torstai 28. helmikuuta 2019

Kiera Cass: Eliitti & Ainoa

5 tyttöä saapui palatsiin. Vain 6 on jäljellä.
 
Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä. Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.


35 tyttöä osallistui Valintaan, vain yksi voi voittaa.

On tullut aika kruunata voittaja.

Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua – tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään – ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta.


Tykäistyin todella paljon Kiera Cassin sarjan aloitusosaan, Valintaan, joten lopulta minun oli luettava myös nämä kaksi seuraavaa osaa. Sarjan on ilmeisesti alunperin tarkoitettu olevan trilogia, mutta näiden kolmen kirjan jälkeen on ilmestynyt suomeksi ainakin Perijätär ja Kruunu, joissa tarinan sankarittarena jatkaa American tytär.

Eliitin kohdalla sarja sai jo aavistuksen vakavempia sävyjä, kun maan politiikkaa sekä historiaa avattiin lukijalle enemmän. Politiikalla alkoi olemaan osansa, tuleehan voittajasta kruununperijän puoliso. Todella kevyt YA-dystopia linja jatkuu kuitenkin näissä kahdessa seuraavassakin osassa. America jahkaa Aspenin ja Maxonin välillä. Hän ei tiedä onko hänestä kuninkaaliseksi sekä tekemään maata koskevia poliittisia päätöksiä, olemaan ylväästi esillä kaiken kansan nähtävillä. Vaikka voittajalle onkin luvassa avioliitto prinssi Maxonin kanssa, jolle American sydän tuntuu odotuksien vastaisesti sykkivän, hämmentää hänen tunteitaan kuitenkin vielä entinen poikaystävä Aspen, joka on saanut paikan linnasta vartijana. America joutuu siis törmäämään entiseen rakkaaseensa väistämättä, hänen yrittäessään tehdä valintoja tulevaisuutensa suhteen. Eikä päätöksen tekoa helpota yhtään Aspenin lämpimät tunteen Americaa kohtaan. 

America ja Maxon joutuvat koko ajan ristiriitoihin toistensa kanssa, vaikka lämpimät tunteet toisia kohtaan ovat kaikkien nähtävillä, on maan kouhuva poliittinen tilanne haastava. Lisäksi kapuloita rattaisiin heittävät muut tytöt, jotka haluavat prinssin myös itselleen. Maxon joutuu jakamaan palan itsestään kaikkien kanssa, sillä hän haluaa olla varma valinnastaan. Tyrannimaisella kuninkaalla on myös omat mielipiteensä siitä, kuka on sovelias maan seuraavaksi prinsessaksi ja lopulta myös kuningattareksi. Näin ollen aina lähennyttyään Maxon ja America tuntuvat ajautuvan yhä uudestaan ja uudestaan kauemmas toisistaan. Voiko heidän suhteestaan lopulta tulla mitään?

Lukijalle on koko ajan selvillä mitä kohden tarinassa kuljetaan. Silti kaikki draama siinä välissä onnistuu viihdyttämään, ja vaikka juoni on  pääpiirteissään todella ennalta-arvattava, ei se haittaa ollenkaan. Tämän sarjan parissa viihtyy ja kirjatkin tulee ahmaistua ennätysvauhtia välipalaksi. Näiden kirjojen koko hienous on siinä, miten loppuratkaisuun päästään, mitä kaikkea ennen vääjäämätöntä lopputulosta tulee tapahtumaan. Teksti on helppoa ja nopealukuista, ja sarjan kirjat toimivat oikein hyvin aivot narikkaan -kirjallisuutena. Sarjalla ei ole oikeastaan muita vahvuuksia kuin viihdearvo, mutta se on riittänyt minulle, sillä aion edelleen jatkaa sarjan parissa. 

Tietoa kirjasta:                                                                  
Kustantamo: Pen & Paper                                            
Ilmestynyt suomeksi: 2016                                               
Alkuteos: The Elite (2013)                                                 
Sivuja: 320                                                                      
Suomentanut: Laura Haavisto   

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Pen & Paper
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: The One (2014)
Sivuja: 323
Suomentanut: Laura Haavisto

Mistä minulle: Kirjastosta                                        

maanantai 25. helmikuuta 2019

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens

"Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua.

16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa – pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut."

Tässä oli kirja, jonka sivut loppuivat kesken. Olin aivan hämmästynyt, kun silmien eteen hyppäsivät kirjailijan kiitokset, vaikka olin vielä enemmän kuin valmis jäämään Simonin, hänen hupaisan perheen ja ihanien ystävien pariin fiilistelemään nuoruuden tuskaa ja auvoa. Kerrassaan ihana hyvänmielen kirja, joka kertoo myös nuoruuden vaikeudesta, varsinkin kun nuori yrittää kaikkien odotusten ristipaineissa löytää omaa itseään. Tässä nuorille suunnatussa romaanissa on kuitenkin ihanan pirskahtelevaa huumoria, joka saa väkisin hymyn nousemaan huulille. Olisin voinut lukea tämän heti uudestaan, niin paljon tästä pidin. Kirjaa on kehuttu paljon monelta suunnalta ja kirja on täysin kehunsa ansainnut.
 
Minä, Simon, homo sapiens on sympaattinen tarina Simonista, joka painii kaapista ulostulemisen vaikeuden kanssa. Hän viestittelee Bluen kanssa, joka on hänen ensimmäinen kunnon ihastumisensa, mutta asioita mutkistaa se, ettei Simon tiedä kuka Blue todellisessa elämässä on. Itse arvasin Bluen henkilöllisyyden jo paljon ennen asioiden paljastamista, jotenkin se tuntui loogiselta, kun kirjailija yritti saada lukijan epäilyiden kääntymään ihan toisia henkilöitä kohtaa. 

Vaikka kirja on humoristinen ja helppolukuinen, on sillä myös sanomansa. Se nostaa esille asian, josta edelleenkin puhutaan hyssytellen ja häpeillen, nimittäin homoseksuaalisuuden. Olisi ihana jos jokainen saisi olla sellainen kuin on, ilman että omaa suuntautumistaan tarvisi piilotella tai että sen vuoksi joutuisi kiusatuksi tai leimatuksi. Ihanteellisintä olisi jos kaapista tulemista ei tarvitsisi pelätä tai jännittää, mutta hetero-oletus on niin vahva, jopa niissä suvaitsevaisemmissakin piireissä, ettei oman homoseksuaalisuuden esille tuominen ole aina helppoa. Simon on hyvin sujut oman seksuaalisuutensa kanssa, hän vain tiedostaa sen että asian sulattaminen muille - hänen perheelleen ja ystävilleen - ei välttämättä ole helppoa. Samalla hän pelkää asian julkisuuteen tuomisen muuttavan hänen ja läheisten välejä peruuttamattomasti. Siksipä ystävyyssuhteetkin joutuvat koetukselle, kun Simon yrittää tasapainoilla asian kertomisen kanssa.

Kirjan pohjalta tehty elokuva on ehdottomasti pakko myös nähdä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: Simon vs. Homo Sapiens Agenda (2015)
Sivuja: 253
Suomentanut: Lotta Soininen

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Stephen King: Cujo

"Suuri, kiltti koira ajaa jäniksen salaiseen maanalaiseen luolaan – ja herättää nukkuvan paholaisen, joka on itse kuolemaakin pahempi. Kauhistunut neljävuotias poika näkee makuuhuoneensa komeron oven avautuvan ihmiskäden sitä koskematta ja kirkuu nähdessään paholaismaisten punaisten silmien kiiluvan pimeydessä. Pienen Castle Rockin kaupungin valtaa hirveä paha voima, joka tuhoaa niin ruumiin kuin mielenkin..."

Cujo oli paikoitellen todella ahdistavaa luettavaa, kun kiltistä ihmisen parhaasta ystävästä tulee asteittain armoton tappokone. Oli riipivää lukea kuinka Cujon mieli hiljalleen murtuu sairauden jyllätessä kehossa, ja kuinka se unohtaa pala palalta hänelle rakkaimmat ihmiset.

Tunnelma kirjassa on aluksi leppoisa kirjailijan esittelessä keskeisiä henkilöitä esitellään lukijalle. Kun Cujon sairaus alkaa etenemään, tunnelma tiivistyy ja juoni rytisee eteenpäin kovalla vauhdilla. Lopulta juonen kanssa kiskaistaan käsijarrua päälle ja tarina etenee verkaisesti viivytellen Donnan ja Tadin piinaa loukossa, verenhimoisen koiran riehuessa ulkopuolella. Tuleeko kukaan apuun ajoissa? Loppuratkaisu kuitenkin tapahtui rytinällä, eikä siinä säästelty lukijaa brutaalilta verilöylyltä.

Tämä ei minusta ollut parasta Kingiä. Ensinäkin tästä kirjasta puuttuu se yliluonnollinen twisti, mikä on ominaista Kingille. Kaikki tapahtumat pääasiassa oli selitettävissä luonnollisesti - oli rokottamaton koira, joka sai sattuman kautta vesikauhu tartunnan. Kuitenkin alkujohdannossa esiteltiin Castle Rockissa riehunut sarjamurhaaja sekä Tretonien perheen pojan, Tadin, komerossa lymynnyt hirviö. Aluksi en nähnyt näiden kahden tarinan välillä mitään yhtäläisyyksiä, mutta kirja käsittelee pahuutta ja nimenomaan sitä miten hyvästäkin voi tulla paha. Sarjamurhaaja oli aluksi poliisi, Cujo mitä ihmisystävällisin koira. Castle Rockin hirviöillä ja pahuudella on kytkös toisiinsa. Castele Rock onkin kaupunkina varsin mielenkiintoinen paikka. Kingin ystävät tietävätkin, että kyseiseen kaupunkiin sijoittuu varsin moni Kingin tarinoista ja HBO:lta ilmestyi vastikään kaupungin nimeä kantava sarja, joka avaa hieman kaupunkia piinaavaa pahuutta. Castle Rock on fiktiivinen Kingin itsensä luoma mainelainen pikkukaupunki, jossa tapahtuu kaikenlaista. Sarja oli todellakin katsomisen arvoinen, sillä juonen ohella siitä saattoi bongata kirjoista tuttuja tyyppejä.

Minun haaveenani on lukea kaikki Kingin kirjat ainakin kerran läpi. Tätä nimenomaista kirjaa on ollut vaikea löytää. Nyt kirjastojen yhdistyessä ja varauksien muuttuessa ilmaisiksi, tajusin lopulta varata kirjan toisesta kirjastosta ja se lähetettiin minulle Sallan kirjastosta. Onneksi tämä oli lyhentämätön versio, sillä jossain vaiheessa tämä kirja on joutunut sensuurin alaiseksi. Cujo on Kingin kahdeksas romaani, lyhyt, vimmainen ja raaka tarina, jota tuskin tulen lukemaan koskaan uudestaan. Tähän mennessä olen lukenut Kingiltä Christine tappaja-auton, Hohdon, Carrien, Painajaisen, Rita Hayworth - Avain pakoon, joka on Kauhun vuodenajat novellikokoelmasta irroitettu pienoisromaani, Julman leikin, Naisen raivon, Kalpean aavistuksen, Eksyneiden Jumalan, Liseyn tarinan, Tapahtumapaikkana Duma Keyn, Tohtori Unen, Heräämisen, Ulkopuolisen sekä Ruususen unen. Kingin tuotannon läpikäyminen on siis edennyt ihan mukavasti ja pääasiassa ollut täynnä positiiviisia lukukokemuksia.

 
Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Book Studio
Ilmestynyt suomeksi: 1992
Alkuteos: Cujo (1981)
Sivuja: 374
Suomentanut: Reijo Kalvas
Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Svetlana Aleksijevitsh: Tsernobylista nousee rukous

"Tsernobylin ydinräjähdys oli valtava ympäristökatastrofi, ehkä laajin onnettomuus Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Siitä kuitenkin tiedetään vähän, vaikka sen vaikutukset eivät suinkaan ole hälvenneet. Aleksijevits toteaa, että Tsernobylia ei ole unohdettu, sitä ei vain ole ymmärretty. Hän vie lukijansa suoraan Tsernobylin maailmaan, antaa äänen niille joita se on koskettanut. Kirjan kertomukset ovat järkyttäviä mutta kauniita. Ne ovat tunteiden historiaa: sankaruuden ja rakkauden, surun ja neuvottomuuden, suuttumuksen ja häpeän."

Tsernobylista nousee rukous on vaikuttava dokumenttiromaani ja kirja onkin voittanut vuonna 2015 Nobelin-palkinnon. Kirjaa ja sen herättämiä tunteita on vaikea kuvata, sillä Aleksijevitsh antaa äänen moninaiselle joukolle ihmisiä, joita tuo katastrofi kosketti henkilökohtaisesti. Se myös osoittaa sen kuinka tapausta hyssyteltiin, oikein kukaan ei tiennyt mitään mistään, jopa kameroista, joilla onnettomuutta yritettiin taltioida, vietiin nauhat ja ne tuhottiin.  

Tässä kirjassa on kuvattu tuota suuronnettomuutta monipuolisesti ja tyhjentävästi, hävettää edes myöntää kuinka vähän itsekkään tiesin koko aiheesta. Kuinka monet ihmiset menettivät henkensä, kun he yrittivät minimoida räjähdyksen aiheuttamaa tuhoa. Ilman heitä onnettomuuden vaikutukset olisivat voineet levitä laajemmallekkin. Raivaus- ja puhdistustyöt tekivät ihmiset, joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna. Jos sotilaat eivät suostuneet lähtemään alueelle komennukselle, odotti sotaoikeus. Liikoja ei myöskään kannattanut kysellä, siitä ei seurannut mitään hyvää. Jotkut taas tiesivät, mutta halusivat silti olla mukana auttamassa. Reaktorin ympärille rakennettu sarkofagikin pystytettiin ihmisvoimalla, vaikka Tsernobylin alue ja sen naapurikaupunkikin ovat niin saastuneita, ettei siellä voi elää seuraavaan 2000 vuoteen. Räjähdyksen myötä suurin laskeuma levisi Valko-Venäjän puolelle ja maa menetti lähes 500 kylää ja kaupunkia. Noista 70 on haudattu maahan ikuisiksi ajoiksi.

Kirjan tarinat, ihmisten kertomukset, antavat paljon ajattelemisen aihetta. Tämän kirjan lukeminen oli raskas, mutta silmiä avaava kokemus. Kuitenkin kerrontatyyli oli minulle liian haastava. Monologit olivat sekavia ja katkonaisia. Niinhän ihmisten kertomat tarinat, varsinkin vaikeista aiheista tuppaavat olemaan, mutta luettuna monologit ovat hankalempia kuin kuunnella suoraan ihmisen kertomana. Kokonaiskuva jäi hajanaiseksi ja lukeminen on todella hidasta. Välillä lukeminen oli niin haastavaa ettei kirjan loppu tuntunut tulevan koskaan. Kerronta ei siis ollut minulle sopiva, vaikka aihe olikin mielenkiintoinen ja puhutteleva. En kuitenkaan edes voinut harkita kirjan kesken jättämistä, halusin lukea jokaisen ihmisen tarinan ja olisin mieluusti halunnut tietää enemmänkin. Intouduin jopa katsomaan Tsernobylista kertovan dokumentin. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Tšernobylskaja molitva: Hronika buduštšego (1997)
Sivuja: 398
Suomentanut: Marja-Leena Jaakkola

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 16. helmikuuta 2019

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

"Lale Sokolov on Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vanki, joka saa tehtäväkseen tatuoida numerot toisten vankien käsivarsiin. Työ leirin tatuoijana tarkoittaa, että Lale on muihin vankeihin nähden varsin turvassa. Leirillä Lale todistaa kauheita tapahtumia – mutta myös urheita tekoja ja myötätuntoa, ja oman henkensä uhalla käyttää asemaansa auttaakseen muita vankeja. Vuonna 1942 Lale kohtaa tatuointijonossa uuden vangin, Gitan, ja rakastuu saman tien. Lale vannottaa Gitaa pysymään hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin."

"Auschwitzin tatuoija on tositarinaan perustuva romaani slovakialaisen Lale Sokolovin vaiheista ja uskomattomasta selviytymisestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on henkilökohtainen selviytymistarina ja kertomus toivosta ja rohkeudesta sekä pysäyttävä kuvaus yhdestä maailmanhistorian kammottavimmista ajanjaksoista.

Lale Sokolov uskaltautui kertomaan tarinansa vasta vaimonsa Gitan kuoleman jälkeen vuonna 2003, sillä hän pelkäsi että heidät leimataan natsien kätyreiksi. Hän uskoutui käsikirjoittaja Heather Morrisille, joka Sokolovin luvalla päätti kirjoittaa tarinan romaaniksi. Morris haastatteli Sokolovia lukemattomia kertoja neljän vuoden aikana. Lale Sokolov kuoli vuonna 2006 Australiassa."

Lale Sokolovin tarina on tärkeä, aivan niinkuin jokainen tarina tuolta historian mustalta aikakaudelta. Hänen ja Gitan rakkaustarina on kaunis ja koskettava, kuinka kaksi ihmistä voivat löytää toisensa ja palan onnea sekä kipinän toivoa äärimmäisissäkin olosuhteissa. Heidän rakkautensa kesti läpi elämän, koskaan hiipumatta. Kuitenkin paljon holokaustitarinoita lukeneena, ei Lalen tarina erotu uniikkina massasta, vaikka se samoja historian tapahtumia peilaakin hieman erilaisista näkökulmista. Kerronta kirjassa oli hyvin kepeää ja juonivetoista, tarina etenee joutuisasti tapahtumasta toiseen, eikä sukella pintaa syvemmälle missään kohdassa. Lale ja Gita jäävät hieman etäisiksi, eikä tarina tee niin suurta vaikutusta kuin se voisi tehdä. Alunperinhän Auschwitzin tatuoija on tehty elokuva käskirjoitukseksi, joka ikävä kyllä näkyy kepeässä kerronnassa, joka ei mielestäni sovi tämän teemaiseen kirjallisuuteen. Lalen tarina olisi ansainnut enemmän syvyyttä ja paneutumista kerronnallisesti. Kirjallisessa mielessä Auschwitzin tatuoija ei ole mikään merkkiteos, vaan keskinkertainen lukuromaani. Lukiessa se kuitenkin onnistuu tempaisemaan mukaansa ja on nopealukuinen, jopa päivässä luettava kirja.

Auschwitzin tatuoija on luokiteltu kaunokirjallisuudeksi, mutta sitä mainostetaan tositarinaan perustuvana romaanina, henkilökohtaisena selviytymistarinana. Tarinana, jonka Lale itse on kertonut kirjailijalle. Kirjan lopussa on valokuvia Lalesta ja Gitasta sekä heidän poikansa jälkisanat. Lukijalle syntyy mielikuva, että kyseessä on kuitenkin enemmän elämänkerta. Kun lukemisen jälkeen aloin tutkimaan tietoa kirjasta, selvisi että osa tapahtumista, merkittävistäkin sellaisista, ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi se, kun Lale hommaa Gitalle leirin ulkopuolelta penisilliiniä, vaikka tuohon aikaan se ei ole ollut yleisessä käytössä oleva lääke. Gitan vankinumerokaan ei ollut oikea, Laleakin kutsuttiin oikeassa elämässä Laliksi. Minulle tuli huijattu olo, kirjassa on kuitenkin käytetty yksinomaan todellisia henkilöitä, todellisessa paikassa, todellisen ihmisen henkilökohtaista tarinaa. Kuitenkaan en voi olla varma, mikä lopulta todella on Lalen tarinaa ja mikä kirjailijan mielikuvitusta. Ihmettelen vain suuresti miksi näin?
Elämänkertana tarina on vaikuttava, kaunis ja koskettava. Lalen sekä Gitan elämänvaiheet ovat värikkäitä, he ovat joutuneet kokemaan elämässään paljon, myös keskitysleirin jälkeen. Heidän tarinansa olisi siis toiminut jo pelkästään ihan faktoihin perustuvana elämänkertana. Kirja olisi varmasti toiminut paremmin myös ihan puhtaana kaunokirjallisuutena, jossa henkilöiden nimet olisi muutettu ja heidän tarinaansa olisi käytetty vain runkona tarinalle, joka ei yrittäisikään olla totuuden mukainen,vaan kirjailija olisi täyttänyt sitä enemmänkin omalla mielikuvituksellaan. Tälläisenaan kirja on lähinnä hämmentävä, se ei ole kumpaakaan, mutta hieman kumpaakin kuitenkin.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Aula & Co
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: The Tattooist of Auschwitz (2018)
Sivuja: 292
Suomentanut: Pekka Tuomisto

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Stephen King: Ulkopuolinen

"Sopuisan pikkukaupungin puistosta löydetään murhattuna 11-vuotias poika. Kaikki todisteet osoittavat samaan suuntaan: syyllinen on Terry Maitland, lempeä perheenisä sekä pidetty opettaja ja urheiluvalmentaja, jonka huomaan kaupunkilaiset ovat vuosien ajan uskoneet lapsensa. Tapaus on käsittämätön, syyllisestä sen sijaan ei ole epäilystäkään.

Tutkinnan edetessä etsivä Ralph Anderson alkaa aavistaa, että jokin on pahasti pielessä. Rikoksen selvittelyyn osallistuu myös Holly Gibney. Totuus saattaa olla pelottavampi kuin kukaan olisi uskaltanut uneksiakaan. Peloissaan Flint Cityn asukkaat tiivistävät rivejään murhaajaa vastaan, mutta voiko tältä pahalta suojautua kukaan?"

Onko mahdoton mahdollista? Tämän kysymyksen heittää ilmoille kauhun kuninkaan uusin suomennettu teos Ulkopuolinen. Etsivä Ralph Andersonin mielestä yksi asia on fakta; yksi ihminen ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Hän joutuu kuitenkin pohtimaan mahdottoman mahdollisuutta, sillä murhatutkinnan edetessä hän saa huomata, että Terry Maitlandin alibi on pitävä. Ralphin mielestä dna ja silminnäkijät kertovat kuitenkin omaa tarinaansa, joka osoittaa että Terry on syyllinen nuoren pojan brutaaliin murhaan. Tapaus saa kuitenkin yhä huimempia sävyjä, mitä enemmän Ralph asiaa tonkii.

King on taidokas tarinaniskijä, halusin vain viipyillä runsaan kerronnan parissa ja nautiskella kirjaa hiljalleen, jottei se loppuisi ihan heti kesken. King on saanut venytettyä varmasti keskinpitkän rikostarinan yli 500 sivuun, mutta hän on tehnyt sen nautittavalla tavalla. Hän tuo yliluonnollisen vähitellen tavallisen arkielämän keskelle ja värittää juonenkulkua runsaalla henkilögallerialla. Tarinaa kerrotaan eri näkökulmista valottaen tapahtumien eri puolia ja samalla esitellen lukijalle vaikuttavan loppuun asti hiottuja henkilökuvia. Minun suosikeikseni nousivat etsivä Ralph Anderson ja hänen vaimonsa sekä hieman neuroottinen yksityisetsivä Holy Gibson. 

Kirja on jaettu kronologisesti eteneviin lukuihin, jotka halkovat tarinaa palasiin. Tunnelma nousee loppua kohden piinaavaan tasaisesti Kingille ominaisella tavalla, kunnes lopussa hän räjäyttää potin. Pelottavana en kuitenkaan osannut Ulkopuolista pitää, lähinnä tietyt kohtaukset kirjassa olivat vain puistattavia. Henkilökohtaisesti kamalimmaksi kohdaksi nousi se johon liittyi kalkarokäärme. Käärmet eivät kuulu suosikkilistalleni eläviä olentoja listatteassa, ja King onnistui kuvaamaan käärmeen olemisen komeutta liian kouriintuntuvasti.

Jos etsii luettavakseen nopeatempoista rikosjännäriä, en suosittele tarttumaan tähän kirjaan. Mutta muuten suosittelen lämpimästi! Kingin fanille tämä oli mannaa. Minua harmittaa edelleen, että kirja loppui. Ja se onkin tämän kirjan suurin huonoinpuoli, se loppui liian nopeasti!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: The Outsider (2018)
Sivuja: 543
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Arvostelukappale, kiitos kustantamolle! :)

maanantai 11. helmikuuta 2019

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

"Yhden lapsen kansa kertoo Kiinan yhteiskuntaa monin tavoin muokanneesta laista, jonka mukaan perheet saivat vuosina 1979–2015 hankkia tietyin liennytyksin vain yhden lapsen. Politiikan seuraukset ovat raskaat, vaikka ne tehtiinkin ilmeisen hyvin aikein. Tätä nykyä Kiinassa on paljon yksinäisiä ja hemmoteltuja lapsia, mutta myös suurin odotuksin stressattuja ainokaisia. Kiinalaiset naiset tuntevat pakkoabortit, sterilisaation ja salasynnytykset.

Toimittaja Mari Manninen asuu Kiinassa ja kokoaa kirjassaan erilaisten kiinalaisperheiden tarinat yhteen. Hän kertoo suurperheestä, jonka lapset eivät ole saaneet henkilöpapereita, ja nuoresta naisesta, joka palaa Kiinaan adoptiovuosien jälkeen. Yhdessä tarinassa seurataan abortteja vastaan taistelevaa isää ja toisessa perhettä, joka osti pojalleen vietnamilaisen vaimon – kylässä kun ei ollut enää naimaikäisiä tyttöjä. Entä kuinka ainoat lapset selviävät avioituessaan ja joutuessaan ”pahimmillaan” hoitamaan 12 vanhempaa ja isovanhempaa? Miten jatkaa elämää, jos ainoa lapsi kuolee?"

Minä, kuten monet muutkin, luin tämän tietokirjallisuuden Finlandia vuonna 2016 voittaneen kirjan viime vuoden Helmet-lukuhaastetta varten. En yleensä juurikaan lue tietokirjallisuutta, koska pelkään tekstin olevan liian kuivaa, jotta jaksaisin lukea loppuun asti. Sain kuitenkin yllättyä iloisesti, sillä Mannisen Yhden lapsen kansa oli nopea ja helppolukuinen tietokirja Kiinan yhden lapsen politiikasta, joka on vaikuttanut kiinalaisiin monintavoin. Vaikka politiikka otettiin käyttöön hillitääkseen Kiinan räjähdysmäistä väestönkasvua, sen seuraukset ovat olleet varsin ikäviä ja juuri noita seurauksia Manninen ruotii tässä kirjassa kokoamalla yhteen erilaisten perheiden tarinoita. Osa tarinoista oli todella rankkoja ja lukukokemus olikin siltä osin silmiä avaava, mutta kirja ei ole silti tuomitseva vaikka kritisoikin.

Yhden lapsen kansa on erinomaisesti kirjoitettu ja se koukuttaa. Perheiden tarinat ovat lyhyitä, mutta aitoja ja elämänmakuisia. Taustalta aistii myös Kiinan rikasta kulttuuria, perinteitä sekä historiaa, mutta myös tiukassa istuvia aatteita. Kirjan tarinat ovat värikkäitä, eivät pelkästään rankkoja kertomuksia pakkoaborteista. Tarinat ovat omiaan herättämään vahvoja tunteita lukijassa. Olin niin kirjan pauloissa, että eräänä aamuna kesken unien heräsin, koska minun oli saatava lukea kirja loppuun ennen kuin täytyy nousta viemään lapset tarhaan. Kaikki ne kolme, jotka olen omasta vapaasta tahdostani saanut synnyttää ilman yhteiskunnan kyttäystä, lupaa tai sanktioita. Olen onnellinen, että päätin Bookbeatista pienen epäröinnin jälkeen ottaa tämän kirjan lukuun. Kirja on todella ansainnut Finlandiansa, upea teos kertakaikkiaan!

Aihe voi tuntua meistä suomalaisista melko vieraalta, mutta Kiinan väestöpolitiikassa on hieman yhteneväisyyksiä Suomen tämän hetken tilanteeseen. Lisäksi näkökulma, jolla Manninen on aihetta lähestynyt yksilönäkökulmasta oli todella onnistunut ja sai lukijan eläytymään eri ihmisten tilanteisiin. Kirja on pysäyttävä ja riipaiseva kokonaisuus, jota ei helposti unohda.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2016
Sivuja: 205

Mistä minulle: Bookbeat

torstai 7. helmikuuta 2019

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

"Kolmekymppinen Alba on syntynyt ja kasvanut Helsingissä suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tyttärenä. Alban suhde isän kotimaahan ei ole yksinkertainen: hän muistaa lapsuuden onnelliset kesälomat paahtavan auringon alla, mutta muistoja varjostavat diktatuurin vuodet salaisuuksineen.

Kun Alba matkustaa romanialaisen isoisänsä hautajaisiin, hän alkaa samalla tutkia sukunsa tarinaa. Alba sukeltaa pienen romanialaiskylän historiaan, jossa osansa on ollut niin maanjäristyksillä, pohjoisesta maasta saapuneella morsiamella kuin maailmaa kiertävällä valaalla."

Valas nimeltä Goliat on runollisesti kirjoitettu tarina Albasta, joka asuu vanhempiensa kanssa Suomessa, mutta jonka sydän kaipaa Romaniassa vietettyjen lapsuudenkesien maisemiin ja kotimaastaan lähtemään kykenemättömän Albertin luokse. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa - nykyajassa Alba perheineen matkustaa Romaniaan isoisä Suden ruumiinvalvojaisiin ja hautajaisiin, toisessa aikatasossa matkustetaan menneisyyteen, jossa avataan Suden ja Flavian tarinaa. Kuinka heidän kaksi lastaan muuttavat diktatuurin jaloista paremman elämän perässä ulkomaille, kuinka Alban suomalaissyntyinen äiti ja romanialaissyntyinen isä tapasivat sekä miltä kotimaahan jääneistä vanhemmista kaikki tuntui. Rinnalla kulkee tarina kuoleesta valaasta, joka kiersi nähtävyytenä ympäri Itä-Eurooppaa. Tuota valasta myös Susi vei lapsensa katsomaan.

Kirjan runollinen ja hieman taianomainen kerrontatyyli ei ollut minun mieleeni. Vaikka pidin valtavasti minulle suhteellisen tuntemattoman Romanian sekä sen asukkaiden arjen kuvauksesta, kerrontatyyli piti minut etäällä tarinasta. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin elämästä diktatuurin alla sekä romanialaisista perinteistä sekä tavallisten ihmisten arjesta., mutta itse tarinan henkilöiden elämänvaiheet eivät tulleet lähelle tai onnistuneet vaikuttamaan. Hienosti kirja tuo kuitenkin esille sen miltä tuntuu kasvaa kahden kulttuurin välissä. Alba muistuttaakin hieman kirjailijaa itseään, jolla on suomalainen äiti ja romanialainen isä.

Kirjan tarina tuntui sekavalta - aikoja, paikkoja ja tapahtumia oli runsaasti, enkä aina aivan pysynyt kärryillä. Myöskään valaan symboli kirjassa ei täysin avautunut minulle ja ihmettelin tätä sivujuonta suuresti. Mutta uskon vakaasti, että niille joille tämä kirja avautuu, avautuvat myös sen syvemmät merkitykset, jolloin kirja onnistuu tekemään paremman vaikutuksen.

Tämä kirja oli viime vuonna Finlandia-palkinto ehdokkaana ja todella moni on tätä kirjaa kehunut ja pitänyt tästä. Minulle tähän kirjaan keskittyminen oli vaikeaa, sillä tarina ei imaissut mukaansa ja ajatus harhaili muihin asioihin todella herkästi. Lukeminen oli hidasta ja tökkivää. Osasyyllinen keskittymisvaikeuksissa voi olla oman arjen kiireillä sekä flunssalla, mutta epäilen vahvasti ettei tämä vain ollut minun kirjani. Odotukset kirjan suhteen olivat monien kehuvien arvioiden perusteella korkealla, joten pettymys oli suuri ja pudotus tuli korkealta.



Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 265

Mistä minulle: Kirjastosta


maanantai 4. helmikuuta 2019

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

"Yejide toivoo ihmettä, lasta. Akin-puolisokin haluaa lapsen, anoppi ei muuta ajattelekaan – ja Yejide yrittää parhaansa. Hän tekee raskaita pyhiinvaelluksia, tanssii näkijöiden kanssa ja turvautuu perinteisiin uskomuksiin. Mutta kun anoppi lisää kierroksia ja pakottaa poikansa ottamaan toisen vaimon, asiat mutkistuvat. Alkaa kateuden, petoksen ja epätoivon aika.

Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan."

Älä mene pois on nigerialaisen Adébáyón vahva esikoisromaani, joka käsittelee monenlaisia teemoja. Yejide ja Akin solmivat liiton rakkaudesta, sopien ettei liittoon tule ketään muita, vain he kaksi. Nigerialaisessa kulttuurissa on tavanomaista, että miehellä on useampia vaimoja ja paljon lapsia, mutta tälläisten perheiden lapsina Yejide ja Akin haluavat pitää liittonsa vain itsellään. Nigerian värikäs kulttuuri ja perinteet joutuvat kuitenkin törmäyskurssille modernisti ajattelevan pariskunnan kanssa, kun vielä neljän vuodenkaan jälkeen ei lasta ala kuulumaan. Suku painostaa ja vaatii Akinilta perillistä, on häpeä jos suvulle ei ole jatkajaa. Niinpä kuvioihin astuu Funmi, Akinin toinen vaimo, jota Yejiden on vaikea hyväksyä. 

Siinä missä Älä mene pois käsittelee Nigeriassa vahvasti eläviä kulttuuriperinteitä sekä maan poliittistä myllerrystä, joka on näyttämönä perheen traagisille vaiheille, se kuvaa myös lapsettomuutta, rakkautta, menetystä ja tuskaa. Pieneen romaaniin on saatu mahtumaan valtavan paljon kaikkea, eikä se aina tuntunut ihan uskottavalta. Silti pidin kirjaa mielenkiintoisena. Vähemmän tulee luettua afrikkalaista kirjallisuutta, ja kirja maalaa hienosti sukupolvien välistä sekä perinteiden ja modernin elämäntyylin yhteentörmäystä, jossa vanhat perinteet ja uskomukset istuvat tiukassa. Kirja ei anna myöskään ruusuista kuvaa moniaviollisistaliitoista, ainakaan naisten ja lapsien näkökulmasta. Jo alusta asti lukijalle on selvää, että syvästi toisiaan rakastama pariskunta on vuosien varrella päätynyt eroon, mutta syyt ja seuraukset sille ovat yllättäviä lukijan näkökulmasta.

Älä mene pois on lukuromaani, jonka parissa viihtyy. Se on jouhevasti kirjoitettu, ja vaikka juonenkäänteitä ei todellakaan puuttunut, niin kirjailija oli onnistunut luomaan eheän kokonaisuuden. Vaikka kirjassa käsitellään todella rankkojakin aiheita, lukeminen ei muodostunut missään vaiheessa liian raskaaksi. Kirja antaa myös erittäin värikkään kuvan Nigeriasta. Suosittelen kyllä lukemaan tämän, kaiken kaikkiaan tämä oli upea lukukokemus.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Stay With Me (2017)
Sivuja: 300
Suomentanut: Heli Naski

Mistä minulle: Bookbeat