keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Kevään 2020 kirjauutuudet

Ehdinkin tuolla blogin instassa storyjen puolella julkaisemaan kaikista kiinnostavimmat kevään uutuudet, mutta ajattelin tehdä tänne blogiinkin perinteisen postauksen. Kaikki kun eivät instagrammia käytä ja on tämä samalla minulle itselleni lista siitä, mitä varata kirjastosta. Olen varmaankin auttamattomasti myöhässä ja odotetuimmissa uutuuksissa varausjonot jo pitkiä, vaikka täällä pohjoisessa ei jonotusnumerot olekkaan yhtä huikaisevia mitä esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Mutta olen täälläkin jo useamman kuukauden odottanut esimerkiksi Atwoodin Testamenttia. Onneksi olen kirjojen suhteen suhteellisen maltillinen, koko ajan on hyvää luettavaa pinoissa, joten minulle ei ole väliksi saanko kiinnostavan uutuuden heti tammikuussa vai vasta kesäkuussa. 

WSOY:
  • Tiina Laitila-Kälvemarka; H2O
  • Laura Lähteenmäki; Sitten alkoi sade
  • Lara Prescott; Tätä ei tapahtunut koskaan
  • Max Porter; Lanny
  • Beth O´Leary; Kimppakämpässä
  • Bo Svernström; Uhri ja pyöveli
  • Anniina Mikama; Tinasotamiehet
  • Siiri Enoranta; Kesämyrsky
Tammi:
  •  Saara Cantell; Kesken jääneet hetket
  • Essi Kummu; Loiste
  • Jane Harper; Luonnonvoimat
  • Stephen King; Laitos
  • Caroline Kepnes; Si
  • Ta Nehisi-Coates; Vesitanssija
  • Jenny Erpenbeck; Päivien loppu
  • Elizabeth Strout: Olive Kitteridge
Otava:
  • Enni Mustonen: Pukija
  • Johanna Vuoksenmaa; Pimeät tunnit
  • Philip Teir; Neitsytpolku
  • Sally Rooney; Normaaleja ihmisiä
  • Sofia Lundberg; Tapaa minut tammen alla
  • Alex Schulman; Polta nämä kirjeet
  • Harriet Tyce; Veriappelsiini
  • Stuart Turton; Evelynin seitsemän kuolemaa
Gummerus:
  • Eeva Klingberg; Syvän maan juuret
  • Celeste Ng; Olisi jotain kerrottavaa
  • Sayaka Muraka: Lähikaupan nainen
  • Erin Kelly; Kiviäidit
  • Juno Dawson; Meat Market
  • Sally Green; Paholaisten valtakunta
Bazar: 
  • Lucinda Riley; Perhosten huone
  • Ruth Hogan; Kadonneiden tavaroiden vartija
  • Esmeralda Santiago; Sokeriplantaasin valtiatar
  • Karen Thompson Walker; Ihmeiden aika
  • Fiona Barton; Epäilty
  • Camilla Sten; Kadonnut kylä
  • Nikki Owen; Vanki 375
Aula & Co:
  • Heather Morris; Cilkan tarina
  • A Yi; Täydellinen rikos
  • John Douglas & Mark Olshaker; Mindhunter - FBI ja sarjamurhaajan mieli
LIKE:
  • Inga Magga; Varjonyrkkeilijä
  • Jenni Multisilta; Yksi teistä kuolee
  • Mats Beder Nordbo; Kuolinnaamio
  • Susanna Hynynen & Dess Terentjeva; Neonkaupunki
 Mitä kevään uutuuksia sinä odotat eniten?



tiistai 10. joulukuuta 2019

C.J. Tudor: Paluu pimeästä

Pohjoisenglantilaista kaivoskylää järisyttää tragedia. Lapsensa tappanut äiti jättää jälkeensä vain verellä kirjoitetun viestin.

Uutinen surmatyöstä ajaa opettaja Joe Thornen palaamaan tuohon lapsuutensa kylään ja vuosikymmenten takaisiin muistoihin – siihen, kuinka hänen pikkusiskonsa Annie katosi. Ja kuinka takaisin tuli joku, joka ei ollut Annie.

Mitä tapahtui niiden tuntien aikana, kun Annie oli kadoksissa? Mitä kylän pinnan alla kytee – ja miksi hautausmaalta puuttuvat lasten haudat?

Wautsi wau, siinäpä se rehellisin ja puhtain reaktio tästä kirjasta. C. J. Tudor osoitti jo aikaisemalla trillerillään, Liitu-ukolla, että hänessä on tarinankertojan ainesta, mutta Paluu pimeästä onnistui lyömään minut ällikällä. Harvoin kirjat onnistuvat karmimaan ja nostamaan ihon kananlihalle, mutta tämä pystyi. Jos tästä tehtäisiin elokuva, en varmaan uskaltaisi katsoa sitä silmät auki, vähintäänkin katsominen pitäisi suorittaa valot päällä ja turvallisesti tyynyn takaa vilkuillen.

Paluu pimeästä tunnelma on tummanmusta ja siinä on yliluonnollisia elementtejä. Joku tai jokin on saanut kaivosalueen luoliin eksyneet lapset muuttumaan täysin. Elääkö luolissa jotain yliluonnollista vai saako vanhat uskomukset ja ihmisen vilkas mielikuvitus kuvittelemaan sellaista, jota ei ole olemassakaan? Juoni tempaisee otteeseensa heti ensi hetkistä ja hellittää otteensa vasta viimeisellä sivulla. Kirja onnistui tarjoilemaan yllätyksiä ja samalla viihdyttämään. Tudorin henkilöhahmojen rakentelu oli myös erittäin onnistunutta. Joe ei ole mikään varsinainen sankari, mutta hänestä oppii kyllä pitämään. Ongelmansa on kullakin, mutta Arnhillissä niitä tuntuu olevan enemmän ja vähemmän ongelmia jokaisella. Tuo pikku kaupunki kätkee sisäänsä paljon synkkiä salaisuuksia.

Kyllähän tästä eittämättä tuli mieleen Kingin kirjat ja tuon kauhunkuninkaan kirjat ovat kuuluneetkin Tudorin suosikkeihin jo nuoruudesta asti. Kirjassa ei kuitenkaan annetta selkeää vastausta yliluonnollisille tapahtumille, ovatko ne edes sitä vai mielikuvituksen tepposia?  Onko kaikki vain ihmismielen pimeänpuolen aikaansaannoksia?  Itse haluan kääntyä kuitenkin yliluonnollisen puoleen, sillä se tekee kirjasta heti paljon ahdistavamman, mutta hyvässä mielessä.

Luin tämän kirjan Halloweenin alla ja tämä oli kyllä tunnelman ja tarinansa puolesta nappivalinta teemaa ajatellen. Jos tykkää piinaavan jännittävistä trillereistä, kannattaa tähän ehdottomasti tutustua. Tämä oli minulle täyden viiden pisteen lukukokemus ja tekisi mieleni melkein lukea tämä heti perään uudestaan, sen verran hyväksi tämä osottautui. Toivottavasti Tudorista kuullaan pian lisää.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: The Taking of Annie Thorne (2019)
Sivuja: 431
Suomentanut: Laura Beck

Mistä minulle: Kirjastosta

maanantai 9. joulukuuta 2019

Joululahjavinkkejä lapsille

Joulu on jo ovella ja mikäs sen parempi tapa ilahduttaa perheen pienimpiä kuin antaa kirjalahja. Meillä lukijoita löytyy aina kouluikäisestä leikki-ikäiseen, on itsekseen lukevaa ja yhteiset satutuokiot ovat myös mielekästä puuhaa. Ja mikäs sen parempi tapa viettää joulunpyhiä kuin kirjan parissa - yhdessä tai erikseen. Seuraavat vinkkaamani kirjat ovat olleet meidän perheessämme hittejä ja kovasti lasten mieleen. Osa kirjoista on tämän vuoden uutuuksia ja osa jo vähän vanhempia. Näistä vinkeistä voi ottaa tärpin



Mestarietsivä Peppunen - Kuuttoman yön jättiläinen

Kaupungilla liikkuu viisimetrinen jättiläinen, joka ryöstää leideiltä koruja pimeillä kujilla. Mestarietsivä Peppunen vainuaa, ettei kaikki ole, miltä näyttää. Nokkelalla päättelykyvyllään sekä tavaramerkillään, jättiläismäisellä pierulla, hän ratkaisee tämänkin tapauksen.
Mestarietsivä Peppusen toinen osa oli yhtä kovasti lasten mieleen kuin aikaisempikin osa. Ekaluokkalainen ahmaisi tämän parissa päivässä ja nuoremmat kuuntelijatkin nauliintuivat aloilleen kuuntelemaan. Peppunen on ideana hauska ja tuntuu kiehtovan lapsia kovasti.

Maja Lunde, Lumisisko. 2019
Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole otettu esiin edes kynttilöitä, puhumattakaan muista koristeista. Aatolle joulu on erityisen tärkeä, sillä se on hänen syntymäpäivänsä: hän täyttää 11 vuotta. Näyttää vain siltä, että tänä vuonna joulua ei tule. Äiti ja isä ovat vain varjoja itsestään, surullisia ja poissaolevia. Pikkusiskokin yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton.

Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Eräänä päivänä hän kohtaa uimahallin ulkopuolella saman ikäisen tytön, jonka ilo ja innostus ovat tarttuvaa laatua. Erikoisesti puhuva ja nauravainen Heta asuu ihmeellisessä talossa, jonka jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. On kuin talo olisi lumottu. Entä kuka on synkkä mies, joka kiertelee talon lähistöllä?
Upealla kuvituksella varustettu satukirja, joka kertoo kauniisti ystävyydestä. Kirjan kuvitus on tunnelmallinen ja lumoava, suoraansanottuna henkeäsalpaavan kaunis.

Jeff Kinney, Neropatin päiväkirja. 2009

Neropatin päiväkirja -sarjan ensimmäinen osa!
Elämä yläkoulussa ei ole helppoa. Greg Heffley sen tietää jos kuka. Koulun käytävillä Gregin kaltaiset ruipelot joutuvat mennen tullen väistelemään ilkeitä gorilloja, jotka ajavat partansa kaksi kertaa päivässä.
Saammeko esitellä: Greg, kirjailija ja kuvittaja Jeff Kinneyn sankari, joka pitää päiväkirjaa. Tai oikeastaan se on JULKAISU. Gregin sanat ja teot eivät aina kohtaa, ja hyvistä aikomuksista tulee usein jotain aivan muuta...
Tämä on sarjan aloitusosa, mutta sarjaan on ilmestynyt useampia osia. Tämä sarja on meidän koululaisen mieleen ja pari kirjaa päätyi joulupakettiinkin.

Riina ja Sami Jarla, Pet Agents - Täältä tullaan lemmikit. 2019
Uusi, vauhdikas kirjasarja niin nörteille kuin eläinrakkaille
Robottitouhuja ja kaikenkarvaisia lemmikkejä yhdistävän sarjan avaus! Pet Agents koukuttaa kouluikäiset.
Tämä sopii kouluikäisille luettavaksi, mutta myös nuoremmille kuunneltavaksi. Mukava kuvitus ja kiva tarina. Robottitouhut ja lemmikit aiheina kiehtovat kaikkia lapsia sukupuoleen katsomatta.

Hannele Lampela & Ninka Reittu, Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut
Prinsessa Pikkiriikin käsittelyssä mm. Tuhkimo, Pieni Punahilkka, Hannu ja Kerttu saavat astetta hervottomamman tulkinnan.
Kaikkien tuhmuroijien sankari, Prinsessa Pikkiriikki rakastaa satuja, vaikka jotkut niistä ovatkin hänen mielestään melko kummallisia. Miksi esimerkiksi prinssi saa pussata Ruususta ilman lupaa? Ja mihin prinssinpälikkää edes tarvitaan, kun on keksitty herätyskellot?
Tämä sarja on hauskaa kuunnteltavaa lapsille, mutta myös lystikästä luettavaa aikuisille. Sarjaan on ilmestynyt useampi kirja, mutta nämä modernit iltasadut ovat olleet meidän perheessä kaikiasta suosituimpia. Loistava iltasatukirja!

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu, Ihme ilmat - Miksi ilmasto muuttuu?. 2019
Lajissaan ensimmäinen, lapsille suunnattu tietokirja ilmastonmuutoksesta on ilmestynyt!
Ihme ilmat! -tietokirja vastaa lasten kiperiin kysymyksiin ilmastonmuutoksesta ja kertoo, miten voimme pistää sille yhdessä hanttiin. Kaksi nokkelaa kaverusta, Lotta ja Kasper, kyllästyvät vanhempiensa vältteleviin vastauksiin kummista keleistä. He päättävät selvittää, mistä ilmaston muuttumisessa todella on kyse.
Ilmaston muutos on nyt monien huulilla ja herättää lapsissakin paljon kysymyksiä. Ihme ilmat kertoo ilmaston muutoksesta helppotajuisesti, niin että lapsikin sen hoksaa ja samalla se selventää myös vanhemmalle lukijalle paljon asioita. Todella napakka lapsille suunnattu tietokirja, jossa jaetaan arjen niksejä ja osoitetaan yhdessä tekemisen voima.

Pasi Pitkänen, Hirviöturnajaiset. 2019
Pasi Pitkäsen huikea seikkailukuvakirja perheen pienimmille pokemonien, ihmeotusten ja hassujen hurjien hirviöiden hengessä. Ruman ankanpoikasen ja Dumbon lailla tarina kertoo myös rohkeudesta muuttua.ämä 
Kirjassa on kiva kuvitus ja tarina on kovasti ainakin meidän Pokemon -fanien mieleen. Todella kiva kirja yhdessä luettavaksi, ja meillä tästä tykkäsi niin pojat kuin tyttökin.

David Walliams, Pankkirosvon poika. 2019

Kaasu pohjaan, tämä on ryöstö!
Uutuus koululaisten suosikkitekijältä. Hengästyttävää vauhtia ja kreisiä rallihuumoria pankkiryöstön tiimellyksessä!
Tämä oli hauska kirja. David Walliams on noussut koulaisten suosioon hauskoilla tarinoillaan ja häneltä on ilmestynyt useampikin teos, joista ainakin Gangsterimummi on meidän lasten suosituslistalla muille pienille lukijoille ja kuuntelijoille.

Sinikka & Tiina Nopola, Heinähattu, Vilttitossu ja Jouluvintiö. 2019
 Jouluun on viikko aikaa, ja Vilttitossu pelkää, että ei saa tarpeeksi joululahjoja. Hän näkee kadulla Joulun lapsi -keräyksen vähävaraisten lasten hyväksi ja saa mielestään loistavan idean. Hän pukeutuu roskiksesta löytämäänsä palttooseen ja kirjoittaa kerjäyskylttiin "Antaka köyhäle lapsele lahjoja." Vilttitossun yritys ei kuitenkaan tuota tulosta ja seuraavaksi hän esiintyy katulaulajana tiernapojan roolissa -- yhtä huonolla menestyksellä.Kotona kilttiä ja ahkeraa Heinähattua kehutaan joulun lapseksi, mutta mitä ihmettä Vilttitossun pitäisi tehdä saavuttaakseen saman?
 Heinähatut ja Vilttitossut olivat jo minun lapsuudessa rakkaita minulle. Nämä tarinat ovat viihdyttäneet myös omia lapsiani ja tämä uutuus odottaa iltasatupinossa vuoroaan. Vaikkemme tätä ole vielä itse maistaneet, uskallan suositella sillä sarjan kirjat ovat olleet lasten kestosuosikkeja jo vuosia.

J. K. Rowling, Harry Potter ja viisasten kivi. 2015
Uuden sukupolven Harry Potter!

Kate Greenway -mitalilla palkitun Jim Kayn häikäisevä nelivärikuvitus on hieno tulkinta Tylypahkan maagisesta maailmasta. Kayn kuvissa on herkkyyttä, huumoria ja voimaa. Maalauksellisuus ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat tekevät oikeutta Rowlingin ajattomalle klassikolle.

Nyt myös nuoremmat lukijat voivat tarttua Rowlingin teossarjaan ja vanhemmille faneille tarjolla on nyt jotain aivan uutta! Näyttävä ja suurikokoinen lahjakirja
Harry Potter on meillä koko perheen suosikki ja nämä kuvitetut versiot tuovat tämän huikean velhopojan yhä nuorempien lukijoiden koettavaksi. Näitä haluaisin myös omiin paketteihin! Tällä hetkellä kuvitettujaversioita on ilmestynyt jo neljä.
.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Malena & Beata Ernman, Greta & Svante Thunberg: Sydämen asioita - perhe ja planeetta kriisissä

Ilmastovaikuttamisen nuoren supertähden ja hänen perheensä koskettava tarina.
Ilmastonmuutos uhkaa planeettaamme ja yhä useampi kokee ympäristöahdistusta. Kirja kertoo tositarinan perheestä, joka käsittelee henkilökohtaista kriisiään ryhtymällä taistoon ilmastonmuutosta vastaan.Malena Ernman, yksi Ruotsin tunnetuimpia oopperalaulajia, eli jännittävää elämää matkustaen maailmalla puolisonsa Svante Thunbergin ja lastensa kanssa. Kun Greta, tyttäristä vanhempi, lopettaa 8-vuotiaana syömisen miltei kokonaan, perheen arki hajoaa. Vanhemmat ponnistelevat saadakseen apua koulusta ja terveydenhuollosta. Lopulta tytär saa diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä. Myös nuorempi tytär Beata alkaa oireilla ja saa diagnoosit muun muassa Aspergerista ja ADHD:stä. Sitten Greta näkee koulussa dokumentin ilmastokriisistä ja järkyttyy: Miksi tästä ei puhuta, vaikka tämä on ainoa tärkeä asia? Greta taivuttelee vanhempiaan muuttamaan elämäntapojaan eikä halua enää lentää. Syömishäiriö alkaa parantua samalla, kun Greta löytää intohimonsa. Maailmanlaajuiseen julkisuuteen hän nousee 15-vuotiaana elokuussa 2018 ryhtyessään koululakkoon Ruotsin valtiopäivätalon edessä Tukholmassa saadakseen huomiota ilmastokriisille.
Tässäpä kirja, joka jokaisen tulisi lukea aiheensa puolesta. Varsinkin niiden aikuisten ihmisten, jotka kiusaavat Gretaa ja pilkkaavat häntä sekä hänen ajamaansa asiaa netissä. Mikä parasta, kirja on kirjoitettu helppotajuisesti, joten se on helppoa luettavaa myös sellaisille, jotka eivät ole tottuneet lukemaan paljon. Vaikka kaikkien perheenjäsenten ääni kuuluu kirjan sivuilla, on pääasiassa näkökulma Gretan äidin Malenan. Hän kertoo rehellisesti lastensa neurologisista sairauksista ja ongelmista. Vaikka Gretan perhe on elänyt aina etuoikeutetussa asemassa, ei heidän arkensa ole ollut helpoimmasta päästä. Itse Aspergerin läheisenä koin kuvauksen Gretasta olevan hyvinkin aidon oloinen, lisäksi tiedän paremmin kuin hyvin, että kun Asperger löytää asian, joka on hänelle se the mielenkiinnonkohde, siihen asiaan suhtaudutaan hyvin intohimoisesti. Asperger ei kuitenkaan tee ihmisestä yhtää huonompaa ja tälläisissa asioissa se voi olla huikea voimavara, sillä paneutumisen puutteesta ei voida siinä kohtaa ainakaan syyttää. Asperger on erilainen tapa hahmottaa maailmaa, siihen kuuluu tiettyjä piirteitä, jotka voivat tuntua meistä oudoilta, mutta uskokaa pois että meidän ajattelumaailmat ja toimintatavat herättävät aivan yhtä suurta kummastusta heissä. Ja voin kertoa että Asperger ihminen ei varmasti tee yhtään mitään, mitä hän ei itse halua tehdä. En usko hetkeäkään, että Greta on muiden aivopesemä sätkynukke, toki hänen perheensä julkisuus auttoi varmasti tähän asemaan pääsemisessä.

Olisin toivonut enemmän Gretan ääntä kuuluviin ja enemmän puhetta ilmastoasioista, mutta hyvin niitä tuodaan esille tässäkin kokonaisuudessa. Mikä tärkeintä lukeminen herättää ajattelemaan ilmastonmuutosta, sen seurauksia ja planeettamme tulevaisuutta. Se saa pohtimaan mitä minä itse yksilönä voisin tehdä toisin planeettame hyväksi, se myös vesittää hyvin niitä kuluneita fraaseja kuten "ei Suomen tai Ruotsin kokoisella maalla ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta". Jos muutama koulutyttö pystyy omalla esimerkillään saamaan näin paljon puhetta ja kohua aikaan, niin mitä kokonaisen kansakunnan esimerkki voisi saada aikaan? Muutoksia täytyy tehdä ja pian, siihen Greta yrittää meitä herätellä. Tiedemiehet ovat puhuneet siitä jo useita vuosia, mutta kukaan ei ole halunnut kuunnella. Merkit ovat selvästi kaikkien meidän silmiemme edessä nähtävillä, mutta osa haluaa silti sulkea silmänsä. "Ainahan ilmasto on lämmennyt ja kylmennyt", totta niin on, muttei koskaan näin nopeassa tahdissa mitä nyt. Ihminen on omilla toimillaan kiihdyttänyt lämpenemistä ja jokaista aikaisempaa lämpenemistä on seurannut ekosysteemien romahdus, ja ihminen jos kuka on erittäin riippuvainen näistä ekosysteemeistä. Mitään suoria ratkaisuja kirjassa ei kuitenkaan tarjota, sillä suurimmaksi osaksi vastuu on valtioilla sekä suurilla yrityksillä, jotka tuottavat suurimman osan päästöistä. Kapitalismi ja "länsimainen hyvinvointi" on tässä asiassa suuri haaste. Ihminen voi kuitenkin omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen mitä ostaa ja mitä ei, mitä yrityksiä haluaa tukea ja mitä ei, mitä tekee ja mitä ei. Mitä enemmän ihmisiä tähän herää, sitä enemmän sillä on vaikutusta. Tällä hetkellä meillä on vain viiden prosentin mahdollisuudet saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset tavoitteet. Talomme on todellakin tulessa, mutta kukaan ei tee mitään ja juuri sitä Greta suuresti ihmettelee. Elämme täällä länsimaissa sellaisessa yltäkylläisyydessä, että suomalaistenkin kulutustottumuksilla tarvittaisiin 3,7 maapalloa, jotta luonnonvarat riittäisivät. Meillä on kuitenkin vain tämä yksi.

Kirjallisessa mielessä tämä ei ole kummoinenkaan taidonnäyte, mutta asiansa puolesta sitäkin tärkeämpi kirja. Siksi en lähdekään tätä pisteyttämään. Toivon että jokainen lukee tämän, herää siihen miten nuoret ja aikuisetkin kokevat ilmastokriisin ja mahdollisesti lohduttoman tulevaisuuden. Herättää pohtimaan asioita.  Elämme kriisin keskellä, mutta kaikki käyttäytyvät kuin mitään kriisiä ei olisi olemassakaan. Pienilläkin teoilla on väliä ja Greta yrittää omalla esimerkillään osoittaa suuntaa.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2019
Alkuteos:  Scener ur hjärtat
Sivuja: 326
Suomentanut: Raija Rintamäki

Mistä minulle: Bookbeat

tiistai 3. joulukuuta 2019

Camilla Läckberg: Kultahäkki

Ulkopuolisten silmissä Faye on saanut kaiken: täydellisen aviomiehen, suloisen tyttären ja tyylikkään kodin Tukholman parhailta kulmilta. Todellisuudessa ahdistavat muistot lapsuudesta Fjällbackassa vainoavat häntä, ja Faye kokee elävänsä vankina kultaisessa häkissä. Oli aika, jolloin hän oli vahva ja kunnianhimoinen nainen. Se oli ennen kuin hän luopui kaikesta miehensä Jackin vuoksi.

Kun Jack pettää Fayta, hänen maailmansa romahtaa. Faye on täysin musertunut, kunnes hän päättää antaa samalla mitalla takaisin ja keksii julman tavan kostaa.

Olen lukenut aiemmin muutamia osia Läckbergin suositusta Fjällbacka -sarjasta, josta olen kyllä pitänyt. Läckberg on taidokas tarinanpunoja ja hänen dekkareidensa tunnelmassa on sitä jotain. Kultahäkki on kuitenkin jotain hyvin erilaista, mihin Läckbergiltä on normaalisti totuttu, sillä tarina sijoittuu Tukholman rikkaiden seurapiireihin ja pinnallisten sekä onttojen henkilöhahmojen lisäksi kirjan juonikin on hyvin pintaliitoinen. Kultahäkki aloittaa uuden Faye -sarjan, joten jatkoa tällekin on luvassa.

Kuuntelin Kultahäkin äänikirjana, millaisena se toimi oikein mainiosti. Sopivan kevyttä ja sujuvasti etenevää tekstiä hyvän kertojan lukemana takasi, että jaksoin keksittyä kuuntelemaan tarinan mielenkiinnolla alusta loppuun. Minun kohdallani äänikirjojen on pakko olla kevyempää viihdekirjallisuutta tai keskittyminen kuuntelemiseen herpaantuu ja ajatukset hajoavat pohtimaan tekemättömiä töitä tai arjen murheita. Tarina etenee kolmessa eri aikatasossa ja rikoksia tapahtuu jokaisessa aina tietovarkauksista murhaan, mutta poliiseja tarinassa vilahtelee hyvin vähän. Tarinan päähenkilö Faye on määrätietoinen nainen, joka osaa ottaa oikeuden omiin käsiinsä varjellakseen menneisyyttään, mutta myös päästäkseen tavotteisiinsa. Faye on kliseinen ja epäuskottava hahmo, mutta istuu kirjan tyyliin kuin nakutettu. Faye elää kultahäkissä, missä vääryyksiä tekevät ihmiset pukeutuvat Gucciin ja puukottavat toisiaan selkään saadakseen arkeensa jännitystä. Kaikkeen on varaa, mitään ei näennäisesti puutu, mutta elämä on onnetonta ja tukahduttavaa. Kun Faye saa elämänsä rakkuden, aviomiehensä Jackin, kiinni pettämisestä ja joutuu erossa puille paljaille hän päättää kostaa kaikki kokemansa vääryydet. Alistetusta pikkuvaimosta kuoriutuu kostonenkeli, joka janoaa julkista nöyryytystä ja enemmänkin. Hän haluaa viedä Jackilta kaiken...

Fayen henkilöhahmon kehityskaari oli kyllä kliseinen ja epäuskottavakin, mutta yleensä seurapiirisankarittaret ovat juurikin sellaisia - dramaattisia ja häikäilemättömiä. Toisaalta seurapiirien elämänkuvaus oli hyvinkin uskottavaa, enkä epäile yhtään etteikö sen kuvailussa piile paljon totuuttakin, vaikkemme tiedä missä kohtaa. Raha tai sen paljous saa ihmisissä aikaan paljon epäsuotuisia muutoksia ja kaikkea motivoi ahneus, rahannälkä ja ylellisyydenhimo on kyltymätöntä. Mutta jatkuva merkeillä brassailu alkoi jo loppuakohden ärsyttämään. Minua kun ei kiinnosta tippaakaan onko se stereotyyppinen sovinistisika pukeutunut Gucciin vai Pradaan.

Kirjalla on kuitenkin tärkeä sanomansa yhteiskunnallisessa mielessä. Naiset joutuvat edelleen kokemaan tänäpäivänäkin paljon hyväksikäyttöä niin työelämässä kuin parisuhteissakin. Juuri tähän epäkohtaan Läckberg on halunnut ottaa kantaa kirjallaan, se on kutsuhuuto kaikille naisille pitämään huolta oikeuksistaan ja tuntemaan oman arvonsa.  Maailmassa on vieläkin paljon sukupuolittuneita rooleja ja käsityksiä, jotka istuvat tiukassa - patriarkaaliseen yhteiskuntaan ei ole historiassa edes pitkä matka taaksepäin ja sen maailmanjärjestyksen jäänteitä voimme huomata edelleen joka päiväisessä elämässämme.

Äänikirjan loputtua minulla oli olo kuin olisin katsonut suositusta rikossarjasta jakson. Ei mitään uutta ja yllättävää, hauskaa hetkellistä viihdettä, muttei mitään mieleenpainuvaa tai ikimuistoista. Ajanvietteenä ja viihdykkeenä tämä onnistuu lunastamaan odotuksensa. Jos kaipaa jotain kevyempää, on Kultahäkki juuri oikea valinta.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: En bur av guld (2019)
Sivuja: 350
Suomentanut: Aleksi Milonoff

Mistä minulle: Bookbeat

maanantai 2. joulukuuta 2019

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Vuosi 1857. Suurperheen isä William etsii elämälleen tarkoitusta. Kauan sitten haudattu kunnianhimo herää uudelleen, kun hän löytää mehiläisten kasvatuksen. Vuonna 2007 mehiläisfarmari George ymmärtää, että työlle ei löydy jatkajaa. Samaan aikaan mehiläiskuolemien aalto pyyhkii yli maailman, ja yksityinen muuttuu yleiseksi: millainen on maailma ilman mehiläisiä? Vuonna 2098 se on totta, ja kiinalaiset pölyttävät puita käsin. Tao toivoo pojalleen parempaa, mutta poika sairastuu ja katoaa. Kuka on vienyt hänet, ja miksi? Arvoitus kiertyy spiraalina takaisin kohti mehiläisopasta kirjoittavaa

Maja Lundin Mehiläisten historia aloittaa ilmastokvartetin, jonka toinen osa Sininen ilmestyi tänä vuonna suomeksi. Minkälainen olisikaan maailmamme ilman tuota pientä ja ärsyttävää hyönteistä, jonka pistokin sattuu niin maan perhanasti? Toivotonta olisi elomme, sillä ekosysteemillemme tärkeä pölyttäminen tapahtuu pääasiassa mehiläisten välityksellä. Tao elää tulevaisuuden  maailmassa, jossa ihmiset joutuvat hoitamaan tuon kallisarvoisen työn itse käsin ja maailmalla käristään ruokapulasta samalla kun lihasta voi vain unelmoida. George taas on mehiläiskasvattaja, joka joutuu kokemaan elantonsa hiljattaisen tuhoutumisen. Hänen kallisarvoisena vaalima perintötila tulee pojalle arvottomaksi vain yhdessä yössä. 1800-luvulla eläneen Williamin intohimo on mehiläisten kasvatuksessa. Hän tulee tietämättään keksimään jotain mullistavaa, joka myöhemmin tulevaisuudessa muodostuu merkittäväksi, vaikka aikanaan hän ei siitä saanut mainetta ja mammonaa. Tarinaa kerrotaan siis kolmessa aikatasossa kolmen eri kertojan näkökulmasta. Näistä ehdottomasti kiinnostavin oli tulevaisuuden kuvaus lohduttomasta todellisuudesta, jossa Tao eli. Näistä kolmesta juonikaaresta, Taon tarina oli myös vauhdikkain, kun hän yrittää selvittää mitä hänen yhtäkkiä sairastuneelle ja sitttemmin kadonneelle pojalleen on tapahutunut. Kaksi muuta tarinaa olivat melko valjuja ja odotin lähes läpi kirjan jotakin merkittävää tapahtuvaksi, kunnes tajusin lopettaa odottamisen.

Henkilöhahmot jäivät ikävän kaksiulotteisiksi ja koko kirja itsessään oli melko väritön. Odotin jotain suurieleistä ja mahtipontista, painiihan kirja kuitenkin painavan teeman parissa. Ilmastoasiat ovat olleet viime aikoina kaikkien huulilla ja ihmisten käsityksiä, asenteita ja mielipiteitä on pyritty muuttamaan melko suurisanaisesti niin puolesta kuin vastaankin. Kieltämättä lukijalle tulee selväksi kuinka katastrofaaliset seuraukset mehiläisen katoamisella olisi ekosysteemille ja ihmiskunnalle, mutta kokonaisuutena kirja ei kyennyt tekemään sen suurempaa vaikutusta tai herättämään tunteita suuntaan tai toiseen, ikävä kyllä. Onneksi kirja oli sujuvasti kerrottu ja sain luettua sen kunnialla loppuun asti. Valikoin tämän kirjan nimittäin Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan kirjasta jossa käsitellään ilmastonmuutosta. Tuo haastekohta oli tuottanut minulle jo enemmänkin pääinvaivaa ja olisi ollut harmi, jos tätä ei olisi saanut luettua loppuun. 

En tiedä aionko tarttua Lunden seuraavaan kirjaa, tämän perusteella voi olla etten lähde kokeilemaan, kun lukulistalla keikkuu monta paljon kiinnostavampaakin teosta. Mutta Lunden ja Lisa Aisaton  uuden satukirjan Lumisisko kotiutin lapsille kirjakaupasta. Se oli kuvitukseltaan jo niin lumoava, että kirjaa ei voinut vastustaa. Kuvitus on kieltämättä yksi kauneimpia koskaan näkemiäni, mutta tarinakin vaikuttaa upealta sen perusteella, mitä olemme lasten kanssa yhdessä ehtineet sitä lukemaan. Kirja on täydellinen joulukirja, sillä siinä on 24 lukua, joten sitä voi hyödyntää myös satujoulukalenterina.

 Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Bienes historie (2015)
Sivuja: 431
Suomentanut: Katriina Huttunen

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 26. marraskuuta 2019

Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun

"Stella on psykoterapeutti, naimisissa Henrikin kanssa ja 13-vuotiaan Milo-pojan äiti. Hänen vastaanotolleen tulee nuori nainen, Isabelle. Kohtaaminen järkyttää Stellan perin pohjin: hän on varma, että Isabelle on hänen tyttärensä Alice, jonka uskotaan kuolleen 21 vuotta aiemmin. Isabellesta tulee Stellalle pakkomielle. Ammatillisuuden rajat sortuvat, kun hän vaanii Isabellea pyrkien kaikin tavoin yhteyteen tämän kanssa. Isabellen äiti Kerstin ja Henrik yrittävät turhaan saada Stellan raiteilleen."

Elisabeth Norebäck on 37-vuotias insinööri ja esikoiskirjailija, joka sai idean Sano että olet minun romaaniinsa ollessaan äitiyslomalla. Ei uskoisi, että tämä huikea trilleri on naisen ensimmäinen romaani, sillä en löytänyt tästä valmiista ja  onnistuneesta lukupaketista moitteen sanaa. Ja se on aika paljon, kun liikutaan kuitenkin rikoskirjallisuuden alla. Dekkarien ja trillereiden ilmestymisessä on viime aikoina vallinut nouseva buumi, joka ei ota laantuakseen. Monenmoista on siis jo luettu ja koettu, harva teos kykenee enään yllättämään tai edes yltämään keskitasoa korkeammalle. Mutta Norebäckin Sano että olet minun oli täyden viiden pisteen kirja. Uskomattoman ravisuttava lukukokemus, joka onnistui herättämään monenlaisia tunteita.

En tiedä edes mistä lähtisin purkamaan lukukokemustani. Kirja onnistui tempaamaan minut mukaansa jo alusta alkaen. Intensiivinen tunnelma kohoaa hiljalleen tarinan edetessä ja puolen välin jälkeen kirjan laskeminen käsistään on lähes mahdotonta. Niinpä minun oli luettava kirja loppuun yhdeltä istumalta. Vaikka aihe lapsen nappaamisesta ei ole mitenkään uusi tai uniikki, niin Norebäck on osannut pukea äidin tuskan, kuilun reunalla haromisen ja vahvan äidinvaiston upeasti sanoiksi. Myös kahden äidin välissä seisovan, aikuistuvan tyttären epävarmuus ja suhde vanhempiin oli hätkähdyttävän realistisesti kuvattua kipuilua. Mutta kunniamaininnan ansaitsee Kerstinin henkilökuva, joka nousi ehdottomasti suosikikseni. Upeaa tarinointia murentuneen ja sairaan mielen sisältä. Jokainen tarinassa esiintyvä keskeinen henkilö oli uskottava ja realistinen, mikä toi tarinan iholle. Se sai minut pohtimaan lapsen menettämisen tuskaa, mielenterveys ongelmaisten vanhempien kanssa kasvavien lasten tilannetta sekä sitä miten itse olisin toiminut Stellan saappaissa.

Rakenteeltaan Sano että olet minun noudattaa uskollisesti rikoskirjallisuudesta tuttua kaavaa, jossa tarinan syventämiseksi juonen kehitystä seurataan useasta eri näkökulmasta - tässä tapauksessa Stellan, Isabellen sekä Kerstinin. Virkavalta ei juurikaan tähän tarinaan sekaannu, vaan vyyhteä lähdetään punomaan auki pelkästään maallikkojen näkökulmasta. Pienoista salapoliisin työtä vaatii Stellalta lähteä selvittämään, mitä hänen tyttärelleen tapahtui parikymmentä vuotta sitten, sillä kaikki uskovat vakaasti että Stellan pieni tyttö on karannut vaunuista ja hukkunut. Ruumista ei kuitenkaan koskaan löydetty, eikä Stella koskaan uskonut tyttärensä kuolleen. Mutta miten saada selvitettyä totuus, kun ainoatakaan johtolankaa ei ollut? Tarinan lopputuloshan on koko ajan selvillä lukijalle, tarinan hienous piileekin sen raadollisessa psykologisessa ulottuvuudessa. Miten näin pääsi käymään?

Lupaava dekkaristi, ja onneksi Norebäck työstää jo seuraavaa romaaniaan. Toivottavasti sitä ei tarvitse kauan odottaa ja suomennoskin ilmestyisi pian. Haluan päästä jo lukemaan lisää! Jos taso on ensimmäisen kirjan kohdalla jo tätä, on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan kirjailija kehittyy. Jos ette ole tätä vielä lukeneet, suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Säg att du er min (2017)
Sivuja: 408
Suomentanut: Ida Takala & Sirje Niitepõld

Mistä minulle: Kirjastosta

maanantai 25. marraskuuta 2019

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

"Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli toistaa kirjeessään vuosi sitten esittämänsä tarjouksen. Hän lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen – mutta hinta on kovin mahdollinen.
 
David johdatetaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, joka kuiskii hänelle salaisuuksiaan. Myös lukija on vietelty."

Tämä kirja on ollut hyllyssäni jo hävettävän kauan aikaa lukemattomana. Muuton yhteydessä kirjoja lajitellessani uusille paikoilleen, satuin pyörittelemään tätä kädessäni hieman pidempään ajatuksena että pitäisi tämäkin jo lukea. Hyllyttäessäni iski tajuntaani myös se karu totuus siitä kuinka paljon omistan lukemattomia kirjoja. Kun sain Hiljaisen potilaan luettua, oli ajatus tähän tarttumisesta kypsynyt jo päässäni valmiiksi. Olen ostanut tämän kirjan joskus vuonna 2009 tai 2010 kirjakerhon kuukauden paketin mukana. Siitä asti, noin kymmenen vuotta, kirja on kulkenut mukanani kodista ja elämäntilanteesta toiseen, lukemattomana hyllyssäni pölyä keräämässä. Ja poikkeuksellisesti en laita tätä kirjaa kiertoon lukemisen jälkeen, vaan haluan kerätä koko sarjan hyllyyni.
 
Zafónin ensimmäinen teos Tuulen varjo, joka kuuluu myös tähän Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaan, teki minuun suuren vaikutuksen. Se oli mieleenpainuva lukukokemus kaikessa hienoudessaan. Enkelipeli ei onnistunut yltämään ihan samoihin korkeuksiin, mutta eittämättä sen kansien väliin kätkeytyvä tarina on taidokas ja omaperäinen. Vaikka kirjat kuuluvat kumpikin UKH-sarjaan, teokset voidaan lukea täysin itsenäisinä teoksina. Ainut yhdistävä tekijä kirjoissa on tuo Unohdettujen kirjojen hautausmaa ja sen tuttu portinvartija sekä metreittän jatkuvat sokkeloiset hyllyrivit. Toki toivon sarjan edetessä että tuon kummallisen kirjaston mysteerit viimein avautuvat lukijalle, erittäin mieltä kutkuttava paikka, jossa vierailisin mielelläni itsekin. UKH-sarjaan kuuluvat näiden kahden edellä mainitun osan lisäksi vielä Taivasten vanki, Marina ja Henkien labyrintti.

Enekelipeli on viihteellinen lukuromaani, joka on tunnelmaltaan paljon synkempi kuin Tuulen varjo. Kirjaa onkin tituleerattu Tuulen varjon pahaksi sisarpuoleksi, enkä ihmettele miksi. Enkelipelissä on vahvasti goottilainen ja melankolinen tunnelma, jossa onnettomuuksia sattuu Barcelonan hämyisillä kujilla. Kirja on jaettu kolmeen osaan, mutta tarina pääasiassa tapahtuu 1920-luvun Barcelonassa. Kirjan ensimmäinen osio painottuu nuoren kirjailijalupaus Davidin onnettomaan lapsuuteen ja rankkaan nuoruuteen, josta hän onnistuu taidoillaan sekä vaikutusvaltaisien ystäviensä avustuksella ponnistamaan kirjailijaksi kustantamon listoille ja muuttamaan viimein taloon, josta on pikku poikana jo haaveillut. Toisessa osassa näyttämölle astuu kunnolla kummallinen ja mystinen Andreas Corelli, pariisilainen kirjakustantaja, joka saa aikaan Davidissa kauhunväreitä. Corelli lähestyy sitkeästi Davidia, jotta tämä kirjoittaisi hänelle kirjan ja on valmis maksamaan kirjasta hinnan minkä hyvänsä - vaikka palauttamaan nuoren kirjailijan terveyden. Kun kustannussopimus Corellin kanssa on lyöty lukkoon ja David löytää Unohdettujen kirjojen kirjastosta erään Diego Marlascan kirjoittaman kirjan, alkaa juoni hiljalleen tiivistyä. Davidille selviää että tuo Marlasca on asunut häntä ennen tornihuvilassa ja tehnyt sopimuksen samaisen Corellin kanssa vuosia aikaisemmin. David rupeaa selvittämään Marlascan kohtaloa, sillä pelkää joutuneensa itse samaan soppaan edeltäjänsä kanssa. Kolmannessa osassa tunnelma tiivistyy entisestään ja kaikki alkaa viimein selvitä, ainakin jollain tasolla. Minun täytyi ahmaista kolmas osa yhdeltä istumalta, mutta vaikka kaikki näennäisesti lukijalle selitetäänkin,  jätetään juoni sen verran avoimeksi ja monitulkintaiseksi että minulla jäi mieltäni askarruttamaan vielä monta kysymystä.

Corelli herätti minussa vahvoja mieleyhtymiä Bulgakowin Saatana saapuu Moskovaan teokseen ja kirjan maaginen realismi ja mielikuvitukselliset juonenkäänteet toivat etäisesti mieleen Murakamin teokset. Myös henkilöhahmoja ei säästellä ja heitä kaatuu kuin erään toisen kirjailija Martinin teoksissa konsanaan. Juoni siis on yllätyksiä täynnä. Mutta muuten miellyttävää lukukokemusta vaivasi juonen sekavuus ja pienet epäloogisuudet, jotka söivät muuten niin kutkuttavan mysteerin uskottavuutta. Kokonaisuutena Enkelipeli on kuitenkin erittäin viihdyttävä lukuromaani, jonka salaisuuksiin uppoaa vaivattomasti ja sivut kääntyvät kuin huomaamatta.


Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2009
Alkuteos: El juego del ángel (2008)
Sivuja: 607
Suomentanut: Tarja Härkönen & Anu Partanen 

Mistä minulle: Ostettu kirjakerhon kautta




perjantai 22. marraskuuta 2019

Enni Mustonen: Nimettömät

Kaksi nuorta naista saapuu kohtalon oikusta samaan talouteen 1890-luvun Helsinkiin – työntekoon tottunut Hilma piikomaan ja pappissuvun haaveellinen tytär Anna opiskelemaan. Sopeutuminen naisasianainen ja matkakirjailijatar Augusta Ahlstedtin huushollin vaatimuksiin ei ole helppoa, mutta lahjakkaat naiset pyrkivät korkealle. Riittääkö heidän sinnikkyytensä,kun vastassa ovat niin sovinnaisuusääntöjen paineet, palvelijoiden ja herrasväen välinen kuilu kuin rakkauden arvaamattomat oikut?

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on saanut minut kiinnostumaan Mustosesta kirjailijana enemmänkin. Kun sain Sotalesken luettua, Bookbeat suositteli minulle tätä; Järjen ja tunteen tarinoiden ensimmäistä osaa Nimettömät. Päätinpä sitten heti kerralla tarttua tuumasta toimeen ja jatkaa kirjailijan parissa vielä toisenkin kirjan verran. Nimettömät avaa sarjan, jossa käsitellään niin naistenasiaa, sortovuosia kuin Suomen matkaa itsenäistymiseen kahden eri säätyyn, mutta samassa talossa asuvan, naisen näkökulmista.

Hilma on työhön tottunut nuori nainen, joka on kotoisin köyhästä perheestä maalta. Anna taas on pappisperheen vanhin tytär. He kumpikin päätyvät topakan Augusta Ahlstedin katon alle, toinen palvelijaksi ja toinen tätinsä ylöspidettäväksi opintojensa ajaksi. Augusta on aikaansa nähden poikkeuksellinen nainen, naimaton ja varakas matkakirjailija sekä naisasiavaikuttaja. Tyttöjen ei ole helppoa sopeutua omalaatuisen ja oikukkaan Augustan huusholliin, mutta pian säätyläistytöstä sekä palvelijasta tulee jonkin asteisia ystäviä.

Yhteiskunnalliset muutokset puhaltavat Suomessa. Raittiusseurat porskuttavat voimissaan, luokkayhteiskunta näkyy vahvasti ajankuvassa ja naisen asema on heikko miesten hallitsemassa yhteiskunnassa. Kirja lukeutuu vihteellisten romaanien alle, ja Nimettömät onkin helppolukuinen kirja, josta ei myöskään rakkaussotkuja puutu, mutta tällä kirjalla on paljon enemmän annettavanaan kuin ihmissuhdedraamaa. Kirja kuvaa tarkasti eri säätyjen välistä kuilua ja luokkayhteiskunnan nyansseja. Sen ajankuva on tarkkaa ja historialliset faktat kutakuinkin paikkansapitäviä. Mustonen tuntee Suomen historian ja osaa välittää menneenajan tuulahduksia lukijalle taidokkaasti.

Erittäin viihdyttävää luettavaa ja aion jatkaa sarjan parissa vastaisuudessa. En kuitenkaan hurahtanut tähän niin täysin mitä Syrjästäkatsoja tarinoihin. Anna ja Hilma olivat kuitenkin sen verran mieleenpainuvia henkilöhahmoja, että haluan tietää kuinka heidän käy muutoksien tuulien puhaltaessa kotimaan kamaralla.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2006
Sivuja: 253

Mistä minulle: Bookbeat

maanantai 18. marraskuuta 2019

Sofi Oksanen: Koirapuisto

Koirapuisto on kahdessa aikatasossa vyöryvä kertomus nykypäivän Helsingistä ja Ukrainan itsenäisyyden vuosista, hedelmöitysbisneksestä ja korruptiosta. Samalla se on syvän inhimillinen tarina uskollisuudesta, rakkaudesta ja lapsensa menettäneestä naisesta. ​
Sofi Oksasen uutuus oli minulle yksi tämän syksyn odotetuimpia uutuusteoksia.  Puhdistus oli, ja on minulle edelleen, yksi kaikkien aikojen parhaimpia kirjoja, joita olen lukenut. Myös Norma oli huikea lukukokemus, ja vaikkei Kun kyyhkyset katosivat minuun syvää vaikutusta tehnytkään oli siinäkin kirjassa eittämättä mielenkiintoisia elementtejä. Oksasella on vahva kertojanääni ja hän tarttuu aiheisiin, jotka ottavat kantaa, mutta onnistuvat myös puhuttelemaan lukijaa. Hänen kirjoistaan myös huomaa sen valtavan pohjatyön, jonka hän aina kirjojensa eteen tekee. 

Niin teki Koirapuistokin, jossa on tartuttu Ukrainan köyhiin naisiin ja massiiviisen hedelmöitysbisnekseen, josta köyhät naiset voivat munasolujaan myymällä tienata mukavan toimeentulon. Sivutuotteena nämä naiset vain usein sairastuvat hormoonien liikakäytön seurauksena vakavasti ja pahimassa tapauksessa kuolevat. Mutta hedelmöitysbisnes on tuottoisaa ja Ukrainan löyhä lainsäädäntö mahdollistaa munasolujen myymisen sekä kohdunvuokraamisen, joten soluja tullaan shoppailemaan jopa toiselta puolelta maailmaa. Oksanen maalaa aidontuntuista kuvaa kommunismin jälkeisestä Ukrainasta, jossa mikään ei ole yhtä varmaa kuin epävarmuus. Korruptio rehottaa ja maa on yksi iso rikollisten ja pettureiden temmellyskenttä.

Kirjan päähenkilö Olenka palaa Pariisista kotimaahansa mönkään menneen mallinuran jälkeen. Hän yrittää epätoivoisesti löytää töitä ja eräs ilmoitus tolpassa kiinnittää hänen huomionsa. Niin Olenka päätyy hedelmöitysbisneksen pariin, toimien ensin itse luovuttajana, mutta edeten pian älykkyytensä avulla kordinaattorin saappaisiin. Hänen tehtävänään on etsiä ja houkutella uusia tyttöjä firman listoille sekä löytää parhaat mahdolliset luovuttajat asiakkaille. Asiakkailla on mahdollisuus vaatia tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia tulevilta lapsiltaan aina sukupuolesta lähtien ja Olenkan tehtävä on pitää asiakkaat tyytyväisinä. Pesti tuo Olenkalle taloudellista turvaa ja tulevaisuus näyttää mukavalta sekä turvatulta, kunnes kaikki menee yllättäen aivan pieleen. Olenka joutuu pakenemaan Suomeen uuden henkilöllisyyden turvin.

Mielenkiintoinen kirja aiheensa puolesta, mutta kirjan keskeiset henkilöt jäivät hyvin etäisiksi. Mielikuvani Olenkasta ja Dariasta jäivät hyvin suurpiirteisiksi ja kaksiulotteisiksi. Jotta heidän tarinansa olisi onnistunut menemään ihon alle, olisivat he kaivanneet enemmän täytettä ääriviivojen sisään. Ainainen pelko ja varuillaan olo teki varmaan osansa, mutta ei heidän olisi tarvinut olla varpaillaan lukijan suuntaan. Juoni kulkee kahdessa aikatasossa, jossa Ukrainaan sijoittuva osuus oli enemmän mieleeni, Suomen tapahtumat jäivät minulle toisarvoisiksi. Juoni on rakennettu trillerimäisesti ja onnistuu koukuttamaan sopivasti, kieli taas on hiottua ja jokainen sana on napsahtanut paikalleen upeasti. Vaikka munasolubisnes ja naisten kohtalot Ukrainassa herättävät monenlaisia tunteita jäi kirjasta puuttumaan se syvyys, joka ravisuttaa lukijaa sydänjuuria myöten. Tai sitten olen jo ihan liian paatunut lukija, kun tämä ei onnistunut yltämään tunnetasolle asti.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 405

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 14. marraskuuta 2019

Eduard Louis: Ei enää Eddy

Kaikki tietävät, että Eddy Bellegueulessä on jotain vialla: vanhemmat, sisarukset, kyläläiset, ystävät, Eddy itse. Ja vaikka hän yrittää kaikkensa, hän ei muutu. Toiset tunnistavat erilaisuuden ja vainoavat Eddyä, toiset hylkivät häntä. Unohdetulla pohjoisranskalaisella teollisuuspaikkakunnalla sovinismi, köyhyys ja näköalattomuus pitävät valtaa: se Ranska, jonka tunnemme, on unohtanut heidät kaikki. Heitä ei ole olemassa kirjallisuudessa eikä mediassa, heillä on vain tämä hetki, eikä kukaan kuule heitä. Ei enää Eddy kertoo, miten Eddy Bellegueule kasvoi väkivallan keskellä homoseksuaalina, erilaisena, ainoana toiveenaan olla niin kuin muut, ja miten hän löysi kuin sattuman kauppaa pakotien toiseen maailmaan.

Huh, olipa tämä puhutteleva teos ja kohua se on aiheuttanut ilmestyttyään myös kotimaassaan Ranskassa. Se nimittäin kuvaa  sellaista köyhyyttä, jota Ranskassa ei edes myönnetä olevan. Ja kuitenkin Eddyn perheellä ei ole varaa edes sähkövaloihin ja ruokaa joudutaan ostamaan velaksi sekä hakemaan ruokajonoista. Se myös osoittaa kouluttamattoman yhteiskuntaluokan kapeakatseisuutta ja näköalattomuutta. Perheen ja yhteisön odotukset maskuliinisesta miehestä kahlitsee ja leimaa Eddyn erilaiseksi asuinpaikkakunnallaa jo heti lapsuuudessa. Eddy, pieni, hämmentynyt ja hauras Eddy, yrittää muuttaa itseään, olla kovasti kuten muut ja sellainen millaiseksi hänen vanhempansa haluavat hänen kasvavan. On vain mahdotonta taistella omaa itseään vastaan ja olla jotain muuta kuin on.

Tämä on omaelämänkerrallinen teos ja minua hämmästyttää miten taiten Eduard on osannut tarinaansa kertoa. Kerronta on hyvin toteavaa, mutta samalla brutaalia ja paljasta. Lyhyt kirja, jonka lukaisi parissa tunnissa, mutta joka ei päästä otteestaan ihan niin helpolla. Tarina toi mieleeni hieman elokuvan Billy Elliot, jossa isä yrittää väkisin tehdä pojastaan nyrkkeilijää, kun ainut asia mitä Billy halusi tehdä oli tanssia. Onneksi Eddylle tuli mahdollisuus päästä pois paikasta, jossa hänellä ei ollut tilaa hengittää.

Tämä on Tammen Keltaisen kirjaston 500. kirja ja 65-juhlavuodenteos. Upeaa että tämä kirja on päässyt arvostettuun KKK-sarjaan ja olen iloinen, että samalla se tuo em. sarjaa myös lähemmäs nuorempia lukijoita. 500. kirjan rajapyykki yhdelle sarjalle on kunnioitusta herättävä suoritus, mutta tuo sarja onkin vertaansa vailla. Keltaiseen kirjastoon kuuluu niin monipuolisesti laidasta laitaan erilaisia kirjoja, että seuraankin tiiviisti sen uusia ilmestyviä suomennoksia. Joukosta löytyy välillä sellaisia helmiä, jotka jäävät elämään sydämessä vielä pitkään lukemisen jälkeen. Lisäksi joukkoon mahtuu niitä hätkähdyttävimpiä lukukokemuksia, joiden jälki viipyy kauan mielessä, joskus läpi koko elämän. Toki mukaan mahtuu myös korkealentoista kaunokirjallisuutta, jota en ymmärrä sitten yhtään, vaikka miten päin yrittäisin kirjaa lukea. Lisäksi seassa on aivan keskinkertaisia kirjoja ja sellaisiakin jotka ovat jääneet kesken, mutta pääasiassa sarjaan mahtuu laadukasta kirjallisuutta. Kirjoja on ilmestynyt jo niin paljon etten edes yritä saada luettua kaikkia, mutta tykkään penkoa myös vanhempia julkaisuja ja tehdä löytöjä. Onnea Keltaiselle kirjastolle, toivottavasti joskus menee rikki myös 1000. kirjan rajapyykki!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: En finit avec Eddy Bellegueule (2014)
Sivuja: 184
Suomentanut: Lotta Toivanen

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Alex North: Kuiskaaja

Tom Kennedy muuttaa 7-vuotiaan poikansa Jaken kanssa Featherbankin uneliaaseen pikkukaupunkiin. Jake on menettänyt äitinsä ja Tom vaimonsa, ja perhe kaipaa uutta alkua. Featherbankilla on silläkin oma raskas laahuksensa: 20 vuotta aiemmin sairas sarjamurhaaja kaappasi ja murhasi siellä viisi poikaa. Viimeistä uhria ei koskaan löydetty. Ennen kiinni jäämistään tappaja sai lisänimen Kuiskaaja.
Tomin ja Jaken elämä uudessa kodissa tuntuu jo asettuneen uomiinsa, kun Jake alkaa käyttäytyä kummallisesti. Hän kertoo tytöstä, jota kukaan muu ei näe, ja iltaisin ikkunan takaa kuuluvasta oudosta kuiskeesta.
Yksi poika on jälleen kateissa.
Pakko myöntää, että Kuiskaaja on varmasti yksi tämän vuoden parhaista trillereistä. Sen kauhun vivahteita hyödyntävä tunnelma oli niin piinaava, ettei kirjaa malttanut laskea käsistään. Tyyliltään tämä on kuitenkin enemmän rikostarina kuin puhdas kauhukirja, mutta kyllä lukija saadaan silti epäilemään logiikanrajoja ja yliluonnollisen mahdollisuutta, sen lisäksi että Tomin pojan Jaken mielikuvitusystävät saavat välillä niskakarvat nousemaan pystyyn. Kaikelle toki annetaan lopussa aivan looginen selitys, niinhän jokainen järkityyppi olisi asiat itselleen selittänyt, mutta siltikkään jonkun toiseltapuolelta olevan sekaantumista ei voi täysin sulkea pois.

Itse rikostarinassa ei sinänsä ole mitään järjin erikoista tai omaperäistä. On lapsia sieppaava hullu, joka surmaa lapset jälkikäteen ja houkuttelee lapset luokseen kuiskuttelemalla. Yksi hänen uhreistaan on jäänyt löytämättä, ja se on vainonnut rikospoliisina toimivaa Peteä kaikki nuo vuodet. Hän haluaa kipeästi vielä joskus selvittää tuon lapsen viimeisen leposijan. 20 vuotta myöhemmin, mainetta niittäneen Kuiskaajan jo istuessa elinkautistaan, joku tekee samanlaisen murhan ja toinenkin poika katoaa. Onko asialla matkija vai oppipoika? 

Tarinaa kerrotaan tyypillisesti useammasta näkökulmasta ja tarina etenee jouhevasti eteenpäin pitäen koko ajan mielenkiintoa yllä. Muutamia yllättäviäkin juonenkäänteitä mukaan mahtuu, mutta tämän kirjan hienous on puhtaasti hiuksia nostattavassa tunnelmassa. Saatoin kuulla päässäni Kuiskaajaan liittyneen lastenrunon soivan tapahtumien taustalla lapsikuoron lausumana pahaenteisten kellojen soidessa taustalla. Tämä kirja johdattelee lukijan synkkyyden ytimeen ja kykenee olemaan aidosti pelottava, jopa minun mielestäni. North ei turhia selittele, vaan antaa lukijan mielikuvituksen hoitaa loput ja ainakin minun kohdallani se toimi. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: The Whisper Man (2019)
Sivuja: 396
Suomentanut: Irmeli Ruuska

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 31. lokakuuta 2019

Leila Slimani: Adéle

"Adèlen elämä on päällisin puolin hyvää: lääkärimies, lapsi, toimittajanura. Mutta hänellä on toinenkin elämä, salattu, kyltymätön seksielämä, jossa rakastajat vaihtuvat ja fantasiat leimuavat. Adèle ei halua olla itsenäinen, päätöksiä tekevä subjekti, vaan objekti, katseiden kohde, leikkikalu. Kun kulissit romahtavat, aviomies leimaa Adèlen sairaaksi, seksiriippuvaiseksi, ja ”sommittelee vaimolleen rajoitusten ja rutiinien säätelemän elämän, jossa tämä on turvassa omalta itseltään ja vieteiltään”.

Adéle on Leila Slimanin palkittu esikoisteos, joka suomennettiin vasta Kehtolaulun saaman suosion jälkeen. Kehtolaulu oli mieleenpainuva ja traaginen kertomus, mutta Adéle ei ole läheskään yhtä vetävä, vaikka onkin tarinana hyvin hätkähdyttävä. Adéle on kertomus pakkomieleteestä, riippuvuudesta ja yksinäisyydestä, jonka Slimani maalaa esiin vimmaisen rehellisellä kerronnalla

Adéle on nainen, joka elää ulospäin hyvin tavallista elämää lääkärimiehensä ja heidän poikansa kanssa Pariisissa. Töikseen Adéle tekee toimittajan töitä, mutta inhoaa siitä jokaista sekunttia. Adéle ei myöskään nauti äidinroolista, vaikka pariskunnan yhteinen poika hänelle hyvin rakas onkin. Elämän tylsä tavallisuus saa Adélen etsimään täyttymystä lukuisista irtosuhteista. Adéle suhtautuu pakkomielteisesti rajuun seksiin ja hänen elimistönsä huutaa nälkäisenä miehisen kosketuksen ja halutuksi tulemisen perään. Adéle on elänyt kaksoiselämää vuosia, peittäen jälkensä huolellisesti mieheltään, mutta kiinnijäämisen pelko vainoaa naista illalla nukkumaan mennessä. Hän ei kuitenkaan pysty lopetamaan, hänen on vain saatava aina lisää ja lisää. Lopulta kulissit romahtaa, kun aviomies saa Adélen kiinni kaikesta. Loukattu mies asettaa vaimolleen tiukat rajat ja valvoo tämän jokaista liikettä. Hän on varma, että saa sairaan vaimonsa addiktion parannettua.

Tähän kirjaan ei pystynyt samaistumaan millään tasolla. Adéle oli henkilöhahmona hyvin kova ja kylmä, vaikka samalla hyvin hauras ja heikko. Kuitenkin psykologisessa mielessä Adélen pakkomielle, voimakas riippuvuus ja piinaava yksinäisyys olivat hyvin kiehtovia. Varsinkin lopussa, kun Adéle lähtee rakentamaan elämäänsä miehensä ehdoilla uudestaan kaukana Pariisista, saa tarina aivan uutta psykologista syvyyttä. Pidän todella paljon tälläisten psykologisten tarinoiden lukemisesta, ihmismieli ja moninaiset syyt sen toiminnan takana ovat aina olleet kiinnostavia ilmiöitä. Vaikka Slimanin kerronta on hyvin toteavaa, osaa hän silti kutoa tarinoihinsa puhuttelevan psykologisen ulottuvuuden.

Tarina herättää paljon kysymyksiä, joista voimakkaimmin mielen päällä on miten ja miksi? Miten ja miksi Adélesta tuli seksiaddikti? Slimani ei kuitenkaan anna suoria vastauksia mielessä piinaaviin kysymyksiin, vaikka Adélen lapsuutta ja nuoruutta avataankin hieman. Lopputulema on kuitenkin lukijan oman tulkinnan varassa. Itse olisin kuitenkin toivonut näin analyyttisenä ihmisenä enemmän avaamista syistä ongelman taustalla, jotta olisin voinut keittiöpsykologin taidoillani antaa tarkemman diagnoosin. 

Adéle on hyvin eroottisviritteinen kertomus, mutta samalla psykologisesti viiltävä henkilökuva rikkinäisesta naisesta. Lopputunnelma kirjasta on hämmentynyt, mutta myös hivenen pettynyt. Olin Kehtolaulun perusteella odottanut jotain enemmän, mutta samalla koin Adélen tarinan olevan mieleenpainuva juuri sen hätkädyttävyyden takia. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tästä kirjasta suoraan sanottuna ajatella. Pidinkö siitä? Kyllä pidin, tätä oli todella kiinnostavaa lukea. Lisäksi kirja oli sopivan lyhyt siihen, että sen suorastaan ahmaisi. Jokin kuitenkin kaihertaa, enkä täysin saa kiinni mikä. Tämä jokin kuitenkin latistaa lukukokemusta. Ehkä se, ettei tälläiseen kirjaan päässyt oikein eläytymään. Vähän kuin olisi lukenut kiinnostavan koulukirjan, se antaa mielenkiintoista tietoa asiasta, joka kiinnostaa, mutta ei kykene vaikkutamaan sinuun millään tavalla tunnetasolla.

Annan kirjalle 2,5  / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Dans le jardin de l'orge (2014)
Sivuja: 229
Suomentanut: Lotta Toivanen

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 26. lokakuuta 2019

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

"Francesillä on takanaan epäonnistunut suhde, huolenaan monta ylimääräistä kiloa ja meneillään elämänsä pahin ammatillinen kriisi. Kun hän varaa loman ensiluokkaisesta hyvinvointihotellista, hän näkee jo sielunsa silmin astuvansa hotellin ovesta ulos parempana versiona itsestään. Samaan aikaan hotelliin majoittuu kahdeksan muutakin uuden elämän etsijää. Joukkoon mahtuu pieni perhe, jonka surun kaikki aistivat, väsynyt kotiäiti, jonka ajatukset kiertävät kehää, ja asianajaja jonka harrastuksena on erilaiset hyvinvointiretriitit. Kenelläkään vieraista ei ole aavistusta mitä tuleman pitää. Sen tietää vain salaperäinen hotellin johtaja Masha, joka ohjailee taitavasti kunkin vieraan päivittäistä rytmiä. Harmi kyllä, Masha ei tyydy vain asiakkaiden pieneen painonpudotukseen tai aurinkotervehdyksen opetteluun, hän haluaa antaa heille jotain paljon enemmän."

Kun ihminen ei enään jaksa arjessaan ja kaipaa muutosta, lähdetään hyvinvointihotelliin lataamaan akkuja. Ehkäpä uusi minä jaksaa arjen haasteet paremmin, näin ainakin pohtii yhdeksän keskenään varsin erilaista ihmistä, kun he saapuvat Tranquillium Houseen eheytymään. Hyvinvointihotellia pyörittää varsin omaperäisenoloinen Mašha, joka on kokenut elämässään taitekohdan rajatilakokemuksen myötä. Hän aikoo saada jokaisen yhdeksän elämän muuttumaan lopullisesti parempaan suuntaan jopa hieman kyseenalaisilla metodeillaan.

Yhdeksän ihmistä, jokaisella omanlaiset ongelmansa elämässä. Kirjan sivuilla käsitellään aihealueita aina keski-iänkriisistä itsemurhiin ja syömishäiriöihin. Oli erittäin viihdyttävää seurata vinksahtaneen retriitin kulkua, tilanteen eskaloituessa hiljalleen erittäin kummalliseksi. Loppua kohden juoni roiskui hieman yli laitojensa, uskottavuuden kärsiessä kolauksen, mutta minä pidin tästä mustalla huumorilla ryyditetystä huipennoksesta. Yhdekäsn hyvää, kymmenen kaunista on tyyliltään tuttua Moriartya, jossa arkojakin aiheita käsitellään näenäisen kepeästi, mutta harmikseni tämän uutuuden kohdalla Moriarty ei ollu kyennyt saavuttamaan sellaista psykologista syvyyttä, joka hänen aiemmin lukemissani teoksissa on ihastuttanut. Kirjan sivuille oli otettu mukaan vähän sitä ja tätä, olihan keskeisiä henkilöitäkin yli kymmenen, mutta mihinkään ei syvennytty oikein kunnolla. Lisäksi runsaassa henkilökaartissa henkilöhahmot jäivät ikävän valjuiksi. Ainoa, joka erottui edukseen oli Frances ja hänestäkin pidin sen takia, ettei hänkään kyennyt menemään nukkumaan ilman joka iltaista lukuhetkeä. Ymmärrän täysin, ja se on erittäin painava syy rikkoa hieman sääntöjä.

Vahviten kirjassa otetaan kantaa nykyajan hyvinvointitrendeihin ja varsinkin someaikakauden vaikutuksista ihmisten itsetuntoon. Materialialismi ja statuksen kohotus on tavoiteltavaa ja vertailukulttuuri kukoistaa. Kun seinä nousee eteen, ei itse osata tehdä tilanteelle mitään, vaan ulkoistetaan oman hyvinvoinnin kohentaminen ulkopuolisten palveluntuottajien käsiin. Ihmiset ovat valmiita syytämään huomattaviakin summia rahaa retriitteihin, ihmepirtelöihin ja hyvinvointivalmentajiin, toivoen samalla hiljaa mielessään ihmettä tapahtuvaksi. Sometilin ja julkisen pinnan alla kuitenkin todellinen onnistumisprosentti tiedetään, ihminen palaa herkästi vanhoihin tottumuksiinsa ja tapoihinsa. Muutoksen tulee lähteä itsestä, jotta siitä voi tulla pysyvä.  Ihmisten hyvinvoinnin kaipuuseen on iskeneet monenlaiset humpuukintuottajatkin kiinni, niinpä parempaan huomista toivovia ihmisiä on helppo höynäyttää ja kääriä massit taskuun.

Moriarty oli viimein kyennyt murtautumaan ulos jo liian tutuksi muodostuneesta kaavastaan ja Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista oli raikkaan erilainen lukukokemus. Vaikka tarinaa kerrottiin tutulla tavalla monen eri henkilön näkökulmasta, ei enään ollut olo että kirja on samaa huttua eri lavasteissa. Selvää kehitystä on siis tapahtunut, mutta toisaalta syvyyden puuttuminen pudottaa, ainakin tämän teoksen, arvoa tavallisen sujuvalukuisen viihdekirjallisuuden tasolle. Liekö ollut liian kiire pukata uutta teosta ulos lukijakunnan saataville? Tässä kirjassa olisi kuitenkin ollut aineksia parempaankin. Toki monen henkilöhahmon marssittaminen näyttämölle ja tarinanlankojen hallussa pitäminen on haastavaa kenelle tahansa, jopa pitkänlinjan kirjailijoille.

Jäin lopuksi vielä pohtimaan olikohan Francesissa, tämän saamassa murskakritiikissä ja kirjailijankriisissä, himpun verrran kirjailijaa itseään tai kaikuja omasta kokemuksesta? Lopussahan Frances uudistautuu ammatillisesti ja tekee uuden aluevaltauksen kirjallisella saralla. Tiedostikohan Moriartykin uudistumisen tarpeensa? Omaan korvaani vain särähti murskaavan kritiikin antaneen henkilön ikävä kohtalo kirjan lopussa. Onhan se tosi, että ikävän kritiikin, varsinkin neulasin koristellun, saaminen syö itsetuntoa ja vaikuttaa paljolti yleiseen mielipiteeseen, jos arvostelu saa paljon näkyvyyttä. Jokaisen, myös arvostelijan, pitäisi muistaa olla asiallinen, mutta rakentavaa kritiikkiäkin pitäisi kyetä ottamaan vastaan asiallisesti. Tiedä häntä mikä on totuus Francesin henkilöhahmon takana, mutta aina on kiva spekuloida.

Annan kirjalle 3 /5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Nine Perfect Strangers (2018)
Sivuja: 455
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 22. lokakuuta 2019

Katja Kettu: Rose on poissa

"Suomalainen Ettu herää reservaatista Minnesotasta ja huomaa, että rakas Rose on poissa. Poliisiasemalla selviää että Etulta on kadoksissa 35 vuotta. Hän muistaa vain ajan, jolloin Rose oli hänen vierellään. Mihin seudun intiaanitytöt katoavat, ja miksei tapauksia selvitetä? Rosen ja Etun tytär Lempi on puoliksi ojibwa-intiaani ja puoliksi suomalainen. Lempi ei tiedä miten päin elää, sillä hän on reservaatissa liian valkoinen ja sen ulkopuolella liian intiaani. Lempi kokoaa omaa elämäänsä äidin lähellä olemisen muistosta, elämänkokemustensa sirpaleista ja kaukaisista sukujuuristaan Suomessa. Isovanhemmissaan, Etun isässä ja äidissä, Lempi kokee häivähdyksen tuota nostalgista maata, jota hän todellisuudessa ei ole itse koskaan nähnyt."

Ensimmäinen Ketun kirja kohdallani. Olen jotenkin mieltänyt, että hänen kirjansa ovat raskassoutuisia. Minusta tässä kirjassa on kuitenkin kerrassaan ihastuttava kansi ja puhtaasti sen takia päädyin lisämään tämän kirjan koriin kirjastossa viime reissullani. Hieman skeptisesti aloin tätä kirjemuotoon rakennettua romaania lukemaan Lempistä, joka kaihoaa nuoruuden rakastettunsa perään ja joutuu palaamaan vuosien jälkeen sukujuurillensa reservaattiin poliisin pyynnöstä. Alueelta on kadonnut tyttö ja Lempin isän pelätään sekaantuneen asiaan. Samoin on löytynyt nippu kirjeitä, joita Lempin äiti, intiaani Rose, on kirjoittanut tyttärelleen vuosia sitten ennen katoamistaan. Lempi saapuu hieman epäröiden paikkaan, josta on yrittänyt unohtaa kaiken. Kirjeitä lukiessaan ja Jimille tarinaansa kertoessaan Lempi oppii tuntemaan paremmin itsensä sekä vanhempiensa repaleisen rakkaustarinan.
Tarinassa keskiössä ovat fintiaanit, eli suomalaisten ja intiaaniväestön saamat lapset, jotka ovat puoliksi valkoisia ja puoliksi intiaaneja. Vähän kumpaakin eikä oikein kumpaakaan. Tästä päästään toiseen kantavaan teemaan eli rotuerotteluun. Vahvemmin teemoista nousee esille kuitenkin naisiin kohdistuva väkivalta. Intiaanius oli esitetty kirjassa lumovoimaisesti. Reservaattia johti vahva matriarkka, Lempin isoäiti Patti, joka oli myös parantajien sukua. Elämä reservaateissa oli aina 70-luvulta nykypäivään ankeaa, alkoholin ja rikollisuuden sävyttämää, mutta nykypäivänä intiaanien elinoloihin on tullut jo parannusta. Heidän keskellään on vallalla oma kulttuurinsa, jossa elää vahvana kansanperinteet, luonnonläheisyys, uskomukset sekä animalismi. Tarinasta paistaa läpi aiheen tuntemus ja Kettu onkin kirjoittanut yhdessä Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän kanssa fintiaaneja käsittelevän tietokirjan Fintiaanien mailla

Jos minun pitäisi kuvailla Rose on poissa muutamalla sanalla sanoisin sen olevan hengästyttävän runsas. Ketun kieli oli runollista, kiihkeää ja huippuunsa hiottua. Lukeminen vaatii valtavasti keskittymistä ja välillä tuntui että aivoni menevät solmuun kielen koukeroiden poukkoilessa silmissäni. Oli pakko pitää hengähdystaukoja, mikä taas sai aikaan sen, että jouduin palailemaan taakse päin selvittääkseni että kuka puhuu. Kieltä on selkästi käytetty tarinassa tehokeinona, mutta se oli niin kertakaikkisen runsasta, että se sai minut ähkyyn. Tarina olisi halunnut viedä mennessään, mutta kompastelin kielen kanssa kerta toisensa jälkeen. En siis päässyt niin sisälle tarinaan kuin olisin halunnut. 

Kielen lisäksi vajaaseen 300 sivuun on mahtunut paljon kaikkea. Se on feministinen käsittelessään naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, se on yhteiskunnallinen kertoessaan Lempin isoisä Heinarista, joka toimi työväenliikkeen agitaattorina sekä kadonneista intiaanitytöistä, joiden katoamisesta ei välitä kukaan. Se on rakkaustarina, sillä "kauneinta ja pelottavinta maailmassa on mahdollisuus rakkauteen". Se on myös maagistarealismia sisältävä tarina intiaanien kulttuurista sekä kulttuurien yhteen sulautumisesta. Rose on poissa on paljon kaikkea.

Ehkä uskaltaudun vielä kokeilemaan Kettua uudestaan joskus. Omasta hyllystäkin löytyisi yksi naisen teos. En vain tykkää näin koukeroisesta ja haastavasta kerronasta, tykkäisin enemmän siitä että kerronta on jouhevaa. Ei tälläisessa kielellä kikkailevassa kerronassa ole mitään vikaa, pidän monistakin runollisesti kerrotuista kirjoista, mutta liika on liikaa.

Kirjan pistetyttäminen osoittautuikin hyvin hankalaksi. Olen palloilut tässä 3 ja 3,5 pisteen välillä. Mutta annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 272

Mistä minulle: Kirjastosta

maanantai 14. lokakuuta 2019

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Menestynyt taidemaalari Alicia Berenson ampuu muotikuvaajamiestään useasti kasvoihin eikä sen jälkeen sano enää sanaakaan. Koskaan. Alician elämä ja avioliitto vaikuttivat täydellisiltä, eikä murhateolle löydy minkäänlaista motiivia.

Otsikoihin päätynyt mysteeri kuohuttaa kansaa ja vangitsee myös psykoterapeutti Theo Faberin mielenkiinnon. Alicia on hoidettavana Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa oikeuspsykiatrisessa hoitolaitoksessa, ja kun siellä avautuu työpaikka, Theo tarttuu tilaisuuteen empimättä. Hän uskoo voivansa viimein murtaa arvoituksellisen hiljaisuuden. Mutta jos Alicia lopulta puhuu, haluaako Theo todella kuulla totuuden?"

Voitin tämän Michaelideksen esikoisteoksen Gummerus kustannuksen järjestämässä arvonnassa kesän alussa ja vihdoin myös luettua loppuun remontti ja muuttohässäköiden ollessa viimein ohi.

Hiljaista potilasta on kehuttu paljon, mutta minulla jäi kirjasta hieman ristiriitaiset fiilikset. En voi sanoa etten olisi pitänyt kirjasta, sen tarina oli hyvä ja mielikuvituksellinen, mutta odotin saavani jotain ihan muuta. Olen analysoinut tätä mielessäni ja tullut lopputulokseen että kirjan kansikuva on harhaanjohtava. Minusta kansikuva on hyvin dramaattinen, ehkä hieman karmiva ja sellaisen odotin kansien sisällä piilevän tarinankin olevan. Mutta sainkin verkaalleen etenevän tarkan psykologisen kuvaelman Theosta ja Aliciasta, jotka ovat kirjan päähenkilöt.

Odotin varmasti yli puolenvälin että tarina alkaisi kunnolla, että jotain merkittävää tapahtuisi. Kirjailija rakenteli hiljalleen vakaata henkilökuvaa niin puhumattomasta Aliciasta kuin hänen tapaukseen intohimoisesti suhtautuvasta psykoterapeutti Theosta, jolla itselläänkin on rankka menneisyys ja kosketusta mielen järkkymiseen. Loppua kohden tunnelmaa aletaan kiristämään, eikä kirjaa enään malttanut laskea käsistään, kun vihdoin päästiin paljastusten äärelle. Loppuratkaisu tuli minulle täytenä yllätyksenä ja vetaisi maton jalkojen alta. Onnistunut grande finale, joka teki kirjan lukemisesta vaivan arvoisen. 

Hiljainen potilas on ennenkaikkea psykologinen kertomus siitä kuinka ihmisen mieli voi rikkoutua monesta syystä - menneisyyden traumat, menettämisen pelko, rakkaus, mustasukkaisuus ja syyllisyys. Kirja sopiikin mainiosta sellaisille ihmisille, jotka tykkäävät siistimpien trillereiden lukemisesta, joissa veri ei roisku ja ahdistus- sekä jännitysprosentti pysyy maltillisen paremmalla puolella läpi tarinan. Ja tälläiselle psykologisten kertomusten ystävälle kirja mielenkiintoista luettavaa vaikka en hyytävää trilleriä saanutkaan odotuksista huolimatta.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2019 
Alkuteos: The Silent Patient (2019)
Sivuja: 450
Suomentanut: Antti Autio

Mistä minulle: Kustantamolta saatu arvontavoitto

tiistai 1. lokakuuta 2019

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen

"Kun nuori toimittaja katoaa, kaksi kokenutta poliisia joutuu tunnustamaan menneisyyden virheet.
Kaksikymmentä vuotta sitten Jesse Rosenberg ja Derek Scott ratkaisivat paljon julkisuutta saaneen murhan. Nyt nuori toimittaja Stephanie Mailer väittää, että he tekivät virheen – ja katoaa pian sen jälkeen. Eläkeiän kynnyksellä oleva Jesse joutuu kysymään itseltään, saattoiko Stephanie olla oikeassa. Jesse ja poliisityön jättänyt Derek joutuvat mukaan kahden aikatason tutkimuksiin, jotka muodostavat yllättävän ja koukuttavan salaisuuksien verkon. Heidän on löydettävä sekä Stephanie että todellinen murhaaja."
Uusin Dicker oli pakko saada melkein tuoreeltaan lukuun, sillä herran kaksi aiempaa teosta ovat olleen ihan mielettömiä lukukokemuksia.  Totuus Harry Quebertin tapauksesta sai runsaat sivut kääntymään ennätys vauhtia ja ylistämään kirjaa runsain sanoin vielä näin vuosia lukemisen jälkeenkin. Kerrassaan ikimuistoinen lukukokemus. Baltimoren sukuhaaran tradegia ei tuottanut pettymystä sekään, kun ahmin kirjaa yön pikkutunneilla yöunien kustannuksella. Odotukset tämän uutuuden suhteen olivat luonnollisesti korkealla, halusin pitää tästä, sillä Dickeristä on muodostunut jo yksi lempikirjailijoistani.

Onneksi ei tarvinut pettyä nytkään. Aivan uskomattoman upea lukukokemus, jonka jälkeen uuteen kirjaan tarttuminen on ollut vaikeaa. Olisin halunnut jäädä viipyilemään Dickerin luomaan maailmaan vielä hetkeksi pidempään. Juoni on todella runsas, tarinaa punotaan auki kahdessa aikatasossa, jossa kummassakin ratkotaan murhaajan henkilöllisyyttä. Kertojia ja henkilöhahmoja on runsaasti, sen lisäksi että juoneen on rakennettu paljon polkuja ja liikkuvia osia. Kaikki on kuitenkin pidetty loistavasti hallinnassa. Keskittymistä ja aikaa kirja vaatii, jotta juonessa pysyy mukana, mutta kerronta on mukavan luistavaa ja tunnelma pikkukylän salaisuuksista ja tradegioista houkutteleva. Joka kerta kun jouduin laittamaan kirjan syrjään arjen kiireiden kutsuessa odotin vain kiihkeästi, että pääsisin uudestaan uppoutumaan kirjan tarinaan. Lopulta runsaat 700 sivua hupenivat liian nopeasti ja tuntuivat loppuvan kesken. En vain olisi halunnut vielä päästää irti kirjasta.

Runsautta helpottaa kirjassa oleva viihteellinen ote, muuten lukeminen olisikin käynyt liian raskaaksi. Stephanie Mailerin katoaminen on elokuvamainen kirja, jossa tarina etenee mukavasti kohtaus kohtaukselta. Tästä tulisikin varmasti loistava elokuva, sillä käänteitä juonessa piisaa. Toinen lukijaystävällinen seikka oli henkilölista kirjan alussa, josta saattoi tarkistaa kuka kukin on, jos oli lukiessa päässyt unohtumaan. En keksi kerrassaan mitään muuta moitittavaa kirjassa kuin se, ettei tämän jälkeen ole mahdollista tarttua uuteen kirjaan, sillä tämä onnistui viemään minut jonnekkin niin korkealle kirjallisiinsfääreihin, mikä saa minut pelkäämään ettei seuraava kirja tunnu miltään.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: La disparition de Stephanie Mailer (2018)
Sivuja: 716
Suomentanut: Kira Poutanen

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 28. syyskuuta 2019

Enni Mustonen: Sotaleski

Hellekesänä 1939 Kirsti Eriksson matkustaa kymmenvuotiaan tyttärensä Vienan kanssa Laatokan rannalle tapaamaan miestään Iivoa, joka on lähtenyt vapaaehtoisena linnoitustöihin Karjalan kannakselle. Vaikka muut vähättelevät sodan uhkaa, Ida tuntee nahoissaan, että ankarat ajat ovat tulossa.

Marraskuun viimeisen päivän aamuna pommikoneet ilmestyvät Helsingin taivaalle. Kansakunnan eloonjäämistaistelu tempaa Kirstin ompelukoneen äärestä Finlandia Uutistoimistoon ranskan kielen tulkiksi. Idan huvilasta tulee jälleen naisten, lasten ja vanhusten turvapaikka, mutta miten käy Iivon ja kaksospoikien siellä jossakin?

Mustosen Syrjästäkatsoja tarinoita -sarja on sellaista kotimaista kirjallisuutta, jonka uusinta osaa odotan aina kuumeisesti ilmestyväksi. Sarja onkin saanut melkoisen suosion ja kirjat ovat keikkuneet Mitä Suomi lukee -listoilla ja kirjastojen varausjonot ovat pidempiä kuin uskaltaa edes ajatella. Kirjat ovat suosionsa ansainneet, onhan jokainen kirja ollut tähän asti miellyttävä lukukokemus. Enkä pettynyt taaskaan, vaikka nyt Erikssonien perheessä eletään ankaraa sota-aikaa, joka pakottaa Kirstin siirtämään muotihuoneensa Idan täyshoitolaan Leppävaaraan ja lähettämään miehensä rintamalle. 

Oli ihanaa palata tuttujen hahmojen pariin jälleen, tuntui kuin olisi kotiin tullut. Vaikka sarja on kehittynyt melko kauas siitä, mistä ensimmäinen osa lähti liikkeelle, on se pysynyt aina hyvin oman aikakautensa hermolla. Ajat ovat muuttuneet Idan lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin lukija pääsi seuraamaan tunnettujen kulttuurivaikuttajien elämää sananmukaisesti syrjästäkatsojan silmin. Nyt ei törmätä enään kulttuurijulkkiksiin vaan sodanajan vaikuttajiin. Myös sodanhengen mukaisesti kipeiltä menetyksiltäkään ei vältytä.

Mustosen vahvuuksia on ehdottomasti ajankuva. Välillä pysähdytään kuvailemaan hyvin yksityiskohtaisestikkin arjen askareita ja sodanajan elämän karuus sekä pelko välittyy hyvin lukijalle asti. Sota-ajasta annetaan monipuolinen kuva lukijalle aina muonituslotan työstä kotirintaman eloon. Ilmoille heitetään myös juonikoukkuja, jotka enteilevät seuraavaa osaa ja olen juoruihin seuraavasta osasta törmännytkin. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan mihin suuntaan tarina kehkeytyy, saihan kirjan lopussa Kirsti aikamoisen yllätyksen karjalaiselta neitoselta. 

Tarvinneeko tätä sarjaa ja sen vahvuuksia enempää avatakkaan, johan olen näistä kirjoista tänne seitsemän osan verran höpissyt ja aina kirjoista pitänyt. Nytkin piti päästä heti tuoreeltaan lukemaan, onneksi uusi osa löytyi Bookbeatista e-kirjana. Sai melkein heti lukuun ilman pitkiä jonotusaikoja.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 524

Mistä minulle: Bookbeatista