Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

"Joulun alla Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä, jolle Flavian isä on perheen rahavaikeuksien takia antanut luvan kuvata heidän kotonaan. Filmiryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern. 

Samalla kun sankka lumituisku yllättää Bishop’s Laceyn kylän, kaikki kyläläiset kokoontuvat kartanoon katsomaan suuren filmitähden esiintymistä. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole valmistautunut illan dramaattiseen päätösnumeroon: yön pimeydessä yksi paikalla olleista löytyy murhattuna. Miten filminauha liittyy kuolemaan? Ja kuka on voinut lavastaa niin kylmäävän kohtauksen?

Kun lumimyrsky yltyy ja epäiltyjen määrä kasvaa, Flavian on löydettävä kartanon varjoissa piileskelevä tappaja."

Ihana pikkuvanha myrkynkeittäjä on taas vauhdissa, mutta sarjan neljännessä osassa päästään tutustumaan vihdoin lähemmin kotoisasti ränsistyneeseen Buckshawin kartanoon. Agatha Christien jalanjäljissä de Lucejen kotikartanoon on kirjoitettu suljetun huoneen -murhamysteeri, sillä lumimyrskyn saartaessa kuvausryhmän ja joukon kyläläisiä kartanoon, kuuluisa näyttelijätär murhataan huoneeseensa. Joku kartanon sisällä olevista on murhaaja, eikä Flavia malta jättää tutkimuksia poliisin huoleksi, kun tarkkasilmäinen neitokainen lähtee seuraamaan johtolankoja omia polkuja pitkin. Samalla Flavialla on myös oma pieni projekti jälleen meneillään. Hänen vakaana aikomuksena on saada itse joulupukki kiinni, sillä hän haluaa todistaa nenäkkäille sisarilleen olevansa oikeassa vanhan partasuun olemassaolon suhteen.  

Tämä ei ollut minusta parhaimmasta päästä sarjan kirjoista, mutta oikein viihdyttävä ja helppolukuinen dekkari. Luin tämän melkein yhdeltä istumalta. Pidin kyllä lukemastani paljon, kuten kaikista tämän sarjan kirjoista, nämä on vain niin hyviä. Nämä ovat rikoskirjagenressä todella pehmoisia murhamysteerejä, väkivallalla ei mässäillä ollenkaan ja päähenkilö on varsin sympaattinen sankaritar. Jäin kuitenkin pohtimaan  kuinka kummallisen paljon tapahtuu henkirikoksia pienessä englantilaisessa kylässä, ihan uskottavalta se ei tunnu, varsinkin kun kaikki neljän ensimmäisen osan rikosta on tapahtunut varsin lyhyen ajan sisällä. 

Näiden kirjojen kansikuvitukset ovat ihania, tämän värimaailma ihastuttaa minua erityisesti. En taida edes keksiä näiden kirjojen kohdalla kovin suurta moitteen sanaa, niin ne ovat onnistuneet valloittamaan sydämeni.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: I Am Half-sick of Shadows (2011)
Sivuja: 315
Suomentanut: Maija Heikinheimo

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit