jonka Ross pelastaa ja palkkaa avukseen tilalle. Demelza aikuistuu ja naisellistuu valtavasti tuon neljän vuoden aikana ja hänen kasvuaan oli mielenkiintoista seurata sekä aseman vahvistumista Rossin elämässä. Seuraava osa Demelzan laulu on minulla jo varattuna kirjastosta, niin jäin kaipaamaan näiden henkilöiden seuraa, vaikka rehellisesti sanottuna odotin kirjalta hieman enemmän mitä se tarjosi. 

Poldark - Kapinallinen on kevyttä luettavaa, lukuromaani, joka onnistui viihdyttämään hyvällä menestyksellä. Se ei noussut suosikiksi, ehkä keskivaiheille genressään. Pidin siittä, että kirjassa kuvataan myös muidenkin kuin Poldarkin suvun elämää, myös talonpojat ja kaivostyöläiset saavat oman osansa kirjassa. Tunnelma kirjassa on realistinen, ainutlaatuinen ja mielestäni onnistunut. Kirja ei tarjonnut mitään suuria seikkailuita tai huikeita juonenkäänteitä, pikkuisen draamaa, juonittelua ja rakkautta. Mutta siinä suhteessa kaikkea kuitenkin, että kirjan lukea huitaisi ihan huomaamatta. Graham on kirjoittanut yhteensä 12 osaa Poldark-sarjaan, luvassa on siis monta hetkeä sarjan parissa. Lähinnä minua huolettaa, voiko idea kantaa niin pitkälle muuttumatta puuduttavaksi? Jään odottamaan mielenkiinnolla kuinka minulle käy sarjan parissa. Ensimmäisen kerran kirja on suomennettu jo 1977 nimellä Ross Poldark - Namparan herra.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Ross Poldark (1945)
Sivuja: 555
Suomentanut: Irmeli Sallamo & Anuirmeli Sallamo-Lavi

Mistä minulle: Kirjastosta


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tradegia

"Esikoisromaanillaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta maailmanmenestykseen noussut Joël Dicker palaa uudessa kirjassaan kirjailija Marcus Goldmanin nuoruuteen. Poikaiässä Marcus ihailee suuresti rikkaita serkkujaan, Baltimoren sukuhaaran Goldmaneja. Baltimoressa ja perheen kesäasunnolla vietetyt ajat kangastelevat kultaisina hänen mielessään. Mutta kaikki ei ollut kultaa mikä kiiltää, ja nyt Marcus palaa nuoruuteensa ja kysyy: mitä todella tapahtui? Mikä johti Draamaan, joka tuhosi kaiken? "

Avauduin edellisessä postauksessa siittä kuinka jouduin palauttamaan tämän kirjan keskeneräisenä kirjastoon, sillä se oli varattu. Kirja jäi kaihertamaan mieltäni, sillä pidin sen lukemisesta aivan valtavasti. Janosin tietää, mikä kaiken luhistanut Tradegia oli ja ennenkaikkea, mitkä olivat siihen johtaneet syyt. Alusta asti tradegiaa heilutellaan lukijan naaman edessä kutkuttavana koukkuna, mutta totuus kaikesta aukaistaan lukijalle vasta lopussa. Olin aivan riemuissani, kun latasin Bookbeatin kokeilujakson ja tämä kirja oli siellä. Luin sen välittömästi loppuun.

Pidin valtavasti Dickerin esikoisteoksesta, mutta ei tämäkään minua kylmäksi jättänyt. Baltimoren sukuhaaran tradegiassa päähenkilönä on ensimäisestä osasta tuttu kirjailija Marcus Goldman. Kirjassa palataan hänen nuoruuteensa ja sen tradegioihin, joista hän työstää kirjaa. Vaikka päähenkilö on sama kummassakin Dickerin teoksessa, voi nämä kirjat lukea täysin itsenäisinä kirjoina. Juoni oli hyvä, se oli koukuttava, yllättävä ja vetävä. Sukutradegia onnistui pitämään mielenkiinnon yllä kirjan ensimmäisestä sivusta lähtien ja kirja ososttautuikin todelliseksi page turneriksi. Eihän sitä malttanut käsistään laskea. Vaikka aihe on loppuviimein vakava, kirja käsittelee ystävyyttä, ihmissuhteita sekä niiden kestävyyttä, oli se nopea ja helppolukuinen. Dickerille on ominaista paksut kirjat koukuttavalla juonella, jotka yllättävät helppolukuisuudellaan. Sivut hupenevat silmissä, vaikka toivoisi että viimeinen sivu ei tulisi niin nopeasti vastaan. Missään nimessä kirja ei kuitenkaan sorru olemaan kevyttä viihdekirjallisuutta, vaikka äärimmäisen viihdyttävä se ehdottomasti onkin. 

En minä osaa muuta kuin kehua kirjaa, en löydä siittä moitittavaa. Pidän valtavasti Dickerin romaaneista ja toivon lisää. Mies osaa kyllä kirjoittaa!

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Le Livre Des Baltimore (2015)
Sivuja: 554
Suomentanut: Kira Poutanen 

Mistä minulle: Kirjasto ja Bookbeat

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Ruudun takaa

Kirjastosta saa nykyään varata ilmaiseksi kirjoja, mikä on hienoa. Varaan itsekkin entistä enemmän kirjoja, nyt kun siittä ei tarvitse maksaa. Tällä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Pitäisi olla valoakin nopeampi lukija, jos satut löytämään kirjastosta uutuus tai edes uudehkon kirjan, puhumattakaan jos löytyy useampi kuin yksi tai kaksi. Ne nimittäin varataan sen sileän tien. Ja sitten ottaa aivoon. Olin lukemassa onnellisesti Baltimoren sukuhaaran tradegiaa, voi miten nautin lukemisesta, se oli hyvä. Kalenteri muistutti uusimaan kirjaston lainat ja kappas, se oli varattu. Vielä oli kirjaa jäljellä ja sakkoa olisi tullut ellen olisi palauttanut lukemaani ja kuutta muuta varattua kirjaa. Ei auttanut kuin viedä kirja kirjastoon ja VARATA se, että saan lukea sen loppuun. Ärsyttää niin paljon, kuin myös ne kirjat joita en ehtinyt edes aloittaa. Noista seitsemästä varatusta olin ehtinyt lukea kolme, yksi oli kesken ja kaksi piti laittaa VARAUKSEEN. Aloitin sitten odotellessani lukemaan Poldarkin ensimmäistä osaa, jonka olin varannut ja noutanut kirjastosta, kun edellisellä kerralla se varattiin enkä ehtinyt kunnolla edes aloittaa kirjaa. No, siis itse asiahan oli se, että tästä johtuen minulla ei ole kirja-arvioita kirjoitettavana. Ajattelin sitten ottaa katsauksen sarjoihin, joita olen tuijotellut netflixistä ja HBO:lta viime aikoina. Edellisestä katsannosta on jo aikaa.

Taboo

"Vuonna 1814 James Keziah Delaney palaa Afrikasta kotiin Lontooseen muuttuneena miehenä. Hän on ollut poissa niin kauan, että hänen luullaan kuolleen. Nyt hän ottaa isältään jääneen laivayhtiön haltuunsa ja alkaa rakentaa elämäänsä uudelleen. Isän perintö on kuitenkin myrkkymalja. Viholliset ympäröivät Jamesia, ja hänen on oltava varuillaan selvitäkseen hengissä juonien verkossa. Suvun synkät salaisuudet avautuvat tässä kiihkeätempoisessa tarinassa rakkaudesta ja petoksesta."

Sen lisäksi, että sarjaa tähdittää Tom Hardy, minkä johdosta katsoin ensimmäisen jakson, tämä on oikeasti mielenkiintoinen sarja. Olen koukussa, samoin mieheni. Sarja on tunnelmaltaa tumma ja melankolinen, hyppysellisellä magiaa sekä mysteereitä, unohtamatta valtataisteluita, juonittelua sekä vaarallisia tilanteita. Hardy on onnistunut James Delayneyn roolissa, hänestä ei ota selvää onko hän sekaisin vai nero.

Suosittelen katsomaan, ellei ole vielä katsonut. Sarja löytyy HBO Nordicilta.

The Big Little Lies

"Reese Witherspoon, Nicole Kidman ja Shailene Woodley tumman huumorin sävyttämässä tarinassa kolmesta kalifornialaisesta perheenäidistä, joiden näennäisen täydelliset elämät luhistuvat."

HBO Nordicilla esitettävä seitsenosainen minisarja pienen kaupungin idyllien murtumisesta. Sarja vilisee tunnettuja tähtiä, jotka alkavat jakso toisensa perään vaikuttamaan vähemmän täydellisiltä, mitä alussa annettiin ymmärtää. Perheiden riitojen ja ihmissuhdekiemuroiden sekä vanhemmuuden haasteiden lomassa näytetään pätkiä poliisikuulusteluista ja lehdistötilaisuudesta, joissa on vahvoja viitteitä väkivaltaan, yhteisössä on tapahtunut rikos. Sarjan sivuhenkilöt antavat lausuntoja päähenkilöistä ja kertovat, kuinka toisen avio-onni on vain kulissia, kuinka yksi on liiankin päällekäyvä ja kontroilloiva ja kuinka kolmas on salaperäinen nainen, josta oikein kukaan ei tiedä mitään.

Sarja on käsikirjoitettu Liane Moriartyn romaanin pohjalta.

American Horror Story

American Horror Story on ns. antologiasarja, jossa jokaisella tuotantokaudella on eri henkilöt ja tarina. Tuottaja on kuitenkin paljastanut, että viidennessä kaudessa aletaan pikku hiljaa paljastamaan, miten kaudet liittyvät toisiinsa. 

Ensimmäisessä kaudessa perhe muuttaa Murder Houseksi kutsuttuun taloon, jossa verisen historian aikana on tapahtunut monta murhaa ja kuoleiden henget ovat jääneet jumiin taloon. Toisella kaudella siirrytään mielisairaalan toimineeseen Briarcliffiin, jolla on myös kyseenalainen menneisyys. Olemme itse nyt toisen kauden puoli välissä menossa ja koukussa ollaan. Joka ilta ennen nukkumaan menoa on pakko katsoa yksi tai kaksi jaksoa.

Ajattelin ensin sarjan olevan liian pelottava, varsinkin häiriintyneen oloiset alkutunnarit saavat niskakarvat nousemaan pystyyn. Onneksi ne voi kelata ja loppujen lopuksi sarja ei ole niin pelottava, että sitä tarvisin tyynyn takaa tiirailla. 

Sarja löytyy Netflixistä.

The Macigians

"Lev Grossmanin suosittuihin kirjoihin perustuva sarja seuraa älykkään mutta introvertin parikymppisen Quentin Coldwaterin vaiheita. Quentin on lapsesta asti rakastanut fantasiakirjoja, jotka kertovat taikamaasta nimeltä Fillory, ja kirjojen maailmasta on tullut hänelle lähes pakkomielle. Nuorukaisen elämä muuttuu, kun hän pääsee opiskelemaan hyvin salaiseen eliittikouluun, jossa opetetaan nykyaikaista noituutta tehokkain ja ankarin menetelmin. Magia ei kuitenkaan tunnu tuovan elämään sitä, mitä Quentin oli kuvitellut: onnea, jännitystä ja merkityksen tuntua… kunnes hän ystävineen saa selville, että Fillory on oikeasti olemassa."

Tummasävyinen fantasiasarja noitakoulusta, Filloryn taikamaailmasta, joka ei olekkaan niin kaunis ja puhtoinen, mitä kirjat antavat ymmärtää sekä ystävyydestä. Pidin valtavasti ensimmäisestä kaudesta, jonka katsoin melkein yhteen putkeen. Toinen kausi vaikuttaa yhtä lupaavalta.

Sarja löytyy HBO Nordicilta.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

"Asianajajaperheen ylelliseen huvilaan tehdään väkivaltainen ryöstöyritys. Katia Levrini on saanut myös uhkauskirjeitä ja pelkää rakkaidensa puolesta. Hänen pieni poikansa ja miehensä Lorenzo ovat hänelle koko elämä. Katia pyytää apua Arianna de Bellisiltä. Kun Arianna saapuu Villa Sibyllaan, hän huomaa pian, että huvilan yllä leijuu outo, sulkeutunut ilmapiiri.
 
Ryhtyessään jäljittämään uhkailijaa Arianna törmää auringonkehrän muotoiseen symboliin, joka viittaa antiikin mithra-kulttiin. Miten Villa Sibyllan asukkaat liittyvät siihen tai Pyhäksi Legioonaksi kutsuttuun järjestöön, joka varjelee tarkasti salaisuuksiaan?
 
Samaan aikaan Arianna saa luotettavasta lähteestä tietää, että Roomaan olisi syntynyt oma mafia, banda della Magliana, jota johtaa kuolleen rikollispomon avioton poika. Arianna joutuu keskelle väkivaltaisia tapahtumia ja hänen on selvitettävä, onko vaarallinen rikollisliiga sekaantunut myös huvilan salamyhkäisiin tapahtumiin."

Valan romaanit ovat taattua dekkariviihdettä ja niiden pariin palaa aina mielellään. Minun suosikkejani! Pidän suunnattomasti Ariannasta sankarittarena. Hänellä on mystinen menneisyys rikollisen El Lobon kanssa, mutta ihmisenä Arianna kuitenkin vaikuttaa ystävälliseltä ja sydämelliseltä ihmiseltä, jota elämä on runnellut. Ei yhtään naiselta, joka olisi sekaantunut rikolliseen toimintaan. Ariannalla on monmutkainen suhde perheeseensä, johon päästää tutustumaan tässä kirjassa ensimmäistä kertaa. Nuori nainen on jäänyt jo leskeksi ja menettänyt syntymättömän lapsensa. Uuden rakkauden hän on löytänyt maan ulkoministeristä, komeasta ja karismaattisesta Bartolomeosta, mutta kaikesta huolimatta Arianna ei uskalla olla miehelleen täysin rehellinen menneisyydestään, varsinkaan nyt, kun kuolleeksi luultu El Lobo on palannut takaisin kuvioihin. Sukunsa puolesta Arianna kuuluu Italian aatelissukuihin ja kermaan, mutta luonteensa puolesta hän ei sovi ollenkaan eliittien koppavaan joukkoon. 

Vaikka Arianna selvittää Villa Sibyllan sotkuista tapausta, tulee hänen menneisyytensä lähemmäksi kuin koskaan aikaisemmin. Salaisuuden verhoa raotetaan reippaalla kädellä ja Arianna sekä lukija saa vastauksen mieltä askarruttaneinsiin kysymyksiin. Juonilinjoista juuri Arianna ja hänen menneisyytensä vei huomioni suurimmaksi osaksi, vaikka Villa Sibyllan tapahtumat olivat varsin mielenkiintoisia nekin. Ehkä pikkuisen liikaa oli teemoja yhteen kirjaan ahdettuna, jos jotain pitää moittia. Olisi ollut aineksia kahteenkin kirjaan. Samalla kirjan sävy oli tummempi ja melankolisempi kuin aikaisemmat kaksi osaa. Juonenkäänteet tuovat vakavoitumisen paikan, toivon että seuraavissa osissa elämä ei kohtele kovia kokenutta Ariannaa liian kovalla kädellä. Loppuun oli heitetty sellainen juonikuokku, että olin aivan yllättynyt suunnasta, johon suunta Ariannan elämässä on kääntymässä. E

Mukana oli jälleen vahvasti lämmin Italia ruuan tuoksuineen. Tämä kirja ei olisi sarjaan kuuluva, jos siinä ei kokattaisia herkullisia Italialaisia herkkuja, jotka saavat veden herahtamaan lukijan kielelle. Saatoin haistaa hurmaavat Italian tuoksut!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä! Jään innolla odottamaan, mitä Tuomitut (#4) ja Milanon nukkemestari (#5) tuovat tullessaan. Laitankin heti seuraavan osan varaukseen kirjastoon!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 423

Mistä minulle: Kirjastosta

maanantai 27. helmikuuta 2017

Lasse Nousiainen: Konttaava koomikko

Kolmekymppinen koomikko on kuolemansa jälkeen syntynyt uudelleen vauvan kehoon, mutta aikuisen miehen tietoisuudella. Ennen tuli kontauttua kostean baari-illan jälkeen kotiin, mutta nyt tuo taito täytyy opetella uudestaan aivan alusta, ollen näin ainoa keino liikkua eteenpäin. Tekisi mieli kaljaa, mutta ainoa mitä saa juodakseen on maitoa tai vettä. Kiroillakin tekisi mieli, mutta ainoa mitä kömpelöstä taaperon suusta saa ulos on takelteleva "pelkele". Lapsenmieli ottaa välillä vallan ja muumit tuntuvat hämillisen kiinnostavilta, mutta samalla aikuisen miehen tietoisuus taka-alalla analysoi tilanteita ja toivoo paluuta vanhaan elämäänsä.

Konttaava koomikko on Lasse Nousiaisen esikoisteos, joka on saanut inspiraatiota miehen ajoista koti-isänä. Nousiainen on komediantekijä ja käsikirjoittaja, joten huumori häneltä luonnistuu. Kirjasi sisälsikin muutamia hauskoja ja hyvin osuvia letkautuksia liittyen synnytykseen, vauva-arkeen ja lapsen tuomiin haasteisiin. Ja lapsiperheen arki onkin sellaista, että siittä saa aineksia paljon hyvään huumoriin, kunhan se pysyy hyvän maun rajoissa. Siksi kirjan idea vaikuttikin aluksi kutkuttavan hauskalta. Minusta kuitenkin aikuisen miehen irstaat sekstistiset ajatukset, ryyppäys jutut ja muut eivät istu viattomaan vauvaan. Lähinnä ajatus pienestä viattomasta vauvasta, jonka sisällä aikuinen mies ajattelee rintojen imemistä aivan muussa mielessä, kuin ravinnon saamisessa oli minusta iljettävää ja oksettavaa. Puhumattakaan hameiden alle vilkuilusta ja päälle kömpimisestä. Kirja olisi voinut olla oikeasti hauska ja hyvä, jos se olisi pysynyt hyvän maun rajoissa. Minulle tämän kaltainen huumori ei uponnut yhtään, eikä paljon naurattanut. Lähinnä tulin vihaiseksi. 

Kaksi tarinaa tuntui olevan liian irrallaan toisistaan. Vaikka lopulta selviää miten koomikko kuoli, ei koskaan selitetä edes lukijalle miksi hän on vauvan kehossa ajattelemassa irstaita. Miksi hän syntyi uudestaan - menikö joku vikaan, onko se uusi mahdollisuus vai kenties rangaistus? Vai kenties kaikkien vauvojen sisällä asuu aikuisen tietoisuus tiettyyn ikään asti, kunnes lapsenmieli ottaa vallan ja tietoisuus sulaa uudeksi minuudeksi? Olisin kaivannut enemmän juonenaukkojen täyttöjä,vaikka välillä on hyvä jättää asioita lukijoiden itsensä pääteltäväksi liikojen aukkojen jättäminen on lähinnä tympeää. Eihän liian reikäiset sukatkaan lämmitä...

Pidin kuitenkin Nousiaisen sujuvasta ja toimivasta kirjoitustyylistä, joka toimi tässä romaanissa. Kirja on kevyttä viihdekirjallisuutta ja kielikin on kevyttä luettavaa henkeen sopivasti.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 253

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 24. helmikuuta 2017

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa

"Murakami punoo tarinaansa kahdella tasolla: Ihmemaa-jaksoissa kuljetaan salaperäisen mielenhallinnan ekspertin kannoilla Tokiossa. Meno on vauhdikasta ja humoristista, kun roistot jahtaavat liikaa tietävää päähenkilöä. Toisaalla liikutaan Maailmanlopussa, muurien ympäröimässä surumielisessä kaupungissa, jossa yksisarviset kopsuttelevat tyhjillä kaduilla eikä kenelläkään ole varjoa."

En tiedä mistä alottaisin kuvaamaan kirjaa. Tämä oli huikea lukukokemus ja mielestäni Murakamin parhaimistoa. Maailmanloppu ja Ihmemaa ovat kumpikin kiehtovia maailmoja, jotka lopussa nivoutuvat taidokkaasti ja saumattomasti yhteen ehyeksi kokonaisuudeksi. Murakami on maagisen realisimin nero ja nerokkuutta ilmentää tämäkin romaani mielikuvituksellisella juonellaan. En osaa sanoa edes kumpi kerronnan tasoista oli suosikkini. Aluksi ehkä Ihmemaa, joka oli varsin kiehtova. Untenlukija saapuu kaupunkiin ja joutuu luopumaan varjostaan, ymmärtämättä itsekkään miksi. Hän löytää tiensä kaupungin kirjastoon, jossa hän lukee vanhoja unia kalloista, jälleen tietämättä syytä miksi. Olin uteliasuudesta halkeamaisillani, niin miksi? Ja miten yksisarviset liittyivät kaikkeen tuohon? Miksi kaupungin nimi oli Maailmanloppu ja miksi sitä ympäröivät niin korkeat muurit, että vain linnut pystyivät ylittämään sen. Koko kaupunkia verhosi tyytyväisen melankolinen tunnelma ja janosin tietää enemmän. Kuitenkin toisaalla Ihmemaassa juoni saa melkoisesti tuulta purjeisiin, kun yhtäkkiä laskijana toimivan päähenkilömme kotiin tunkeudutaan väkivaltaisesti. Alkaa jännittävä seikkailu yhdessä vaaleanpunaisiin pukeutuneen pullukan tytön kanssa maan alla, jossa Sysiäiset vaanivat varomatonta kulkijaa. Vaaroja uhmaten kaksikkomme lähtee etsimään tytön isoisää, jolla on vastauksia kysymyksiin, jotka kutkuttavat jo lukijankin mielessä. Mutta selvityykö kaksikko ehjinä perille ja löytävätkö he isoisää? Ja mikä tärkeintä, saavatako he vastauksia ajoissa?

En edes tajunnut kuin vasta loppuakohden, että tarinasta on jätetty kokonaan erisnimet pois. Kaikkia henkilöitä kutsutaan ominaisuudella tai ammatilla tai vastaavalla; isoisä, laskija, merkitsijä, untenlukija, kirjastonhoitaja, professori jne. Uskon tämän liittyvän kirjan kantavaan teemaan, joka käsittelee identiteettiä, minuutta sekä sielua. Kantava idea on filosofinen, mikä ei ole minun makuun, mutta Murakami on osannut käsitellä taidolla näitä ikiaikaisia kysymyksiä omalla uniikilla tavallaan. Välillä "tieteelliset" selitykset syistä ja seurauksista olivat sen verran korkealiitoisia, että meinasin pudota kärryiltä, mutta onneksi niihin ei jääty vellomaan ja pyörimään. Muuten olisin voinut pitkästyä liiaksi. Sinänsä kirja ei kuitenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä lukijalle, eikä ehkä se paras vaihtoehto ensimmäiseksi Murakamiksi.

Maailmanloppu ja Ihmemaa on toinen Murakamilta suomenettu teos, jota ei ole suomennettu välikielen kautta, vaan suoraan alkuperäisestä kielestä. Aikaisemmin suoraan alkuperäisestä kielestä suomennettu on vain Värittömän miehen vaellusvuodet. Murakami on kirjailijoiden parhaimistoa, olen niin onnellinen, että aikoinani tartuin Kafkaan rannalla. Toivottavsti pian suomennetaan lisää!

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Sekai no owari to hādoboirudo Wandārando (1985)
Sivuja: 546
Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Mistä minulle: Kirjastosta

 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kiera Cass: Valinta

The Selection eli Valinta-sarjan ensimmäinen osa kiinnitti huomioni kansikuvan perusteella, kun se pyöri ympäri somea ja kirjamaailmaa, silmiini vähän väliä hyppien. Ajattelin, että tuohan olisi kiinnostavaa lukea. Lopulta siskoni suositteli tätä minulle ja luovutti minulle ensimmäisen osan. Aikansa kirja hyllyäni lämmitti, mutta #hyllynlämmittäjät haasteen myötä innostuin tarttumaan kirjaan ja voin sanoa, että kyllä kannatti.

Valinta sijoittuu kolmannen maailmansodan jälkeiseen maailmaan, jossa hajonneiden Yhdysvaltojen tilalle on noussut Illéaksi kutsuttu kuningaskunta. Illéassa on tiukkoja sääntöjä ja kastijärjestelmä - se mihin kastiin kuulut määräytyy jo syntymässä. Ykkösiä ovat kuninkaalisen perheen jäsenet, kakkosia rikkaat ja etuoikeutetut heti kuninkaallisten alapuolella. Alhaisimpia ovat kasit, jotka ovat huonompia kuin palvelijat, yhteiskunnan hylkiöitä.

Illéassa asuu America Singer, 17-vuotias taitelijaperheen lapsi. Singerin perhe on kastiltaan viitosia ja tottuneet elämään niukkuudessa. Kun käynnistyy Valinta, jossa etsitään puolisoa nuorelle kruunuprinssille, toivoo American perhe hartaasti tyttärensä osallistuvan. Valinnassa jokaisesta kastista oleva tyttö voi lähettää hakemuksensa, kunhan vain täyttää hakukriteerit. Jokaisesta tuhansista hakemuksista ympäri maan prinssi valitsee 35 kilpailijaa, jotka asuvat linnassa ja kilpailevat prinssin sydämestä. Epäuskokseen America tulee valituksi näiden 35 viiden joukkoon ja hän joutuu matkustamaan palatsiin, vaikkei edes halua sitä. America joutuu jättämään perheensä, mutta myös hylkäämään salaisen rakkautensa alempisäätyiseen Aspeniin. 

Vastentahtoinen America uskoo lentävänsä ulos ensimmäisten joukossa, mutta tutustuttuaan prinssiin paremmin hän huomaa pian käsityksensä kruununperijästä muuttuneen. Pian hän toivoo, että saa mahdollisuuden olla kilpailussa mukana mahdollisimman pitkään, vaikka palatsia uhkaa jatkuvasti vaaralliset kapinnallisten hyökkäkset, jotka voivat olla kilpailijoille jopa hengenvaarallisia.

Maittavaa viihdekirjallisuutta. En muista milloin viimeksi olen ahminut näin vauhdilla mitään kirjaa, olin täysin koukussa ennakkoluuloistani huolimatta. Ajattelin tämän olevan rasittava nuorten kirja, joka ei lopulta ole varmaan yhtään minun makuuni, mutta toisin kävi. Olen innoissani, että sarjan toinen osa Eliitti on jo ilmestynyt. Toivon saavani sen käsiini mahdollisimman pian. Kirjaa oli miellyttävän helppo lukea, juoni eteni sopivalla tahdilla jäämättä paikoilleen junnaamaan. Sankaritar on hyväsydäminen, mutta kipakka naisen alku, joka kamppailee omien tunteidensa kanssa. Idea kuninkaalisesta unelmien poikamies kisasta dystopisella vivahteella oli jo niin erikoinen, että se kaikessa kummallisuudessaan oli kiehtova ja hauska. 

Olihan tämä sellaista pintaliitoista höpöhöpö kirjallisuutta, mutta oikeassa kevyessä mielialassa se onnistui tekemään sen mihin oli tarkoitettu, viihdyttämään. Mikään vakavasti otettava sarja tämä ei toki ole, mutta draamailua ja kissatappeluita riittää senkin edestä. Nuorten hömppäkirjallisuutta, joka iskee vielä vähän vanhempaankin lukijakuntaan. 

Annan kirjalle 4 /5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Pen & Paper
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Selection (2012)
Suomentanut: Laura Haavisto
Sivuja: 334

Mistä minulle: Siskolta


torstai 9. helmikuuta 2017

#hyllynlämmittäjät

Huomasin tämmöisen haasteen pyörivän blogeissa sejä somessa ja päätin tarttua syöttiin. Tarkoituksena on lukea tämän vuoden aikana 12 kirjaa omasta hyllystä. Minulla on paha tapa haalia kirjoja hyllyyn, mutta ne pölyttyvät siellä määrittelemättömiä aikoja, sillä kirjastolainat tahtovat kiilata edelle. Aika ajoin saatan lukea jotain omasta hyllystä, mutta hyvin harvoin. Tämä haaste on siis hyvä tapa lähteä purkamaan oman hyllyn lukemattomien teoksien vyyhtiä. Toki aikaisemmat haasteeni tähän liittyen ovat menneet enemmän ja vähemmän mönkään. Nyt kuitenkin yritän tsempata!

Valikoin haasteeseen seuraavat 12 kirjaa, joista olen aloittanut lukemaan jos ensimmäistä.
  • Kiera Cass: Valinta
  • Stephen King: Se
  • Rosamund Lupton: Sisar
  • J.K. Rowling: Paikka vapaana
  • Suzanne Colins: Nälkäpeli
  • Khaled Hossein: Tuhat loistavaa aurinkoa
  • Paula Hawkins: Nainen junassa
  • Yann Martel: Piin elämä
  • Michael Cunningham: Tunnit
  • Juuli Niemi: Et kävele yksin
  • Emma Donoghue: Huone
Katsotaan vuoden päästä olenko saanut kirjat luettua vai olenko taas lukenut vain kirjaston kirjoja. Toivon ainakin, että onnistun, sillä löytyyhän hyllyistäni melko huikean oloisia teoksia.


maanantai 6. helmikuuta 2017

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

"Alaskan talvessa päivät eivät erotu öistä, ja kylmyys tunkeutuu kaiken läpi. Kymmenvuotias kuuro Ruby matkustaa äitinsä Yasminin kanssa rekan kyydissä Alaskan halki. He etsivät Rubyn isää, luontokuvaajaa, joka on nähty viimeksi pienessä inuiittikylässä. Kylän uskotaan tuhoutuneen tulipalossa, mutta toivo isän löytymisestä ei ole vielä sammunut. Yasminin ja Rubyn matka etenee hitaasti jäisillä teillä lumimyrskyn yltyessä ja muuttuu yhä vaarallisemmaksi, kun rekan taustapeiliin ilmestyvät yhtäkkiä tuntemattoman auton etuvalot. Joku seuraa heitä pimeydessä."

Ensi kosketukseni Luptonin kanssa, vaikka hyllystäni löytyy kaksi aikaisempaa teosta. Ensi vaikutelmana voin sanoa, että kirjailijatar osaa taitavasti sekoittaa trilleriä ja lukuromaani. Tempauduin tarinan imuun kohtuudella heti alusta asti. Kirja on helppolukuinen ja sivut kääntyvät vinhaa vauhtia, kun rekka kiitää kohti Anaktuen kylää pitkin vaarallista tietä, takanaan uhkaavat siniset ajovalot. Syvä rakkaus ja varmuus siittä, että hänen miehensä on elossa, saa Yasminin ajamaan hyytävässä kylmyydessä yhä eteenpäin vaaroja uhmaten. Rekan hytissä tarina saa kuitenkin kehykset äidin ja tyttären monimutkaisesta suhteesta. Yasmin oppii ymmärtämään kuuroa tytärtään aivan uudella tavalla ja avaamaan silmät tämän hiljaiselle maailmalle.

Osasin arvata osan loppuratkaisusta, kuitenkin tunnelma nousee huippuunsa loppua kohden. Mikään kovaksi keitetty ja piinaava trilleri tämä ei kuitenkaan ole. Odotin ehkä hieman enemmän kuin mitä sain ja siltä osalta kirja oli pettymys, ei tosiaankaan mikään hyytävä trilleri. Suuressa osassa on henkilöiden väliset suhteet, vaikka tunnelma tiiviistyykin, on kerronta enemmän pehmeää. Miljöö nousee näyttelemään omaa osaansa, Alaskan karu ja luonnonvoiminen hallitsema luonto luo seikkailulle aivan omanlaisensa puitteet, kuinka selvitä armottomassa kylmyydessä. Miljöökuvaus on mielestäni yksi kirjan vahvuuksista.

Kirjassa oli myös muutamia kohti, jotka jäivät vaivaamaan minua. Ensinäkin miten nainen, joka ei ole koskaan ennen ajanut rekkaa, ryhtyy ajamaan valtavaa rekkaa yhdellä maailman vaarallisimmista teistä, ensimmäistä kertaa ja lapsi kyydissä. Ei käy järkeen minun päässäni. Toinen oli kylmän ajottainen liioittelu. Lisäksi Yasmin on mielestäni varsin rasittava. Vaikka Hiljaisuuteen hävinneet ei ollut kohdallani mikään hitti, niin luottavaisin mielin tartun tulevaisuudessa Luptonin kahteen aikaisemmin ilmestyneeseen teokseen (Sisar ja Mitä jäljelle jää). Ehkä ne onnistuvat yllättämään.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Quality Of Silence (2015)
Sivuja: 321
Suomentanut: Outi Järvinen

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 28. tammikuuta 2017

Enni Mustonen: Emännöitsijä

"Vuonna 1900 Ida Eriksson aloittaa taloudenhoitajana Edelfeltien perheessä. Hän ihastuu isäntäänsä ja joutuu katsomaan sivusta tämän onnetonta avioelämää ja vaihtuvia rakastajattaria. Kunnes kokee oman into­himoisen romanssinsa."

Emännöitsijä on Syrjästäkatsojan tarinoiden kolmas osa. Nuoresta Idasta on kasvanut rehti, työteliäs, tunnollinen, ahkera, huomaavainen ja ihastuttava aikuinen nainen. Hän alottaa pestinsä jälleen historiallisesti tunnetussa kulttuuriperheessä taidemaalari Albert Edelfeltin ateljeerin emännöitsijänä.  Ida saa huomata Albertin olevan intohimoinen mies, jolta naisseuraa ei puutu ja rakastuu itsekkin mieheen lopulta. Heidän romanssilla on vain kauaskantoisemmat seuraukset kuin Ida olisi osannut kuvitellakkaan.

Kerta toisensa jälkeen ihastun tähän sarjaan entistä enemmän. Historiallisia romaaneja rakastavana, nämä kirjat ovat minulle kuin herkkupaloja. Ahmin ne, mutta samalla haluaisin nautiskella hieman pidempään. Onneksi sarja neljäs osa Ruokarouva on ilmestynyt juuri ja varasin sen kirjastosta. Pidän valtavasti siittä, kuinka fakta ja fiktio nivoutuvat kirjan sivuilla saumattomasti yhteen. Ajankuva on aidon tuntuista ja tunnen itsekkin olevani 1900-luvun Helsingissä Idan seurana. Idan varttumista naiseksi on ollut mukava seurata ja henkilönä Ida on sellainen, josta ei voi olla pitämättä. Hän vaikuttaa valtavasti ympärillä oleviin ihmisiin.. 

Suomen historiassa tunnettujen henkilöiden elämän seuraaminen Idan silmin on erittäin kiinnostavaa, nämä kirjat koukuttavat ihan tosissaan. Kaiken lisäksi Mustosen kirjoitustyyli on helppolukuista ja sujuvaa. Lukeminen on mukavaa ja mutkatonta, joka edesauttaa ahmimista. Vaikka koko kirja oli taas kaikinpuolin onnistunut, enkä löydä moitteen sanaa, nousi yksi kohta minulle ylitse muiden. Se kohta, kun Ida löytää kansankirjaston. Suositusten kanssa hän astelee kirjastoon, ja hänen mahdollisuudet lukemisten suhteen ovat laajemmat kuin ikinä ennen. 

Suosittelen lukemaan tämän sarjan ja aloittamaan ensimmäisestä osasta Paimentytöstä. Varsinkin jos pitää historiallisista romaaneista. Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2015
Sivuja:445

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 13. tammikuuta 2017

Sarah Winman: Merenneidon vuosi

"Marvellous Ways on asunut melkein koko pitkän ikänsä syrjäisessä joenpoukamassa Cornwallissa. Viime aikoina hänestä on tuntunut, että meri on jälleen kerran tuomassa hänelle jotakin. Ja niin tapahtuu: kuolevalle miehelle annettu lupaus kuljettaa Marvellousin poukamaan Draken, nuoren sotilaan, jonka on vaikea saada elämästään kiinni toisen maailmansodan kauheuksien jälkeen."

Olen lukenut Winmanin esikoisteoksen Kani nimeltä jumala, joka oli vaikuttava maagisen ja onnistuneen lapsinäkökulman kuvaksessa. Pidin tuolloin myös Winmanin kepeästä ja kevyestä tyylistä kirjoittaa, sekä monipuolisuudesta kirjan henkilöissä. Kevyt ja helppolukuinen oli myös Merenneidon vuosi, kirjan sivut vain vilahtivat silmissä ja silmät liisivät lauseesta toiseen. 

Maagistarealismia tähän tarinaan tuo omalaatuinen Marvellous Way, jonka äiti on merenneito, ainakin omien sanojensa mukaan. Henkilönä Marvellous oli huikean kiinnostava. Vanha nainen, jolla oli ollut mielenkiintoinen elämä, siitäkin huolimatta, että hän vietti suurimman osan siittä joenpoukamassa mustalaisvankkureissa. Olisin halunnut lukea Marvellouksen elämästä ja kokemuksista enemmänkin. Ihastuttava vanha nainen, ehkä hieman hullu tai ehkä vain merenneidon tytär. Nainen, jonka vankkureista löytyy totuuden kirja ja huhujen sieppaaja. 
Kirjan juoni on varsin polveileva, sitä on kuvattu aalloksi ja tämän väittämän voin allekirjoittaa täysin. Vaikka kirjoitustyyli on helppolukuista, niin juoni haastaa lukijaa. Joskus on palattava hieman taakse päin, jotta pääsee täysin juoneen kiinni. Merenneidon vuosi jatkaa aikuisten satukirjojen jalanjäljissä ja se ihastutti kovasti. Tunnelma kirjassa on taianomainen, melankolinen, mutta silti toiveikas. Merenneidon vuosi on tarina rakkaudesta ja sen voimasta, elämästä sekä merestä. Tarina, jossa kaikeilla on tarkoituksensa. Tarina, jonka loppusoinnut onnistuvat vielä nostamaan tunnelmaa ennen viimeistä säveltä.

Yksi asia minua kuitenkin jäi häiritsemään. Suomennos tuntui hieman hutaistulta. Olisin kaivannut pientä viilaamista suomennoksen suhteen, jotta se olisi tehnyt oikeutta kirjalle enemmän. Eniten silmiinpistävintä oli nimien suomennos ja suomentamatta jättämäminen. En ymmärrä miksi Rauha oli suomennettu, mutta Marvellous ei. Miksi Rauha ei voinut esiintyä kirjassa alkuperäisellä nimellä, jos kerran Marvellouskin oli Marvellous?

Pidin kirjasta ja voin suositella sitä lämpimästi muillekin, varsinkin niille, jotka haluavat leijua satujen vietävänä. Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Year of Marvellous Ways (2015)
Sivuja: 312
Suomentanut: Aleksi Milonoff

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 10. tammikuuta 2017

Eowyn Ivey: Lumilapsi

"1920-luvun Alaska on julma paikka asua ja elää. Sen tietävät Jack ja Mabel, lapsettomuuttaan sureva uudisasukaspariskunta. He ovat ajautumassa erilleen – Jack raataa maatilalla perheen elatuksen eteen ja Mabel taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Kun ensilumi pitkän ja kylmän syksyn jälkeen sataa, hetkellinen ilo ja toivo saa heidät rakentamaan lumesta lapsen. Mutta aamulla lumilapsi on poissa.

Pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, metsän lapsi. Hän kutsuu itseään Fainaksi. Tyttö elää yksin keskellä Alaskan villiä luontoa ja metsästää rinnallaan punainen kettu. Pikkuhiljaa Jack ja Mabel oppivat ymmärtämään Fainaa ja alkavat rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Mutta kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Totuus Fainasta muuttaa lopulta heidät kaikki."

Aikuisten satu, sellaiseksi Eowyn Iveyn Lumilasta voisi kuvaamimmin sanoa. Tarinassa on paljon maagisia elementtejä ja Faina on hyvin mystinen hahmo. Minulla tuli paljon mielenyhtymiä kuuluisaan Frozen sankarittareen Elsaan - vaaleansininen takki, jossa on kirjailtuja lumihiutaleita, vaaleat pitkät hiukset, tyttö, joka elää lumen keskellä ja kesän tultua vetäytyy vuorille, jossa on lunta, tyttö, joka saa aikaan lumimyrskyn. Toki Elsa ei nylje joutsenia tai kaneja paljain käsin. Välillä vaikuttaa, että Faina voisikin olla aivan tavallinen tyttö, mutta kun lukija tuudittautuu ajatukseen heitetään taas uusi tujaus mysteeriä kehiin. Mikä tyttö onkaan, se jää lukijan itsensä pääteltäväksi, rivien väliin upotetuksi, jopa ikuiseksi mysteeriksi. 

Salaperäisen Fainan lisäksi ihastuin kirjan miljööseen. Karu ja kaunis Alaska - paukkuvat pakkaset, villi luonto ja lyhyt kesä. Luonto tarjoaa elinkeinon uudisasukkaille, tuo lohtua yksinäisille sieluille, mutta voi olla varomattomille kulkijoille surmanloukko. Luonto ei anna mitään ilmaiseksi, mutta tarpeeksi niille, jotka tekevät uuraasti töitä selviytymisensä eteen. 

Esikoiskirjaksi tämä oli huikea lukukokemus ja vaikuttava teos. Siinä missä Faina on salaperäisyyteen kiedottu henkilöhahmo, Jack ja Mabel ystävineen ja ihmissuhteineen sekä ongelmineen ovat varsin realistisia. Heidän realistisuus luo sopivaa kontrastia Faina nimiselle mysteerille, joka on luotu pienillä yksityiskohdilla. Jack ja Mabel eivät ole kuitenkaan tylsiä henkilöitä, päinvastoin. Tunnelma kirjassa on ainutlaatuinen ja se on pystytty säilyttämään alusta aina viimeisille sivuille asti. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tunnelma on tiiveintä ensimmäisessä ja toisessa osassa, mutta en voisi loppua huonoksikaan sanoa. Loppu onnistui yllättämään minut, niinkuin koko kirjakin. Ihastuin kaikkiin tarinan henkilöihin, ja heitä on tullut jo pienoinen ikävä, varsinkin sisukasta Mabelia. 

Paljon tätä on jo blogistaniassa luettu, mutta ne jotka eivät tätä vielä ole lukeneet, suosittelen lämpimästi lukemaan. Tämä kirja sopii loistavasti talviluettavaksi.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Snow Child (2012)
Sivuja: 415
Suomentanut: Marja Helanen

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Oon viisi vuotias...

www.pinterest.com
Kirjoihin kadonnut on porskuttanut jo viisi vuotta.   Viisi vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti olen kirjoittanut blogiani ja pohtinut lukemiani kirjoja. Synttäreistä innostuneena rupesin miettimään, mitä blogi on minulle tarjonnut?
  • Minun kirjamaailmani laajeni suuresti, kun aloitin blogin pitämisen ja muiden blogien aktiivisen seuraamisen. Uskalsin tarttua kirjoihin, joita en ennen voinut kuvitellakkaan aikaisemmin lukevani. Tutustuin täysin uusiin genreihin, löysin uusia lempikirjailijoita ja rakastuin Keltaisen kirjaston kirjoihin. Tärkeimpänä kaikista intoiduin lukemaan kotimaisia kirjoja entistä enemmän ja uskalsin tarttua mm. Kingiin uudestaan ja näin aikuisempana se iskikin kovaa.
  • Olen löytänyt mahtavia blogeja seurattavkseni ja saan ihan mahtavia lukuvinkkejä muiden blogeista. TBR-listani on jo niin pitkä, että hengästyttää edes ajatella. Ja se kasvaa vain entisestään. Minusta on myös ihana lukea, mitä muut ovat ajatelleet kirjoista, jotka itse olen jo lukenut. Kirjoista on aina mukavaa keskustella!
  • Kiireisen arjen keskellä blogistania, kirjat ja yhteisö on henkireikä. Vaikka olisi pidempikin tauko postailussa, niin aina kun palaan joku kommentoi ja julkaisua käydään lukemassa. Teidän kommenttinne on aina piristäviä. Muistan aina, kun uskalsin muuttaa blogini julkiseksi ja sain ensimmäisen kommenttini. Minulla kirjaimellisesti lensi perhosia vatsassa. Ja kun lukijoita alkoi kerääntymään, olin todella otettu. Ja olen teistä kaikista edelleen! <3
  • Siis nämä kirjahaasteet, mitä joka vuosi tulee ovat aivan mahtavia. Itse isännöin vuonna 2012 Oi maamme Suomi- haastetta, joka oli hauska ja onnistunut, mutta olen osallistunut myös mitä hauskimpiin haasteisiin vuosien varrella. Tänä vuonna taas haluan osallistua haasteisiin, mitäs kaikkea tänä vuonna on tarjolla?
  • Kuolen välillä nauruun hakusanoille, joilla blogiini on eksytty. Vuosien varrella on nähty vaikka ja mitä, mutta tällä hetkellä on naurattanu mm. hävyttömät joulurunot, norjalainen pyromaani.
  • Kirjahyllyni notkuu kirjoja, niin luettuja kuin lukemattomia. Olen tehnyt mahtavia löytöjä kirpputoreilta ja kaupoista. Kirjoja on helpompi ostaa, kun on rohkaistunut kokeilemaan, lukenut paljon erilaisia arvosteluja ja kirjailijoista on enemmän perillä kuin ennen. Monesti jo pelkkä kansikuvan näkeminen saa mieleyhtymän johonkin arvosteluun ja ostopäätös on sinetöity. Kirjoista luopuminen on hankalaa, koska rakastan joka ikistä niistä, jopa niitä lukemattomia. Sitä paitsi, ei luopuminen ole oikea vaihtoehto, uusi kirjahylly tai isompi asunto kuulostaisi varteenotettavammalta vaihtoehdolta.
  • Minusta on tullut ihan neuroottinen kirjastossa. Ennen ei ollut niin justiinsa saiko jotain kirjaa vai ei, Cooksoneita ja Robertseja riitti jokaiselle. Mutta esimerkiksi eilen, kun näin uutuushyllyssä Poldarkin, juoksin nappaamaan sen. Minua ärsytti mummo, joka ehti napata Parempaa väkeä ennen minua. Poistun aina kirjastosta liian monta kirjaa mukanani ja ylitse pursuavan korin raahaaminen pitkin kirjastoa on saanut käsilihakseni kukoistamaan.
Viiden vuoden aikana sivuani on käyty katselemassa  165 876 kertaa. Googlen kautta ylivoimaisesti eniten, sitten suoraan blogin nimellä. Suosituimmat postaukset ovat isännöimäni haaste, Lionel Shiverin Poikani Kevin, Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen ja Johanna Ervastin Jäähyväiset Einolle

Aion jatkaa tämän harrastuksen parissa edelleen, enemmän ja vähemmän linjoilla. Aion lukea edelleen teidän muiden ihania blogeja ja saada mahtavia lukuvinkkejä. Mutta ennen kaikkea aion vieläkin lukea upeita kirjoja ja jakaa kokemuksiani niistä teidän kanssa. 
Kiitos teille ja mukavaa talvea kaikille!
P.S. Ja hei, sinä koululainen, jonka pitää lukea kirja kouluun - lue se, voit yllättyä! Ei googlekaan kaikkea tiedä ja omat mielipiteet ovat paljon laadukkaampia ja parempia kuin muilta otetut.

perjantai 6. tammikuuta 2017

J.K. Rowling & John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

"Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista."

Olin aivan onnesta soikeana, kuun kuulin että Potterin tarina saa jatkoa. Tämä oli minulla joululahja toivelistalla kärkipäässä ja onneksi joulupukki tämän minulle toi. Tämähän oli luettava yhdeltä istumalta melkein, niin hyvältä tuntui palata tuttuun taikamaailmaan. En ole hirveän hyvä arvostelemaan mitään Potteriin liittyvää, sillä Potter on minulle pyhä. Olen lukenut kaikki aikaisemmat kirjat useaan kertaa, nähnyt jokaisen elokuvan, pelannut jokaisen pelin ja odotan edelleen kirjettäni Tylypahkaan. Kaikki Potteriin liittyvä menee minulle kuin väärä raha, olen täysin sokaistunut Potterista. Näin esimerkiksi Harry Potter aikuisten värityskirjoja, nyt haluan sellaisen, vaikka edellinen aikuisten värityskirjakin on värittämättä. Mutta se on Potter!

Olisin toki toivonut, että Kirottu lapsi olisi ilmestynyt ennemmin Rowlingin itsensä kirjoittamana romaanina kuin enimmäkseen Tiffanyn kynästä lähteneenä näytelmäkäsikirjoituksena. Pelkäsin alussa, että en osaa lukea näytelmäkäsikirjoitusta sujuvasti, mikä latistaisi lukunautintoa. En minä kuitenkaan kirjan imuun päästessäni enään edes tajunnu lukevani  käsikirjoitusta. Kaikki tutut paikat ja miljööt elivät minulla niin vahvoina mielikuvissani, etten mitään miljöön kuvausta kaivannut, jotta pystyin kuvittelemaan mielessäni Tylypahkan, taikaministeriön, huispauskentän tai Godrickin notkon. Silti jos kirja olisi ollut romaani, olisi siinä ollut enemmän miljöökuvausta ja pohjustusta, mielenliikkeitä ja niin edelleen, sillä juuri se oli omiaan luomaan tietynlaisen taianomaisen tunnelma. Lisäksi olisi ollut enemmän luettavaa, sillä tämä loppui liian äkkiä. Nyt tarinan eteneminen nojaa henkilölöiden repliikkeihin ja kuvauksiin mitä lavalla tapahtuu kohtauksien välissä. Mutta kuitenkin pidin kirjasta ja toivon, että Albuksesta ja Scorpiuksesta kuuluu enemmänkin, mutta ei näytelmäkäsikirjoituksena. Eivät he alkuperäiselle kolmikolle vedä vertoja, mutta kyllä he tulevat hyvänä kakkosena perässä. Toivon myös, että tästäkin seikkailusta tulisi myös elokuva ennemmin tai myöhemmin, koska itse näytelmää ei ole mahdollista nähdä.

Uutisien mukaan monet Potter-fanit ovat suivaantuneet kahdeksannesta osasta, joka on tuntunut lähinnä fanifiktiolta. Ymmärrän yskän ja ristiriitaiset kohdat verraten aiempiin Pottereihin ja se miten aikuiset Harry, Ron ja Hermione tuntuivat olevan jotain ihan muuta. Itse voin sanoa, että en minäkään ole samanlainen kuin teini-ikäisenä, en varsinkaan nyt kun minulla on lapsia. Albus ja Scorpius olivat onnistuneita hahmoja kaikenkaikkiaan, täysin omanlaisiaan persoonia eivätkä vanhempiensa jatkeita. Kirottu lapsi tuntuu leikittelevän ajatuksella mitä olisi voinut tapahtua 19 vuoden jälkeen ja väläyttelee vaihtoehtoja maailmasta, jos kaikki ei olisi mennytkään niinkuin alunperin tarkoitettiin. Jos ei ota vakavasti muutamia ristiriitoja, jotka ilmenee jos tuntee Potterinsa yhtä hyvin kuin taskunsa, on tämä oikein piristävä lukukokemus. Minua kuitenkin häiritsee se, että Tylypahkan pikajunan karkkimyyjästä tehtiin hirviö, mutta kokonaiskuva kuitenkin jyrää ja tasoittaa pienet rosot. Tai sitten minulla on vain Potterlasit päässä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Harry Potter and The Cursed Child (2016)
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Sivuja: 432

Mistä minulle: Sain joululahjaksi

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kevään uutuudet

Vuosi vaihtui ja koko ajan kuljemme kevättä kohden. Se sai minut miettimään mitä uutuuksia kevät tuo tullessaan kirjamaailmassa. Olen varmaan Matti Myöhäinen kevään uutuuksien suhteen, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Mikäs sen mukavampi tapa viettää purevan kylmää pakkaspäivää, kuin haaveilemalla kirjoista ja kasvattaa TBR-listaa.

WSOY:
  • Affinity Konar: Elävien kirja
TAMMI:
  • Lasse Nousiainen: Konttaava koomikko
  • Ari Räty: Syyskuun viimeinen
  • Elly Griffiths: Risteyskohdat
  • Luca D'Andrea: Rotko
  • Hanya Yanagihara: Pieni elämä
  • Petina Gappah: Muistojen kirja
  • J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
 TEOS
  • Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha
GUMMERUS:
  • Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
  • Han Kang: Vegetaristi
  • Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
OTAVA
  • Eve Hietamies: Hammaskeiju
  • Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
  • Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
  • Stephenie Meyer: Kemisti
  • Ian McEwan: Pähkinänkuori
  • Jessie Burton: Nukkekaappi
  • Shari Lapena: Hyvä naapuri
  • Veronica Roth: Viillot
 LIKE
  • Hanna Hauru: Jääkansi
  • Beth Lewis: Suden tie
  • Sylvain Neuvel: Uinuvat jumalat

Huikeita uutuuksia kirjakevät tuo tullessaan. Ei muutakuin katseet kohti kevättä siis!





maanantai 2. tammikuuta 2017

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

"Kun lontoolainen kirjailija Owen Quine katoaa, vaimo kutsuu paikalle yksityisetsivä Cormoran Striken. Tutkimuksissa käy pian selväksi, että miehen katoamiseen liittyy paljon enemmän kuin vaimo luulee. Kirjailija on juuri saanut valmiiksi romaanin, jossa hän maalaa ilkeän muotokuvan lähes kaikista tuntemistaan ihmisistä. Kirjan julkaiseminen tuhoaisi monen elämän. Kun Quine löytyy raa’asti murhattuna, Strikella on edessään kilpajuoksu aikaa vastaan. Kuka on tämä säälimätön murhaaja, jonka kaltaista Strike ei ole koskaan ennen kohdannut?"

Käen kutsu, joka oli Cormoran Strike-sarjan aloitusosa, ampaisi suosikikseni hyvin nopeaa. Pidin hitaasti etenevästä perinteisestä etsivä tarinasta, joka seuraa mm. yhden suosikkini P.D Jamesin hengessä. Ja vaikka ensimmäisen osan lukemisesta oli vierähtänyt jo tovi tuntui Cormoranin ja Robinin seuraan palaaminen luontevalta. Vanhoilla tutuilla ja minulla oli taas yksi raaka murha selvitettävänä. En kyllä osannut arvata syyllistä, taaskaan.

Samalla kaavalla rikoksen selvittämisessä liikutaan edelleen. Ratkaisu tuntuu aivan mahdottomalta, mutta Cormoranin vainu kertoo, että syylinen on aivan joku muu kuin viranomaisten mielestä. Sitkas johtolankojen seuraaminen tuottaa loppuviimein tulosta ja koko tapahtumien vyyhti alkaa selvitä Cormoranille. Lukijaa pidetään kuitenkin jännityksessä loppuhuipennukseen asti, jossa murhaaja huijataan nalkkiin. Ja toimiva rakennen tämä onkin, pidin jokaisesta lauseesta kirjassa. Myös siittä vihjauksesta, että Owenin groteskit, synkät epämiellyttävät romaanit ovat olleet myyntimenestys Suomessa. Meistä suomalaisista mahtaa olla valoissa kuva maailmalla. Bombyx mori ei kyllä kuulostanut yhtään kirjalta, jonka minä haluaisin lukea. 

Robert Galbraithilta eli toisin sanoen J.K. Rowlingilta on tullut tähän sarjaan kolmas osa Pahan polku, se on saatava käsiin. Tämä sarja on niin ihana ja Cormoran henkilönä erittäin mielenkiintoinen. Kiinnostaa myös kuinka Robinin salapoliisikoulutus kehkeytyy, kestääkö hänen suhteensa inhaan Markiin? Saako seuraavassa tarinassa Robin jo suuremman osa rikoksen selvittämisessä. Toki on mielenkiintoista seurata myös mihin suuntaan Cormoranin tarina kulkee, tietenkin mielenkiintoisten salapoliisitehtävien lomassa.

Jos kaipaa vaihtelua kovaksi keitetyille dekkareille, tämä sarja on oiva valinta sellaisille lukijoille. Itse eksyin sarjan pariin, koska J.K Rowling on minulle taikasana. Ensimmäisen osan ilmestyessä ei kenellekkään jäänyt varmasti epäselväksi kuka Galbraithin nimen takana oikein kirjoittaa. Rowling osaa kirjoittaa niin fantasiaa kuin dekkareita. Siinä missä hänen kirjojensa kieli on nautittavaa luettavaa, osaa hän myös luoda mielenkiintoisia henkilöhahmoja.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The Silkworm (2014)
Sivuja: 459
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta