perjantai 6. tammikuuta 2017

J.K. Rowling & John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

"Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista."

Olin aivan onnesta soikeana, kuun kuulin että Potterin tarina saa jatkoa. Tämä oli minulla joululahja toivelistalla kärkipäässä ja onneksi joulupukki tämän minulle toi. Tämähän oli luettava yhdeltä istumalta melkein, niin hyvältä tuntui palata tuttuun taikamaailmaan. En ole hirveän hyvä arvostelemaan mitään Potteriin liittyvää, sillä Potter on minulle pyhä. Olen lukenut kaikki aikaisemmat kirjat useaan kertaa, nähnyt jokaisen elokuvan, pelannut jokaisen pelin ja odotan edelleen kirjettäni Tylypahkaan. Kaikki Potteriin liittyvä menee minulle kuin väärä raha, olen täysin sokaistunut Potterista. Näin esimerkiksi Harry Potter aikuisten värityskirjoja, nyt haluan sellaisen, vaikka edellinen aikuisten värityskirjakin on värittämättä. Mutta se on Potter!

Olisin toki toivonut, että Kirottu lapsi olisi ilmestynyt ennemmin Rowlingin itsensä kirjoittamana romaanina kuin enimmäkseen Tiffanyn kynästä lähteneenä näytelmäkäsikirjoituksena. Pelkäsin alussa, että en osaa lukea näytelmäkäsikirjoitusta sujuvasti, mikä latistaisi lukunautintoa. En minä kuitenkaan kirjan imuun päästessäni enään edes tajunnu lukevani  käsikirjoitusta. Kaikki tutut paikat ja miljööt elivät minulla niin vahvoina mielikuvissani, etten mitään miljöön kuvausta kaivannut, jotta pystyin kuvittelemaan mielessäni Tylypahkan, taikaministeriön, huispauskentän tai Godrickin notkon. Silti jos kirja olisi ollut romaani, olisi siinä ollut enemmän miljöökuvausta ja pohjustusta, mielenliikkeitä ja niin edelleen, sillä juuri se oli omiaan luomaan tietynlaisen taianomaisen tunnelma. Lisäksi olisi ollut enemmän luettavaa, sillä tämä loppui liian äkkiä. Nyt tarinan eteneminen nojaa henkilölöiden repliikkeihin ja kuvauksiin mitä lavalla tapahtuu kohtauksien välissä. Mutta kuitenkin pidin kirjasta ja toivon, että Albuksesta ja Scorpiuksesta kuuluu enemmänkin, mutta ei näytelmäkäsikirjoituksena. Eivät he alkuperäiselle kolmikolle vedä vertoja, mutta kyllä he tulevat hyvänä kakkosena perässä. Toivon myös, että tästäkin seikkailusta tulisi myös elokuva ennemmin tai myöhemmin, koska itse näytelmää ei ole mahdollista nähdä.

Uutisien mukaan monet Potter-fanit ovat suivaantuneet kahdeksannesta osasta, joka on tuntunut lähinnä fanifiktiolta. Ymmärrän yskän ja ristiriitaiset kohdat verraten aiempiin Pottereihin ja se miten aikuiset Harry, Ron ja Hermione tuntuivat olevan jotain ihan muuta. Itse voin sanoa, että en minäkään ole samanlainen kuin teini-ikäisenä, en varsinkaan nyt kun minulla on lapsia. Albus ja Scorpius olivat onnistuneita hahmoja kaikenkaikkiaan, täysin omanlaisiaan persoonia eivätkä vanhempiensa jatkeita. Kirottu lapsi tuntuu leikittelevän ajatuksella mitä olisi voinut tapahtua 19 vuoden jälkeen ja väläyttelee vaihtoehtoja maailmasta, jos kaikki ei olisi mennytkään niinkuin alunperin tarkoitettiin. Jos ei ota vakavasti muutamia ristiriitoja, jotka ilmenee jos tuntee Potterinsa yhtä hyvin kuin taskunsa, on tämä oikein piristävä lukukokemus. Minua kuitenkin häiritsee se, että Tylypahkan pikajunan karkkimyyjästä tehtiin hirviö, mutta kokonaiskuva kuitenkin jyrää ja tasoittaa pienet rosot. Tai sitten minulla on vain Potterlasit päässä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Harry Potter and The Cursed Child (2016)
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Sivuja: 432

Mistä minulle: Sain joululahjaksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti