tiistai 7. elokuuta 2018

Kesälukumaraton kirjojen lyhytarviot

Viikonlopun lukumaraton oli hieman takkuinen, mutta sain luettua 3,5 kirjaa. Kesken jätin yhden kirjan puolivälissä, sillä se ei kertakaikkiaan vetänyt. Kirja oli Aldous Huxleyn dystopiaklassikko Uljas uusi maailma, joka esittää kuvan tulevaisuuden maailmasta, joka ei vaikuttanut mitenkään uljaalta. Minusta Huxleyn maalaama kuva tulevaisuudesta ei ollut uskottava, vaan lähinnä absurdi. Kaikki tieteellinen kuvailu oli hyvin puuduttava luettavaa ja juoni tuntui puuttuvan lähes kokonaan, sillä Huxley keskittyi enemmän korkealentoiseen kuvailuun luomastaan maailmasta ja sen toiminnasta. Odotin kaikkien kehujen perusteella tältä klassikolta paljon enemmän, joten pettymys oli suuri. Huxley on omalta osaltaan ollut raivaamassa tietä nyky scifille ja dystopioille, joten odotin hengästyttävää lukukokemusta maineen perusteella. Tämän jälkeen olen entistä varmempi ettei tämän genren kirjallisuus vain ole minua varten, en pysty ymmärtämään sitä.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Julkaistu suomeksi: 1962
Alkuteos: Brave New World (1932)

Kun olin nukahdellut aikani Huxleyn parissa päätin luovuttaa kirjan suhteen. Minulla menisi pian mielenkiinto koko maratoniin sillä Uljas uusi maailma ei houkutellut lukemaan. Siirsin Huxleyn pahoitellen syrjään ja valitsin pinoistani seuraavaksi luettavaksi Jane Campionin ja Kate Pullingerin Pianon, jonka olen joskus vuosia sitten löytänyt kirppikseltä. Kirja kertoo Ada McGrath nimisestä mykästä pianistista, joka naitenaan Uuteen-Seelantiin Alisdair Stewartille. Ada matkustaa merten yli aviottoman tyttärensä ja pianonsa kanssa miehensä luokse. Morsian, tytär ja piano jätetään rannalle yksin odottamaan aviomiestä, joka saapuukin maorien ja valaanpyytäjä Bainesin kanssa noutamaan näitä. Kallisarvoinen piano täytyy kuitenkin jättää rannalle säiden armoille, sillä sen kuljettaminen Stewartin kotiin olisi ollut liian työlästä. Stewart päätyykin myymään vaimonsa rakkaan pianon Bainesille maapalstaa vastaan Adan selän takana. Baines, joka on iskenyt silmänsä Adaan tekee naisen kanssa sopimuksen - jos Ada suo Bainesille tiettyjä vapauksia nainen saa pianonsa takaisin kosketin kerrallaan. Tästä on olemassa elokuva, joka on voittanut aikoinaan kolme Oscaria, itse en ole elokuvaa kuitenkaan nähnyt. Kirja on tehty elokuvan maineen siivittämänä jälkikäteen. Kirja oli ihan ok nopealukuinen tarina, muttei mitenkään puhutteleva. Mielestäni kertomus oli hieman kummallinen ja kerronta oli sen verran kolkkoa, että tarina jäi etäiseksi. Jos kerronta  olisi ollut tunteita herättävämpää lukukokemus olisi voinut olla hyvinkin erilainen. Tälläisenaan se vaikutti olevan vain enemmänkin oodi musiikille. Ada oli henkilöhahmona epäuskottava ja raivostuttava. Mutta tulipahan luettua nyt tämäkin hyllyä lämmittämästä.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 1995
Alkuteos: The Piano (1994)

Pianon jälkeen tartuin Ebba Witt-Brattsrömin Vuosisadan rakkaussotaan, joka nimellään jo viittaa Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina teokseen. Tässä kirjassa ollaan tilanteessa 40 vuoden jälkeen, kun pitkä avioliitto on ajautunut karille. Kirja oli vapaan runon muotoon kirjoitettua vuoropuhelua miehen ja vaimon välillä. Dialogissa ei toista säästelty, katkeruus ja viha paistoi häpeilemättä, kun lukija päästettiin kurkistamaan keskusteluun, joka yleensä halutaan pitää kahdenkeskeisenä. Oli olo kuin olisin salaa kuunnellut pariskunnan riitaa, joka ei ollut minun kuultavaksi tarkoitettu. Miehellä ja naisella oli vahvat, mutta myös stereotyyppiset roolit tässä asetelmassa, joihin he olivat ikävästi jumiutuneet. Tuumakaan ei annettu periksi, vaikka se olisi ollut välttämätöntä, jotta rakkaus olisi voinut jotenkin selviytyä. Raadollista ja rehellistä kuvausta taistelusta, jossa kumpikaan ei ole voittaja.  Tämä kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan kirjasta, jossa ei ole kuin yksi tai kaksi henkilöä.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Into
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Århundradets kärlekskrig (2016)

Viimeiseksi kirjaksi haasteeseen valikoitui Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran, joka oli kertomus vallankumouksen kauhuista selviytyneen Nadia taistelusta syöpää vastaan. Odottamaton uutinen saa kuitenkin Nadian elämänhalun heräämään. Nadia ei ollut mikään miellyttävä hahmo, sillä elämän aikana koetut vastoinkäymiset oli muokannut hänestä kärkkään ja katkeroituneen naisen. Tästä kaikista pahiten sai osansa Nadian tytär, joka säyseänä ihmisenä sai niskaansa kaikki äitinsä oikut. Tämä lyhyehkö kirja kätki sisäänsä paljon teemoja aina juurettomuudesta kamppailuun kuolemaa vastaan. Ei ole helppoa hyväksyä lähestyvää kuolemaa, kun elämässä olisi vielä elettävää. Tarinan aikana ehdittiin sivuamaan myös Iranin vallankumousta kuin perheväkivaltaakin. Olimme kerran oli puhutteleva, väkevä ja rehellinen tarina yhdestä pakolaisperheestä ja heidän elämästään uudessa kotimaassaan Ruotsissa. Tämä kirja oli positiivinen yllätys, vaikka se olikin jotain aivan muuta kuin mitä odotin.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Det var vi (2017)




6 kommenttia:

  1. Voi ei! Lainasin juuri tuon Huxleyn Uljaan uuden maailman ja odotin jo innolla tähän klassikkoon tarttumista. Nyt lukukokemuksestasi kuultuani taidan kuitenkin harkita vielä uudemman kerran uskallanko yrittää... Onneksi ehdit kuitenkin maratonin puitteissa löytämään muutakin luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä tiedä vaikka pitäisitkin Uljaasta uudesta maailmasta, monet ovat siitä kuitenkin pitäneet. :)

      Onneksi maratoniin mahtui hyviäkin lukukokemuksia, niin ei mennyt ihan pakko pullaksi. :D

      Poista
  2. Minullakin on tuo Vuosisadan rakkaussota lainassa ja aikeissa kohta lukea. Vuosisadan rakkaustarinan luinkin jollain aiemmalla maratonilla, muistaakseni viime kesänä ja se teki kyllä ison vaikutuksen.

    Piano on kirjana kiinnostanut kun minäkään en jostain käsittämättömästä syystä ole sitä nähnyt, mutta ehkä siirtyy taas lukujonossa...

    Viimeinen kirjasi ei olekaan tuttu. Otavan sinisten lukeminen kiinnostaa aina, mutta väistelen noita "sairastamiskirjoja"... onko tässä paljon sitä syöpäpohdiskelua vai enemmän muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole lukenut Vuosisadan rakkaustarinaa, vaikka se omasta hyllystä löytyykin. Pitäisi ottaa ihan asiaksi lukea se.

      Ei ollut paljon syöpäpohdiskelua minusta, pääpaino oli enemmän Nadia elämänvaiheissa ja kokemuksissa. :)

      Poista
  3. Piano on elokuvana upea! (Tosin katsomisesta on kauan aikaa.) Kirja odottaa lukemista, kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista