maanantai 9. huhtikuuta 2018

Tommi Kinnunen: Lopotti

"Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Salaa hän haaveilee omasta perheestä. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla."

Lopotti on Tommi Kinnusen toinen romaani ja jatkaa  jo Neljäntienristeyksestä tuttujen henkilöhahmojen kanssa. Minä aloitin lukemisen hieman nurinkurisessa järjestyksessä, sillä en tiennyt tämän olevan ns. jatko-osa. Kun asia selvisi minulle, kävin heti lainaamassa Neljäntienristeyksen, mutta hetken mietittyäni päätin jatkaa Lopotin parissa loppuun. Olin lukenut jo vaivatta puoleenväliin asti ja olin aivan kärryillä, tulin tulokseen, että Lopotti on itsenäinen teos siinä missä Neljäntienristeyskin, vaikka valottavat saman suvun eri henkilöiden elämää. On siis mahdollista lukea kirjat myös tässä järjestyksessä, missä minä ne luin ilman suurempia ongelmia. Kumpikin Kinnusen kirja on ollut lukulistallani jo pitkään, mutta nimenä Lopotti on jäänyt minulle paremmin mieleen, onhan se melko erikoinen nimi. Olen itseasiassa aloittanut jo aikoja sitten lukemaan tätä e-kirjana, mutta kirja jäi kesken, sillä en pidä näytöltä lukemisesta. Siksi nappasin tämän kirjastosta ensin, enkä Neljäntienristeystä.

Lopotti kertoo limittäin Helenasta ja Tuomaksesta, jotka ovat kumpikin yhteiskunnan vieroksumia, sillä eivät sovi tavallisten normien muotteihin edes sullomalla, ainakaan omasta mielestään. Helena on sokea, hän tarvitsee muiden apua selviytyäkseen arjesta tai saattaisi muuten kävellä vaikka satama-altaaseen. Sisukas Helena on senkin edestä, hän ei osaa kaivata sellaista, mitä hänellä ei koskaan ole ollutkaan ja hän on kehittänyt omat selviytymiskeinonsa, mutta yksikin yllättävä liike ja hän saattaa hetkellisesti eksyä jopa omaan asuntoonsa. Tuomas on taas homoseksuaali, jonka täytyy muutta pois pienestä kylästä, jotta pystyisi luomaan itsensä näköisen elämän. 90-luvun alussa homoseksuaalisuus ei ole vielä niin yleisesti hyväksyttyä kuin nykyaikana ja Tuomas piilottelee suuntautumistaan perheeltään pitkään. Hän on luonut elämän jossa pitää suuntautumisensa, työelämänsä sekä perheensä visusti erillään toisistaan. Kirja on Helenan ja Tuomaksen tarinat ilman mitään sen suurieleisempiä juonikuvioita. Lopotti kertoo heidän elämästään iloineen, suruineen ja kipuineen, mutta lukijana en osannut edes aavistaa mitä tuleman pitää.

Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta sitä ehdottomasti Lopotti ei ole! Kirja kutsui lukemaan, se sai minut haluamaan rauhallisia hetkiä, jotka voin vain viipyä kirjan parissa ahmien Tuomaksen ja Helenan tarinoita. He tulivat niin iholle, että heidän tuskastaan tuli minunkin tuskaani ja heidän iloistaan minunkin iloni. Lopotti on niin vetävästi kirjoitettu, ettei sitä halua laskea käsistään. Kinnusen kieli on kaunista ja sujuvaa, sitä on nautinto lukea. Kinnunen on osannut myös luoda tunnelmaa, joka säilyy läpi teoksen taittuen loppua kohden surulliseksi, mutta huokuen silti rakkautta.

Kerronta ei etene kronologisesti. On aikajana, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat, mutta lukijan itsensä tehtäväksi on tarinanpalasista koota ehjä kokonaisuus. Helenan osiot on kirjoitettu minäkertojan muodossa, kun taas Tuomaksen tarinaa kuvaa ulkopuolinen kertoja. Näin kerrotuna vaikutta ehkä sekavalta, mutta minä en edes huomannut lukiessa näitä asioita, olin niin tarinan lumoissa. Vasta jälkikäteen mietittynä, kun alkoin pohtimaan lukemaani tulin tietoiseksi näistä sekoista.

Pidin tästä kirjasta valtavasti ja tartunkin Neljäntienristeykseen heti, kun saan kiireisemmät luettavat alta pois. Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan kirjasta, jossa muutetaan, sillä kirjassa muutetaan useasti ja ne ovat tärkeitä vaiheita henkilöiden elämässä. 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2016
Sivuja: 364

Mistä minulle: Kirjastosta

3 kommenttia:

  1. Meillä oli molemmat Kinnuset eli Lopotti ja Neljäntienristeys luettavana lukupiirissämme. Kaikki pidimme näistä kirjoista, hienoa ajan kuvausta. Kinnuselta tulee uusi kirja ensi elokuussa.

    VastaaPoista
  2. Hieno kirja, pidin vähän enemmän Neljäntienristeyksestä. Jännityksellä odotan kolmatta kirjaa.

    VastaaPoista
  3. Minulla on vielä jäänyt Lopotti lukematta, vaikka Neljäntienristeyksen olen kyllä lukenut ja pidin siitä. Ehkä henkilöt ovat päässeet jo vähän unohtumaan, mutta voihan tämän tosiaan lukea, vaikka olisikin pihalla ensimmäisen kirjan tapahtumista.

    VastaaPoista