maanantai 27. helmikuuta 2017

Lasse Nousiainen: Konttaava koomikko

Kolmekymppinen koomikko on kuolemansa jälkeen syntynyt uudelleen vauvan kehoon, mutta aikuisen miehen tietoisuudella. Ennen tuli kontauttua kostean baari-illan jälkeen kotiin, mutta nyt tuo taito täytyy opetella uudestaan aivan alusta, ollen näin ainoa keino liikkua eteenpäin. Tekisi mieli kaljaa, mutta ainoa mitä saa juodakseen on maitoa tai vettä. Kiroillakin tekisi mieli, mutta ainoa mitä kömpelöstä taaperon suusta saa ulos on takelteleva "pelkele". Lapsenmieli ottaa välillä vallan ja muumit tuntuvat hämillisen kiinnostavilta, mutta samalla aikuisen miehen tietoisuus taka-alalla analysoi tilanteita ja toivoo paluuta vanhaan elämäänsä.

Konttaava koomikko on Lasse Nousiaisen esikoisteos, joka on saanut inspiraatiota miehen ajoista koti-isänä. Nousiainen on komediantekijä ja käsikirjoittaja, joten huumori häneltä luonnistuu. Kirjasi sisälsikin muutamia hauskoja ja hyvin osuvia letkautuksia liittyen synnytykseen, vauva-arkeen ja lapsen tuomiin haasteisiin. Ja lapsiperheen arki onkin sellaista, että siittä saa aineksia paljon hyvään huumoriin, kunhan se pysyy hyvän maun rajoissa. Siksi kirjan idea vaikuttikin aluksi kutkuttavan hauskalta. Minusta kuitenkin aikuisen miehen irstaat sekstistiset ajatukset, ryyppäys jutut ja muut eivät istu viattomaan vauvaan. Lähinnä ajatus pienestä viattomasta vauvasta, jonka sisällä aikuinen mies ajattelee rintojen imemistä aivan muussa mielessä, kuin ravinnon saamisessa oli minusta iljettävää ja oksettavaa. Puhumattakaan hameiden alle vilkuilusta ja päälle kömpimisestä. Kirja olisi voinut olla oikeasti hauska ja hyvä, jos se olisi pysynyt hyvän maun rajoissa. Minulle tämän kaltainen huumori ei uponnut yhtään, eikä paljon naurattanut. Lähinnä tulin vihaiseksi. 

Kaksi tarinaa tuntui olevan liian irrallaan toisistaan. Vaikka lopulta selviää miten koomikko kuoli, ei koskaan selitetä edes lukijalle miksi hän on vauvan kehossa ajattelemassa irstaita. Miksi hän syntyi uudestaan - menikö joku vikaan, onko se uusi mahdollisuus vai kenties rangaistus? Vai kenties kaikkien vauvojen sisällä asuu aikuisen tietoisuus tiettyyn ikään asti, kunnes lapsenmieli ottaa vallan ja tietoisuus sulaa uudeksi minuudeksi? Olisin kaivannut enemmän juonenaukkojen täyttöjä,vaikka välillä on hyvä jättää asioita lukijoiden itsensä pääteltäväksi liikojen aukkojen jättäminen on lähinnä tympeää. Eihän liian reikäiset sukatkaan lämmitä...

Pidin kuitenkin Nousiaisen sujuvasta ja toimivasta kirjoitustyylistä, joka toimi tässä romaanissa. Kirja on kevyttä viihdekirjallisuutta ja kielikin on kevyttä luettavaa henkeen sopivasti.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 253

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 24. helmikuuta 2017

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa

"Murakami punoo tarinaansa kahdella tasolla: Ihmemaa-jaksoissa kuljetaan salaperäisen mielenhallinnan ekspertin kannoilla Tokiossa. Meno on vauhdikasta ja humoristista, kun roistot jahtaavat liikaa tietävää päähenkilöä. Toisaalla liikutaan Maailmanlopussa, muurien ympäröimässä surumielisessä kaupungissa, jossa yksisarviset kopsuttelevat tyhjillä kaduilla eikä kenelläkään ole varjoa."

En tiedä mistä alottaisin kuvaamaan kirjaa. Tämä oli huikea lukukokemus ja mielestäni Murakamin parhaimistoa. Maailmanloppu ja Ihmemaa ovat kumpikin kiehtovia maailmoja, jotka lopussa nivoutuvat taidokkaasti ja saumattomasti yhteen ehyeksi kokonaisuudeksi. Murakami on maagisen realisimin nero ja nerokkuutta ilmentää tämäkin romaani mielikuvituksellisella juonellaan. En osaa sanoa edes kumpi kerronnan tasoista oli suosikkini. Aluksi ehkä Ihmemaa, joka oli varsin kiehtova. Untenlukija saapuu kaupunkiin ja joutuu luopumaan varjostaan, ymmärtämättä itsekkään miksi. Hän löytää tiensä kaupungin kirjastoon, jossa hän lukee vanhoja unia kalloista, jälleen tietämättä syytä miksi. Olin uteliasuudesta halkeamaisillani, niin miksi? Ja miten yksisarviset liittyivät kaikkeen tuohon? Miksi kaupungin nimi oli Maailmanloppu ja miksi sitä ympäröivät niin korkeat muurit, että vain linnut pystyivät ylittämään sen. Koko kaupunkia verhosi tyytyväisen melankolinen tunnelma ja janosin tietää enemmän. Kuitenkin toisaalla Ihmemaassa juoni saa melkoisesti tuulta purjeisiin, kun yhtäkkiä laskijana toimivan päähenkilömme kotiin tunkeudutaan väkivaltaisesti. Alkaa jännittävä seikkailu yhdessä vaaleanpunaisiin pukeutuneen pullukan tytön kanssa maan alla, jossa Sysiäiset vaanivat varomatonta kulkijaa. Vaaroja uhmaten kaksikkomme lähtee etsimään tytön isoisää, jolla on vastauksia kysymyksiin, jotka kutkuttavat jo lukijankin mielessä. Mutta selvityykö kaksikko ehjinä perille ja löytävätkö he isoisää? Ja mikä tärkeintä, saavatako he vastauksia ajoissa?

En edes tajunnut kuin vasta loppuakohden, että tarinasta on jätetty kokonaan erisnimet pois. Kaikkia henkilöitä kutsutaan ominaisuudella tai ammatilla tai vastaavalla; isoisä, laskija, merkitsijä, untenlukija, kirjastonhoitaja, professori jne. Uskon tämän liittyvän kirjan kantavaan teemaan, joka käsittelee identiteettiä, minuutta sekä sielua. Kantava idea on filosofinen, mikä ei ole minun makuun, mutta Murakami on osannut käsitellä taidolla näitä ikiaikaisia kysymyksiä omalla uniikilla tavallaan. Välillä "tieteelliset" selitykset syistä ja seurauksista olivat sen verran korkealiitoisia, että meinasin pudota kärryiltä, mutta onneksi niihin ei jääty vellomaan ja pyörimään. Muuten olisin voinut pitkästyä liiaksi. Sinänsä kirja ei kuitenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä lukijalle, eikä ehkä se paras vaihtoehto ensimmäiseksi Murakamiksi.

Maailmanloppu ja Ihmemaa on toinen Murakamilta suomenettu teos, jota ei ole suomennettu välikielen kautta, vaan suoraan alkuperäisestä kielestä. Aikaisemmin suoraan alkuperäisestä kielestä suomennettu on vain Värittömän miehen vaellusvuodet. Murakami on kirjailijoiden parhaimistoa, olen niin onnellinen, että aikoinani tartuin Kafkaan rannalla. Toivottavsti pian suomennetaan lisää!

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Sekai no owari to hādoboirudo Wandārando (1985)
Sivuja: 546
Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Mistä minulle: Kirjastosta

 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kiera Cass: Valinta

The Selection eli Valinta-sarjan ensimmäinen osa kiinnitti huomioni kansikuvan perusteella, kun se pyöri ympäri somea ja kirjamaailmaa, silmiini vähän väliä hyppien. Ajattelin, että tuohan olisi kiinnostavaa lukea. Lopulta siskoni suositteli tätä minulle ja luovutti minulle ensimmäisen osan. Aikansa kirja hyllyäni lämmitti, mutta #hyllynlämmittäjät haasteen myötä innostuin tarttumaan kirjaan ja voin sanoa, että kyllä kannatti.

Valinta sijoittuu kolmannen maailmansodan jälkeiseen maailmaan, jossa hajonneiden Yhdysvaltojen tilalle on noussut Illéaksi kutsuttu kuningaskunta. Illéassa on tiukkoja sääntöjä ja kastijärjestelmä - se mihin kastiin kuulut määräytyy jo syntymässä. Ykkösiä ovat kuninkaalisen perheen jäsenet, kakkosia rikkaat ja etuoikeutetut heti kuninkaallisten alapuolella. Alhaisimpia ovat kasit, jotka ovat huonompia kuin palvelijat, yhteiskunnan hylkiöitä.

Illéassa asuu America Singer, 17-vuotias taitelijaperheen lapsi. Singerin perhe on kastiltaan viitosia ja tottuneet elämään niukkuudessa. Kun käynnistyy Valinta, jossa etsitään puolisoa nuorelle kruunuprinssille, toivoo American perhe hartaasti tyttärensä osallistuvan. Valinnassa jokaisesta kastista oleva tyttö voi lähettää hakemuksensa, kunhan vain täyttää hakukriteerit. Jokaisesta tuhansista hakemuksista ympäri maan prinssi valitsee 35 kilpailijaa, jotka asuvat linnassa ja kilpailevat prinssin sydämestä. Epäuskokseen America tulee valituksi näiden 35 viiden joukkoon ja hän joutuu matkustamaan palatsiin, vaikkei edes halua sitä. America joutuu jättämään perheensä, mutta myös hylkäämään salaisen rakkautensa alempisäätyiseen Aspeniin. 

Vastentahtoinen America uskoo lentävänsä ulos ensimmäisten joukossa, mutta tutustuttuaan prinssiin paremmin hän huomaa pian käsityksensä kruununperijästä muuttuneen. Pian hän toivoo, että saa mahdollisuuden olla kilpailussa mukana mahdollisimman pitkään, vaikka palatsia uhkaa jatkuvasti vaaralliset kapinnallisten hyökkäkset, jotka voivat olla kilpailijoille jopa hengenvaarallisia.

Maittavaa viihdekirjallisuutta. En muista milloin viimeksi olen ahminut näin vauhdilla mitään kirjaa, olin täysin koukussa ennakkoluuloistani huolimatta. Ajattelin tämän olevan rasittava nuorten kirja, joka ei lopulta ole varmaan yhtään minun makuuni, mutta toisin kävi. Olen innoissani, että sarjan toinen osa Eliitti on jo ilmestynyt. Toivon saavani sen käsiini mahdollisimman pian. Kirjaa oli miellyttävän helppo lukea, juoni eteni sopivalla tahdilla jäämättä paikoilleen junnaamaan. Sankaritar on hyväsydäminen, mutta kipakka naisen alku, joka kamppailee omien tunteidensa kanssa. Idea kuninkaalisesta unelmien poikamies kisasta dystopisella vivahteella oli jo niin erikoinen, että se kaikessa kummallisuudessaan oli kiehtova ja hauska. 

Olihan tämä sellaista pintaliitoista höpöhöpö kirjallisuutta, mutta oikeassa kevyessä mielialassa se onnistui tekemään sen mihin oli tarkoitettu, viihdyttämään. Mikään vakavasti otettava sarja tämä ei toki ole, mutta draamailua ja kissatappeluita riittää senkin edestä. Nuorten hömppäkirjallisuutta, joka iskee vielä vähän vanhempaankin lukijakuntaan. 

Annan kirjalle 4 /5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Pen & Paper
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Selection (2012)
Suomentanut: Laura Haavisto
Sivuja: 334

Mistä minulle: Siskolta


torstai 9. helmikuuta 2017

#hyllynlämmittäjät

Huomasin tämmöisen haasteen pyörivän blogeissa sejä somessa ja päätin tarttua syöttiin. Tarkoituksena on lukea tämän vuoden aikana 12 kirjaa omasta hyllystä. Minulla on paha tapa haalia kirjoja hyllyyn, mutta ne pölyttyvät siellä määrittelemättömiä aikoja, sillä kirjastolainat tahtovat kiilata edelle. Aika ajoin saatan lukea jotain omasta hyllystä, mutta hyvin harvoin. Tämä haaste on siis hyvä tapa lähteä purkamaan oman hyllyn lukemattomien teoksien vyyhtiä. Toki aikaisemmat haasteeni tähän liittyen ovat menneet enemmän ja vähemmän mönkään. Nyt kuitenkin yritän tsempata!

Valikoin haasteeseen seuraavat 12 kirjaa, joista olen aloittanut lukemaan jos ensimmäistä.
  • Kiera Cass: Valinta
  • Stephen King: Se
  • Rosamund Lupton: Sisar
  • J.K. Rowling: Paikka vapaana
  • Suzanne Colins: Nälkäpeli
  • Khaled Hossein: Tuhat loistavaa aurinkoa
  • Paula Hawkins: Nainen junassa
  • Yann Martel: Piin elämä
  • Michael Cunningham: Tunnit
  • Juuli Niemi: Et kävele yksin
  • Emma Donoghue: Huone
  • Kate Morton: Hylätty puutarha
Katsotaan vuoden päästä olenko saanut kirjat luettua vai olenko taas lukenut vain kirjaston kirjoja. Toivon ainakin, että onnistun, sillä löytyyhän hyllyistäni melko huikean oloisia teoksia.


maanantai 6. helmikuuta 2017

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

"Alaskan talvessa päivät eivät erotu öistä, ja kylmyys tunkeutuu kaiken läpi. Kymmenvuotias kuuro Ruby matkustaa äitinsä Yasminin kanssa rekan kyydissä Alaskan halki. He etsivät Rubyn isää, luontokuvaajaa, joka on nähty viimeksi pienessä inuiittikylässä. Kylän uskotaan tuhoutuneen tulipalossa, mutta toivo isän löytymisestä ei ole vielä sammunut. Yasminin ja Rubyn matka etenee hitaasti jäisillä teillä lumimyrskyn yltyessä ja muuttuu yhä vaarallisemmaksi, kun rekan taustapeiliin ilmestyvät yhtäkkiä tuntemattoman auton etuvalot. Joku seuraa heitä pimeydessä."

Ensi kosketukseni Luptonin kanssa, vaikka hyllystäni löytyy kaksi aikaisempaa teosta. Ensi vaikutelmana voin sanoa, että kirjailijatar osaa taitavasti sekoittaa trilleriä ja lukuromaani. Tempauduin tarinan imuun kohtuudella heti alusta asti. Kirja on helppolukuinen ja sivut kääntyvät vinhaa vauhtia, kun rekka kiitää kohti Anaktuen kylää pitkin vaarallista tietä, takanaan uhkaavat siniset ajovalot. Syvä rakkaus ja varmuus siittä, että hänen miehensä on elossa, saa Yasminin ajamaan hyytävässä kylmyydessä yhä eteenpäin vaaroja uhmaten. Rekan hytissä tarina saa kuitenkin kehykset äidin ja tyttären monimutkaisesta suhteesta. Yasmin oppii ymmärtämään kuuroa tytärtään aivan uudella tavalla ja avaamaan silmät tämän hiljaiselle maailmalle.

Osasin arvata osan loppuratkaisusta, kuitenkin tunnelma nousee huippuunsa loppua kohden. Mikään kovaksi keitetty ja piinaava trilleri tämä ei kuitenkaan ole. Odotin ehkä hieman enemmän kuin mitä sain ja siltä osalta kirja oli pettymys, ei tosiaankaan mikään hyytävä trilleri. Suuressa osassa on henkilöiden väliset suhteet, vaikka tunnelma tiiviistyykin, on kerronta enemmän pehmeää. Miljöö nousee näyttelemään omaa osaansa, Alaskan karu ja luonnonvoiminen hallitsema luonto luo seikkailulle aivan omanlaisensa puitteet, kuinka selvitä armottomassa kylmyydessä. Miljöökuvaus on mielestäni yksi kirjan vahvuuksista.

Kirjassa oli myös muutamia kohti, jotka jäivät vaivaamaan minua. Ensinäkin miten nainen, joka ei ole koskaan ennen ajanut rekkaa, ryhtyy ajamaan valtavaa rekkaa yhdellä maailman vaarallisimmista teistä, ensimmäistä kertaa ja lapsi kyydissä. Ei käy järkeen minun päässäni. Toinen oli kylmän ajottainen liioittelu. Lisäksi Yasmin on mielestäni varsin rasittava. Vaikka Hiljaisuuteen hävinneet ei ollut kohdallani mikään hitti, niin luottavaisin mielin tartun tulevaisuudessa Luptonin kahteen aikaisemmin ilmestyneeseen teokseen (Sisar ja Mitä jäljelle jää). Ehkä ne onnistuvat yllättämään.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Quality Of Silence (2015)
Sivuja: 321
Suomentanut: Outi Järvinen

Mistä minulle: Kirjastosta