Clare Mackintosh - Annoin sinun mennä

"Äiti päästää irti pienen poikansa kädestä, auto ilmaantuu kuin tyhjästä, ja silmänräpäyksessä kaikki muuttuu.

Millainen kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta? Tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman pahinta painajaista elävälle äidille, hinnalla millä hyvänsä. Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa jättää koko entisen elämänsä taakseen, mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä järkyttävin seurauksin.
"

Lukiessa odotin vain malttamattomana sitä hehkutettua juonenkäännettä, kaikkien aikojen nerokkainta sellaista. Ja olihan se yllättävä, hyvä ja sai sivut kääntymään sellaista vauhtia, etten edes nukkumaan malttanut laittaa. Jäin vain miettimään kuinka tuo juonenkäänne olisi lyönyt ällikällä, jos en olisi osannut varautua siihen ollenkaan etukäteen? Ehdin muodostaa tuota nerokkuuden taidonnäytettä kohtaan jo niin yliluonnolliset odotukset, että sitten en ollutkaan niin yllättynyt, kuin olin kaiken sen hypettämisen perusteella odottanut. Kaiken kaikkiaan Annoin sinun mennä on kuitenkin vaikuttava teos ja puolivälin jälkeen kirjaa on melkein mahdotonta laskea kädestään. 

Lapsen kuolema on aina surullista, sattuu ajatella sen äidin tuskaa, joka näkee lapsensa veren vuotavan pitkin märkää asfalttia. Opetella elämään sen kalvavan tuskan kanssa, joka puristaa siellä missä lapsen paikka sydämessä on. Lapsi on niin suuri osa äitiä, että en voi edes kuvitella miten riipivän kipeää käy kun osa itseä riistetään pois. Miten paha ja kylmäsydäminen ihminen voi vain paeta onnettomuus paikalta? Näihin teemoihin pureudutaan psykologisella tarkkanäköisyydellä tässä romaanissa. Annoin sinun  mennä on nimeomaan psykologinen laatutrilleri ja innostuksen Mackintosh on saanut todellisesta tapauksesta, jota hän työsti ollessaan alkutaipaleella 12 vuotisen poliisiuransa aikana. Ei ihmekkään, että tarina ja sen henkilöt tuntuivat niin uskottavilta. Isona plussana myös tarinan ennalta-arvaamattomuus. Vaikka jotakin osasin aavistella, niin loppuratkaisu löi minut ällikällä odotuksistani huolimatta. Vaikka kirja alku saattaa tuntua enemmän perinteiseltä dekkarilta, joka etenee suhteellisen verkaisesti, niin puolen välin jälkeen vaihdetaan silmään isompaa vaihetta. Hieman tulee mieleen Gillian Flynnin Kiltti tyttö ja psykologinen lataus. Kirjasta on vain mahdotonta puhua paljastamatta siittä liikaa. Haluan, että kaikki muut jotka tarttuvat tähän kirjaan saavat nauttia sen tarjoilemista yllättävistä käänteistä täysin rinnoin.

Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan, uskon tämän kirjan olevan varmasti vuoden lopussa parhaimpien luettujen kirjojen listauksessani. Kirja sai tuntemaan sekä kyyneleet valumaan, en hetkessä pääse yli tästä lukukokemuksesta, niin syvät jäljet se jätti sieluuni. Tällä romaanilla oli hieno aloittaa tämä kirjojen vuosi!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: I Let You Go (2014)
Sivuja: 416
Suomentanut: Päivi Pouttu-Déliere

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Onneksi minä en tiennyt tuosta juonenkäänteestä mitään eli se tuli ihan puskista, Odotin tätä kirjaa aika isosti ja tämä olisi ollut vuoden paras dekkari minulla ellei väliin olisi tullut Lemaitren Silmukka.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on paras, kun ei ole mitään ennakkokäsityksiä tai tietoja kirjasta. Odotukset tuppaavat monesti laimentamaan muuten niin oivallisen lukukokemuksen. :/

      Poista

Lähetä kommentti