Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu

"Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.
Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema."

Maria Àngels Angladaa (1930-1999) pidetään yhtenä Katalonian merkittävimpinä kirjailijoina ja Auschwitzin viulu on hänen ensimmäinen suomennettu teos. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja on noussut klassikkokirjaksi Kataloniassa. Kirja palkittiin ilmestymisvuonnaan parhaana katalaaninkielisenä teoksena. Onneksi tämä pieni suuri kirja suomennettiin viimein, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Auschwitzin viulu on mieleenpainuva kertomus Danielista, viuluntekijästä, joka joutuu mukaan ikävään vedonlyöntiin. Hänen on rakennettava viulu Auschwitzissä työskentelevälle komendantille ja vedonlyönnin hintana on Danielin henki.

Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon, olen itsekin lukenut useamman kirjan, jotka sijoittuvat Auschwitziin. Viimeisimpänä Affinity Konarin Elävien kirjan, joka oli myös vaikuttava teos. Vaikka Auschwitzin viulu ei sivumäärällä komeile, teki tämä silti lähtemättömän vaikutuksen. Tarina on kerrottu niukasti, mutta se kertoo silti paljon. Tunnelma on ainutlaatuinen, se herättää Danielin tarinan henkiin kauniisti vaikka tapahtumapaikka on niinkin puistattava kuin keskitysleiri. Lukija seuraa nälkiintyneen ja murtuneen viuluntekijän puurtamista viulun parissa lumoutuneena, jännittäen ehtiikö viulu valmistua ajoissa. Samalla raotetaan Danielin menneisyyttä, kun hän palaa muistoissa menneeseen sekä miehen tunteita, jotka Anglada maalaa esille koskettavasti. Tehokeinona on käytetty myös otteita SS:n tilastoista, jotka osoittavat keskistyleirin järjestelmällisen tuhoamisen tehokkuutta sekä laajuutta.

Olisin viipynyt tämän kirjan parissa mieluusti pidempäänkin. Holokausti tarinat ovat aina riipaisevia, varsinkin kun fiktiivisten tarinoidenkin takana on usein aitoja ihmiskohtaloita. Faktaa tai fiktiota, Auschwitzin viulu on realistisentuntuinen tarina  Kunnioitusta herättävää tässä nimenomaisessa teoksessa on se, että näin pieneen kirjaan on saatu mahtumaan koruttomasti kerrottuna valtavan puhutteleva ja mieleenpainuva tarina. 

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan kirjasta, jonka nimessä on jokin paikka. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: El violí d'Auschwitz (1994)
Suomentanut: Satu Ekman

Mistä minulle: E-kirja Storytelistä

Kommentit

  1. Minä luin tämän myyös jokin aika sitten ja kyllä - tarina oli koskettava. HIeno pieni tarina, vaikka aihe on kaikkea muuta kuin hieno. Minua ilahduttaa, että joku toinenkin on löytänyt tämän tairnan ja syventynyt sen äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivon myös että monet muutkin löytäisivät tämän pienen, mutta niin hienon kirjan :)

      Poista

Lähetä kommentti