perjantai 24. helmikuuta 2017

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja Ihmemaa

"Murakami punoo tarinaansa kahdella tasolla: Ihmemaa-jaksoissa kuljetaan salaperäisen mielenhallinnan ekspertin kannoilla Tokiossa. Meno on vauhdikasta ja humoristista, kun roistot jahtaavat liikaa tietävää päähenkilöä. Toisaalla liikutaan Maailmanlopussa, muurien ympäröimässä surumielisessä kaupungissa, jossa yksisarviset kopsuttelevat tyhjillä kaduilla eikä kenelläkään ole varjoa."

En tiedä mistä alottaisin kuvaamaan kirjaa. Tämä oli huikea lukukokemus ja mielestäni Murakamin parhaimistoa. Maailmanloppu ja Ihmemaa ovat kumpikin kiehtovia maailmoja, jotka lopussa nivoutuvat taidokkaasti ja saumattomasti yhteen ehyeksi kokonaisuudeksi. Murakami on maagisen realisimin nero ja nerokkuutta ilmentää tämäkin romaani mielikuvituksellisella juonellaan. En osaa sanoa edes kumpi kerronnan tasoista oli suosikkini. Aluksi ehkä Ihmemaa, joka oli varsin kiehtova. Untenlukija saapuu kaupunkiin ja joutuu luopumaan varjostaan, ymmärtämättä itsekkään miksi. Hän löytää tiensä kaupungin kirjastoon, jossa hän lukee vanhoja unia kalloista, jälleen tietämättä syytä miksi. Olin uteliasuudesta halkeamaisillani, niin miksi? Ja miten yksisarviset liittyivät kaikkeen tuohon? Miksi kaupungin nimi oli Maailmanloppu ja miksi sitä ympäröivät niin korkeat muurit, että vain linnut pystyivät ylittämään sen. Koko kaupunkia verhosi tyytyväisen melankolinen tunnelma ja janosin tietää enemmän. Kuitenkin toisaalla Ihmemaassa juoni saa melkoisesti tuulta purjeisiin, kun yhtäkkiä laskijana toimivan päähenkilömme kotiin tunkeudutaan väkivaltaisesti. Alkaa jännittävä seikkailu yhdessä vaaleanpunaisiin pukeutuneen pullukan tytön kanssa maan alla, jossa Sysiäiset vaanivat varomatonta kulkijaa. Vaaroja uhmaten kaksikkomme lähtee etsimään tytön isoisää, jolla on vastauksia kysymyksiin, jotka kutkuttavat jo lukijankin mielessä. Mutta selvityykö kaksikko ehjinä perille ja löytävätkö he isoisää? Ja mikä tärkeintä, saavatako he vastauksia ajoissa?

En edes tajunnut kuin vasta loppuakohden, että tarinasta on jätetty kokonaan erisnimet pois. Kaikkia henkilöitä kutsutaan ominaisuudella tai ammatilla tai vastaavalla; isoisä, laskija, merkitsijä, untenlukija, kirjastonhoitaja, professori jne. Uskon tämän liittyvän kirjan kantavaan teemaan, joka käsittelee identiteettiä, minuutta sekä sielua. Kantava idea on filosofinen, mikä ei ole minun makuun, mutta Murakami on osannut käsitellä taidolla näitä ikiaikaisia kysymyksiä omalla uniikilla tavallaan. Välillä "tieteelliset" selitykset syistä ja seurauksista olivat sen verran korkealiitoisia, että meinasin pudota kärryiltä, mutta onneksi niihin ei jääty vellomaan ja pyörimään. Muuten olisin voinut pitkästyä liiaksi. Sinänsä kirja ei kuitenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä lukijalle, eikä ehkä se paras vaihtoehto ensimmäiseksi Murakamiksi.

Maailmanloppu ja Ihmemaa on toinen Murakamilta suomenettu teos, jota ei ole suomennettu välikielen kautta, vaan suoraan alkuperäisestä kielestä. Aikaisemmin suoraan alkuperäisestä kielestä suomennettu on vain Värittömän miehen vaellusvuodet. Murakami on kirjailijoiden parhaimistoa, olen niin onnellinen, että aikoinani tartuin Kafkaan rannalla. Toivottavsti pian suomennetaan lisää!

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Sekai no owari to hādoboirudo Wandārando (1985)
Sivuja: 546
Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Mistä minulle: Kirjastosta

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti