torstai 28. joulukuuta 2017

Marko Hautala: Kuokkamummo

"Syrjäisen lähiön nuoret kokoontuvat pommisuojaan peloteltavaksi Kuokkamummolla. Onko kyse pelkästä leikistä? Maisa kiinnostuu tekemään väitöskirjaa lapsuusseudustaan, siellä elää yhä sama, hänellekin tuttu julma perinne, johon lapset painostavat toisiaan osallistumaan. Muistot kotiseudusta ja teinirakkaudesta vaivaavat yhä myös aikuista Samuel Autiota, hän ei saa niistä otetta. Jos Kuokkamummo on pelkkää kaupunkilegendaa, miksi ihmisiä katoaa jäljettömiin? Entä mitä tapahtuu autiossa, kielletyssä kartanossa merenrannalla?"

Olen niin iloinen, että olen löytänyt tieni Hautalan kirjojen pariin.  Luin kesällä Hautalalta Kuiskaavan tytön ahmien. Siitä rohkaistuneena lainasin Kuokkamummon. Olihan se hyvä, vaikka ei sitä kaikista kauheinta kauhua, mutta ehdottomasti karvoja nostattavaa tarinan kerrontaa. Itse perinteiseksi miellettäviä hyytäviä kauhukohtauksia ei ole paljon, mutta Kuokkamummo itsessään ja hahmon ympärillä pyörivä legenda on omiaan nostatamaan ihon kananlihalle. Kesympää Kingiin verrattuna, muttei paini kuitenkaan höyhensarjassa genressään. Hautalaa voisi tituleerata kotimaisen kauhun kuninkaaksi. Kyllä sen verran Kuokkamummo teki minuun vaikutuksen, ettei pimeään metsään ihan heti tee mieli mennä samoilemaan, sitähän saattaisi pian kuokka kapsahtaa selkään....

Hautalan kerronta on vaivatonta, välillä aivan naurattaa kuinka helposti tarinaa lukee. Se kulkee sujuvasti kahdessa aikatasossa ja onnistuu heittämään nasevia kuvauksia väliin. Tarina ei päästä kuitenkaan lukijaansa aivan helpolla. Paljon on jätetty tulkinnan varaan. Kun käsitellään ihmismieltä ja psykologiaa, kaikki ei aina olekaan niin mustavalkoista ja helppotulkintaista. Kirjan salaisuus piilee tunnelmassa, joka on pahaenteinen ja painostava alusta loppuun kohoten hiljalleen huippuunsa. Tumman sävyjä tuodaan lisää inhorealismilla enemmän kuin perinteisillä kauhukohtauksilla, eikä kirjan hahmotkaan ole mitään hopeareunuksilla kehystettyjä. Loppu jättää paljon auki, mistä lopulta olikaan kyse? Oliko kaikki lähtöisin merihirviöstä? Vai oliko urbaanilegenda saanut liialliset mittasuhteet? Oliko urbaaniinlegendaan kääritty jotain tulenarkaa, jotta saadaan pidettyä uteliaat poissa nuuskimasta? Oliko tämä sittenkin vain perinteinen kummitustalotarina vai kertomus ihmismielen järkkymisestä tai järkyttämisestä? Mene ja tiedä tai päätä itse, lukemalla se ainakin selviää mihin lopputulokseen itse päädyt Kuokkamummon kanssa. Itse olen lähinnä pienen hämmennyksen vallassa, mutta samalla innoissani juonen nerokkaasta kieroudesta! Mutta hyvä kirjallisuus saa tuntemaan ja jää lukijan mieleen takakannen sulkemisen jälkeenkin. Siinä ehdottomasti tämä kirja onnistuu, se jättää pohtimaan tuota urbaanilegendaa, joka pohjautuu tosielämään, pidemmäksi aikaa.

Kuokkamummo on Hautalan kuudes romaani. Kääriliinat ja Unikoira kiinnostavat kovasti ja taidankin vilkuilla niistä jompaa kumpaa seuraavalla kirjastoreissulla. Storytelistä löytyy äänikirjasarjana Isä Malakain silmät, melkeinpä voisin taas ottaa Storytelin käyttöön. Kyseinen äänikirjasarja vaikutta todella mielenkiintoiselta. Hautala on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija, mikäli et ole vielä herran kirjoihin tutustunut. Mutta todella herkille en lähtisi ainakaan Kuokkamummoa suosittelemaan.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 328

Mistä minulle: Kirjastosta

4 kommenttia:

  1. Tämä on hyvä, mutta oma henk.koht. suosikkini Hautalalta on Käärinliinat. Se ei ehkä ole "niin kauhua" mutta nappivalinta jos pitää mustasta huumorista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, voisinkin Hautalalta seuraavaksi tarttua Käärinliinoihin. Vaikuttaa mielenkiintoiselta! :)

      Poista
  2. Olen vähän epävarmana pitänyt tätä kirjalistallani, mutta ehkä tähän pitäisi tarttua jossain vaiheessa. Lukisin mielelläni kauhua silloin tällöin, mutta olen törmännyt vaan vähän sellaiseen myötähäpeää herättävään kauhukirjallisuuteen, niin olen pitänyt etäisyyttä (ainoa poikkeus Susan Hillin The Women in Black).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Hillin teosta en olekkaan lukenut, eikä sitä ilmeisesti ole edes suomennettu. Hyvää kauhukirjallisuutta lukee mielellään, mutta helmien löytyminen on välillä tuurissaan. :D

      Poista